EUT: Internetissä olevan valokuvan julkaisemiseen uudelleen toisella sivustolla tarvitaan tekijänoikeuden haltijan lupa

13.8.2018

EUT antoi 7.8.2018 ratkaisun asiassa C‑161/17, jossa vastakkain olivat Land Nordrhein-Westfalen ja Dirk Renckhoff. Asiassa oli kyse yleisölle välittämisen käsitteen arvioimisesta tapauksessa, jossa aiemmin toisella internetsivustolla rajoituksetta ja tekijänoikeuden haltijan luvalla julkaistu valokuva oli laitettu toiselle internetsivustolle ilman tekijänoikeuden haltijan lupaa.

Saksan Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa sijaitsevan yhtenäiskoulun oppilas oli tehnyt espanjan kielen oppiaineeseen esitelmän, johon hän oli lisännyt kuvitukseksi internetistä löytämänsä valokuvan espanjalaisesta Córdoban kaupungista. Oppilaitos oli julkaissut oppilaan esitelmän nettisivuillaan. Kuva oli otettu matkailuaiheisen digitaalisen lehden internetsivustolta ja oppilas oli lisännyt kuvan alle viitteeksi mainitun internetsivuston, jolla ei ollut mitään mainintaa valokuvan tekijästä. Kuvan ottanut ammattivalokuvaaja Dirk Renckhoff katsoi, että kuvaa oli käytetty ilman hänen suostumustaan ja että hänen tekijänoikeuksiaan oli loukattu.

Saksan liittovaltion ylin yleinen tuomioistuin pyysi unionin tuomioistuinta täsmentämään, oliko kaikkien internetin käyttäjien vapaasti saatavissa olevan valokuvan lataaminen palvelimelta ja sijoittaminen oppilaitoksen internetsivuilla olevaan esitelmään tietoyhteiskuntadirektiivin 2001/29/EY 3 artiklan mukaista yleisön saataviin saattamista.

EUT lausui, että aiemmin toisella internetsivustolla julkaistun valokuvan laittamista verkkoon internetsivustolle sen jälkeen, kun se oli ensin kopioitu yksityiselle palvelimelle, oli pidettävä tietoyhteiskuntadirektiivin mukaisena ”saataville saattamisena” ja näin ollen ”välittämisenä”. Tapauksessa verkkoon laittaminen nimittäin antoi oppilaitoksen internetsivustolla vieraileville mahdollisuuden saada Córdobasta otetun valokuvan saataville oppilaitoksen internetsivustolla. Välittäminen koski kaikkia oppilaitoksen internetsivuston varsin huomattavaa määrää potentiaalisia käyttäjiä, joten sitä oli EUT:n mukaan pidettävä yleisölle välittämisenä.

EUT:n mukaan tekijänoikeuden suojaaman teoksen laittamista verkkoon muulle internetsivustolle kuin sille, jolla välittäminen oli alun perin tapahtunut tekijänoikeuden haltijan luvalla, oli teoksen saattamista uuden yleisön saataville. EUT:n mukaan tällöin yleisö, jonka tekijänoikeuden haltija oli ottanut huomioon silloin, kun hän oli antanut luvan teoksensa välittämiseen internetsivustolla, jolla se oli alun perin julkaistu, oli muodostunut ainoastaan kyseisen sivuston käyttäjistä eikä sen internetsivuston käyttäjistä, jolle kyseinen teos oli myöhemmin laitettu verkkoon ilman haltijan lupaa. Tapauksessa teoksen käyttäjä oli valmistanut valokuvasta kappaleen yksityiselle palvelimelle ja sen jälkeen laittanut teoksen verkkoon muulle internetsivustolle kuin sille, jolla sitä on alun perin levitetty. EUT:n mukaan näin toimiessaan käyttäjällä oli ollut ratkaiseva rooli valokuvan välittämisessä yleisölle, jota teoksen tekijä ei ollut ottanut huomioon silloin, kun hän oli antanut luvan alkuperäiseen välittämiseen.

Kappaleen valmistamiseen valokuvasta tai sen välittämisen yleisölle tarvitaan teoksen tekijän etukäteen antama suostumus ja EUT:n oikeuskäytännön mukaan tekijällä on oikeus puuttua sellaiseen yleisölle välittämisen, johon heidän teostensa mahdolliset käyttäjät saattaisivat ryhtyä, ja kieltää tällaisen välittämisen. EUT:n mukaan tällä oikeudella ei olisi tehokasta vaikutusta, jos olisi katsottava, että aiemmin toisella internetsivustolla tekijänoikeuden haltijan luvalla julkaistun teoksen verkkoon laittaminen internetsivustolle ei olisi uudelle yleisölle välittämistä.

EUT:n ratkaisu luettavissa täällä.

EUT poikkesi julkisasiamiehen antamasta ratkaisuehdotuksesta, joka on luettavissa täällä.

(AH)

Share: