Breakit.se: Suurimpien sosiaalisen median vaikuttajien tavaramerkit ovat kasvamassa suuryrityksiäkin vahvemmiksi

17.11.2021

Bianca Ingrosso

Ruotsalaisia teknologia-alan yrityksiä ja start-uppeja käsittelevä uutissivusto Breakit.se:n mukaan vaikuttajamarkkinoinnin tärkeys on alati kasvava. Sivuston tekemän selvityksen mukaan vaikuttajien kanssa tehdyissä yhteistöissä ei ole enää kyse  pelkästään tulohakuisesta markkinoinnista, vaan myös halusta ja tavasta  vaikuttaa kuluttajien mielipiteisiin ja ostokäyttäytymiseen.

Breakit nostaa esimerkiksi Ruotsin kuluneiden vuosien ehdottomasti menestyneimmän vaikuttajan Bianca Ingrosson. Coop, eli yksi maan suurimmista ruokakauppaketjuista, teki yhteistyöstä Ingrosson kanssa uutta maksutapaa markkinoivassa mainoskampanjassa. Kampanjan yhteydessä Coopin mainosjohtaja Johan Öhlin kommentoi: ””Ei ole helppoa saada ihmisiä tekemään ostoksiaan uudella tavalla ja muuttaa käyttäytymistään. Haluamme saada viestin perille mahdollisimman tehokkaasti”. Ingrosson kaltaisen massiivisia seuraajamääriä omaavan vaikuttajan kautta se on mahdollista.

Vaatteiden ja elintarvikkeiden markkinointi on yksi asia – ihmisten ostokäytökseen ja mielipiteisiin vaikuttaminen on asia erikseen. Jotain suurimpien vaikuttajien vaikutusvallasta kertoneekin se, että halutessaan muuttaa ihmisten käyttäytymistä, yksi maan suurimmista ruokakauppabrändeistä kääntyy vaikuttajan puoleen saadakseen vietinsä perille ja saadakseen kuluttajia muuttamaan tapojaan.

Bianca Ingrosson kaltaisten tavaramerkit ovat vähitellen suuryhtiöitä vahvempia. Olennainen osa on tätä kehityssuuntaa on ollut vaikuttajien perustamien yritysten eksponentiaalinen kasvu. Vuonna 2019-2020  Ingrosson luotsaama Caia Cosmetics kasvoi 173 %, ja kasvatti liikevaihtonsa 5,5 miljoonasta kruunusta 55 miljoonaan. Kasvusuunta näyttää jatkuvan, ja Ingrosson kertoman mukaan tavoitteena on kaksinkertaistaa liikevaihto tilikautena 2020-2021.

Vaikuttajien perustamien yritysten yhteydessä ongelmaksi saattaa kuitenkin kasvaa se, ettei yritys itsessään ole tavaramerkki, vaan vaikuttajan tavaramerkinomainen rooli kasvaa yritystä merkittävämmäksi. Jos vaikuttaja jossain vaiheessa haluaa myydä yrityksensä ja lakata mainostamasta tuotteitaan sadoille tuhansille, ellei jopa miljoonille seuraajilleen, yrityksellä saattaa olla vaikeuksia seistä omilla jaloillaan.

Suomalainen vaikuttajamarkkinointiala on toistaiseksi huomattavan paljon ruotsalaisalaa pienempi, mutta jäänee nähtäväksi, millaisiin tulevaisuuden mahdollisiin menestystarinoihin suomalaisvaikuttajien kasvu, kehitys ja henkilöbrändien vahvistuminen johtaa.

Breakit.se-sivuston aihetta käsittelevän ruotsinkielisen artikkelin pääset lukemaan täältä.

Kuva: Nils Petter Nilsson sivustolta Göteborgs-Posten.

Kirjoittajat

Share: