EPO käynnistänyt uuden tapaustutkimussarjan

20.7.2021

Euroopan patenttivirasto (EPO) on laajentanut pk-yrityksille tarjoamaansa patenttijärjestelmää koskevaa neuvontaa käynnistämällä uuden tapaustutkimussarjan, jossa tarkastellaan innovatiivisia eurooppalaisia tutkimuslähtöisiä yrityksiä.

Teknologiansiirtoa koskevat tapaustutkimukset koskevat itävaltalaisia, saksalaisia, italialaisia, irlantilaisia, ruotsalaisia ja turkkilaisia spinout- ja startup -yrityksiä. Tarkasteltujen yritysten innovatiiviset teknologiat liittyvät muun muassa uudenlaisiin tekstiileihin, haavojen hoitoon, lisäaineiden valmistukseen sekä tuulivoimaloiden optisiin antureihin. Sarja käynnistettiin kolmella tapaustutkimuksella, ja sitä tullaan täydentämään kuluvan vuoden aikana.

Ensimmäinen julkaistu tapaustutkimus liittyy kudottuja hiilikuitumateriaaleja valmistavaan yhtiöön, jonka kangasta on käytetty muun muassa Marsille lähetetyn Ingenuity -helikopterin roottorin lavoissa. Toisessa tapaustutkimuksessa tarkastellaan yritystä, jonka perustajat onnistuivat immateriaalioikeuksien vahvan suojaamisen avulla hankkimaan rahoituksen kalliisiin kliinisiin kokeisiin ja tuotekehitykseen, mikä mahdollisti kaupallistamisprosessin myöhemmän kiihdyttämisen. Kolmas tapaustutkimus koskee uutta harjoituslaitetta, jota voidaan hyödyntää inkontinenssin hoidossa.

Löydät EPO:n asiaa koskevaan tiedotteen täältä. Itse tapaustutkimukset löydät täältä.

(JT)

Share: