Euroopan innovaationeuvoston rahastosta lisää pääomasijoituksia läpimurtoinnovaatioihin

24.6.2021

Euroopan komissio ilmoitti 24.6.2021 Euroopan innovaationeuvoston (EIC) rahaston kautta tehtävien suorien oman pääoman ehtoisten sijoitusten toisesta kierroksesta.

EIC-rahasto on tähän mennessä sijoittanut yli 500 miljoonaa euroa 111 innovatiiviseen startup- ja pk-yritykseen. Sijoituksilla pyritään laajentamaan läpimurtoinnovaatioita esimerkiksi terveydenhuollon, kiertotalouden ja esineiden internetin aloilla.

Nyt ilmoitetut sijoitukset koskevat 69:ää uutta sijoitusta tammikuussa ilmoitettujen ensimmäisten sijoitusten lisäksi, jolloin rahaston kautta tehtiin sijoituksia noin 178 miljoonan euron edestä 42:lle innovatiiviselle yritykselle.

Pääomasijoituksia tehdään 0,5–15 miljoonaa euroa yritystä kohti. Sijoitukset täydentävät EIC:n Accelerator-välineen kautta jo aiemmin avustuksina annettua rahoitusta, jonka suuruus on enintään 2,5 miljoonaa euroa.

Vuonna 2020 perustetun EIC-rahaston päätarkoituksena ei ole maksimoida taloudellisten investointien tuottoa, vaan tukea yrityksiä läpimurtoteknologioiden laajentamisessa. Rahaston tavoitteena on houkutella markkinatoimijoita, jakaa riskejä edelleen ja tarjota jatkorahoitusta.

Löydät komission asiaa koskevan tiedotteen täältä.

(JT)

Share: