EUT antoi ratkaisun kasvinjalostajanoikeudesta suoritettavan vahingon määrän määrittämistä koskevassa asiassa

Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) antoi 16. maaliskuuta ratkaisun asiassa C-522/21 (MS v. Saatgut-Treuhandverwaltungs GmbH). Asiassa oli kyse yhteisön kasvinjalostajanoikeudesta suoritettavan vahingon määrän määrittämisestä.

STV on suojattujen kasvilajikkeiden haltijoiden järjestö, jonka jäsenet ovat valtuuttaneet sen suojaamaan oikeuksiaan ja esittämään tiedonsaanti- ja maksuvaatimuksia omissa nimissään. MS on maanviljelijä, joka on istuttanut neljänä markkinointivuonna 2012/2013–2015/2016 asetuksen (EY) N:o 2100/94 nojalla suojattua KWS Meridian ‑talviohralajiketta.

STV nosti kanteen saadakseen muun muassa tietoja em. istutuksista. MS toimitti ensimmäisessä oikeusasteessa lukuja talviohralajikkeen siementen lajittelusta kyseisinä markkinointivuosina, ja siementen määrät olivat vuosittain 24,5, 26, 34 ja 45,4 desitonnia. MS maksoi tämän jälkeen markkinointivuosilta 2013/2014–2015/2016 asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna kohtuullisena palkkiona määrät, jotka vastasivat KWS Meridian ‑talviohralajikkeen siementen luvanvaraisesta käytöstä perittyä maksua, joka laskettiin samalla tavalla kuin markkinointivuodelta 2015/2016 perittävä maksu.

STV vaati kyseessä olevilta kolmelta markkinointivuodelta asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdassa, luettuna yhdessä asetuksen N:o 1768/95 18 artiklan 2 kohdan kanssa, tarkoitettuna korvauksena lisää vahingonkorvauksia, joiden määrät vastasivat mainitun maksun nelinkertaista määrää, vähennettynä MS:n näiden kolmen markkinointivuoden osalta maksaman maksun määrällä. MS väitti, ettei STV:llä ollut oikeutta vaatia tällaisen korvauksen maksamista. Tässä yhteydessä hän väitti pääasiallisesti, että STV:lle aiheutunut vahinko oli korvattu maksamalla asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 1 kohdan mukainen kohtuullinen palkkio asetuksen N:o 1768/95 5 artiklan 5 kohdan mukaisesti määritettävän, istutuksen perusteella maksettavan palkkion sijasta. Hän myös väitti, että luonteeltaan rankaisevien yleisten lisävahingonkorvausten määrääminen ei ole yhteensopivaa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa. Ensimmäinen oikeusaste hyväksyi 4.12.2020 antamallaan tuomiolla STV:n vaatimuksen ja viittasi riidanalaisen säännöksen selkeään sanamuotoon.

MS valitti tuomiosta ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen, Zweibrückenin osavaltion ylioikeuteen, joka päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää EUT:lle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen: ”Onko [asetuksen N:o 1768/95] 18 artiklan 2 kohta, siltä osin kuin siinä säädetyin edellytyksin voidaan vaatia nelinkertaisen lupamaksun suuruista vähimmäisvahingonkorvausta, [asetuksen N:o 2100/94] ja erityisesti sen 94 artiklan 2 kohdan ensimmäisen virkkeen mukainen?” Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoi, että ratkaisu, joka sen on tehtävä, riippuu yksinomaan siitä, onko riidanalainen säännös pätevä.

EUT totesi ensinnäkin, että riidanalaisessa säännöksessä vahvistetaan kiinteä vähimmäismäärä, joka lasketaan lupamaksun keskiarvon perusteella, kun taas tämän lupamaksun määrä ei sellaisenaan voi olla perustana arvioitaessa vahinkoa asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdan nojalla. Toiseksi EUT totesi, että oikeudenhaltijan ei tarvitse näyttää toteen kärsityn vahingon laajuutta vaan ainoastaan se, että sen oikeuksia on toistuvasti ja tahallisesti loukattu. Korvauksen on vastattava laajuudeltaan mahdollisimman tarkasti juuri oikeudenhaltijalle aiheutuneita tosiasiallisia ja varmoja vahinkoja, ja tämän on esitettävä seikat, jotka osoittavat, että kyseisen artiklan 2 kohdassa tarkoitettu vahinko on suurempi kuin osatekijät, jotka tämän artiklan 1 kohdassa säädetty kohtuullinen palkkio kattaa. Kolmanneksi EUT totesi, että vaikka asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan nojalla maksettavan korvauksen on vastattava laajuudeltaan mahdollisimman tarkasti oikeudenhaltijalle aiheutuneita tosiasiallisia ja varmoja vahinkoja ilman, että se johtaa siihen, että tuomitaan luonteeltaan rankaiseva korvaus, riidanalainen säännös voi johtaa siihen, että myönnetään luonteeltaan rankaisevia vahingonkorvauksia. Neljänneksi EUT totesi, että vaikka teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/48/EY voi mahdollisesti olla asiayhteyteen liittyvä merkityksellinen seikka, on kuitenkin vältettävä antamasta kyseisen asetuksen asiayhteyteen perustuvan tulkinnan varjolla kyseiselle asetukselle sellaista ulottuvuutta, joka ei vastaa sen sanamuotoa ja tarkoitusta yhteisön kasvinjalostajanoikeuksia koskevan järjestelmän osalta.

Edellä mainittujen seikkojen perusteella EUT päätyi arvioinnissaan siihen, että riidanalainen säännös on pätemätön asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdan ensimmäisen virkkeen kannalta siltä osin kuin riidanalaisessa säännöksessä säädetään, että mikäli velvoitetta maksaa asetuksen N:o 2100/94 14 artiklan 3 kohdan neljännen luetelmakohdan mukainen poikkeukseen perustuva kohtuullinen palkkio laiminlyödään toistuvasti ja tahallisesti, oikeudenhaltijalle aiheutuneesta vahingosta on maksettava korvaus, joka vastaa vähintään kiinteätä määrää, joka lasketaan samalla alueella kyseisten kasvilajien suojattujen lajikkeiden lisäysaineiston vastaavan määrän luvanvaraisesta tuotannosta perittävän summan nelinkertaisen keskiarvon perusteella.

EUT:n ratkaisu on luettavissa täällä.

Kuva: Unsplash, Bruno Martins