Euroopan ihmisoikeussopimusta ei rikottu Latvian musiikkiteosten tekijänoikeutta koskevassa tapauksessa

20.7.2016
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antoi 12.7.2016 ratkaisun, jossa se totesi, että tapauksessa SIA AKKA/LAA v. Latvia ei oltu rikottu Euroopan ihmisoikeussopimuksen artikloita 1 ja 6. Asiassa oli kyse artistien tekijänoikeuden rajoittamisesta.

SIA AKKA/LAA (Copyright and Communication Consulting Agency ltd./Latvian Authors Association) on useita artisteja edustava järjestö Latviassa. SIA AKKA/LAA ei ollut 1990-luvun lopulla saanut päätökseen uusia lisenssisopimuksia useiden radioyhtiöiden kanssa. Tästä huolimatta osa radioyhtiöstä jatkoi suojattujen teosten käyttämistä.

SIA AKKA/LAA oli vuonna 2002 nostanut kanteen mm. erästä radioasemaa vastaan tekijänoikeuden rikkomisesta. Radioasema nosti vastakanteen, jossa se väitti hakijajärjestön väärinkäyttäneen valta-asemaansa asettamalla liian korkean rojaltitason. Radioaseman katsottiin loukanneen tekijänoikeuksia, ja hakijajärjestö määrättiin tekemään radioaseman kanssa lisenssisopimus, jonka rojaltit olivat 2% radioaseman kuukausittaisesta liikevaihdosta. Valitustuomioistuin pysytti tämän ratkaisun.

Hakijajärjestö valitti kansallisen tuomioistuimen päätöksestä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen (EIT). Hakijajärjestö vetosi Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 1 artiklaan (omaisuudensuoja), sillä tuomioistuin oli rajoittanut tekijöiden yksinomaisia oikeuksia tehdä vapaasti lisenssisopimuksia heidän musiikkiteoksistaan. Järjestö vetosi myös artiklaan 6 (oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin), ja valitti vastakanteen laajentamisesta toisessa käsittelyssä.

EIT hylkäsi väitteen siitä, että ainoastaan järjestön yksittäiset jäsenet voisivat olla henkilökohtaisesti EIS loukkauksen uhreja. EIT katsoi, että kun tekijät olivat luovuttaneet oikeutensa järjestölle, jonka tarkoituksena oli suojella tekijöiden oikeuksia, oli järjestö uhrin asemassa. Myös hakijajärjestön oli mahdollista olla EIS:n loukkauksen uhri.

EIT katsoi, että tuomioistuimen päätös, jolla se määräsi hakijajärjestön tekemään lisenssisopimuksen kahden radioaseman kanssa, perustui kansalliseen lakiin. Lisäksi EIT:n mukaan tuomioistuimen päätöksellä pyrittiin suojelemaan julkisia etuja, ja Latvian viranomaiset olivat löytäneet tasapainon julkisten etujen ja hakijajärjestön oikeuksien välillä.

Tuomioistuin oli antanut osapuolille aikaa päästä itse sopimukseen rojalteista. Lisäksi ne olivat todenneet, että vaikka osapuolet halusivat periaatteessa päästä sopimukseen, ei ollut tekijöiden etujen mukaista kieltää lähetystä. Tuomioistuinten määräykset sopimuksen osalta olivat olleet rajoitettuja ajallisesti ja laajuudeltaan.

Tuomioistuimet totesivat, että suojattuja teoksia oli lähetetty pitkään ilman voimassaolevaa lisenssiä ja, että tämä johtui osittain hakijajärjestön rajoitetusta mahdollisuudesta neuvotella vastaajien kanssa. Tämä todisti, että tuomioistuimet olivat yrittäneet löytää tasapainon kilpailevien oikeuksien välillä.

EIT katsoi, ettei EIS 1 artiklaa oltu rikottu. Koska tuomioistuimet olivat toimineet kansallisen lain mukaan ja perustelleet päätöksensä tarpeeksi hyvin, ei myöskään EIS 6 artiklaa oltu rikottu.

(JH)

Share: