Uudistettu teos työsuhdeksinnöistä

2/2020 Kirja-arvio 9.3.2020

Timo Kivi-Koskinen – Lassi Lepistö, Työsuhdekeksinnöt – työsuhde- ja korkeakoulukeksintölainsädääntö. Alma Talent. Praktika. Helsinki 2019. 331 sivua.

Timo Kivi-Koskinen, joka on tunnettu ja kokenut IPR-alan asiantuntija, on yhdessä asianajaja Lassi Lepistön kanssa laatinut uuden painoksen työsuhdeinnovaatioista ja niihin liittyvistä keksintöoikeuksista.

Teoksen sivumäärä on kasvanut 226 sivusta 331 sivuun. Rakenne on hyvin samanlainen kuin Kivi-Koskisen ensimmäisessä painoksessa. Lisänä ovat kuitenkin korkeakoulukeksintölainsäädäntö ja havainnollistavat esimerkit eräiden yritysten (Valmet ja Nokia) ja yliopistojen (Turku ja Oulu) palvelussuhdekeksintöjä koskevista ohjesäännöistä. Suurin kansallinen yliopisto eli Helsingin yliopisto ei ole jostakin syystä mukana periaatteidensa vuoksi.

Tarkastelukulma on edelleen hyvin käytännönläheinen ja ratkaisuhakuinen, mikä luonnollisesti auttaa asioiden selvittämistä käytännössä, teollisuudessa ja korkeakouluympäristössä. Tarkasteltavana ovat alan lainsäädäntö ja sen soveltamista valaiseva käytäntö, kuten oikeuskäytäntö sekä työsuhdeksintölautakunnan lausuntotapaukset.

Ratkaistut tapaukset eivät kuitenkaan ole kirjassa monilukuisia, varsinkaan vuoden 2002 eli Kivi-Koskisen ensimmäisen painoksen jälkeen. Kuitenkin juuri näitä myöhempiä ratkaistuja tapauksia ja lausuntoja käsitellään ja arvioidaan teoksessa kiitettävästi. Tämä tekee jo teoksesta aiempaan nähden uuden.

Onpa mukaan mahtunut myös yksi ja ilmeisesti ainoa työsuhdekeksintöä koskenut markkinaoikeuden ratkaisu, MAO 360/14.  Kaikkiaan silmäänpistävää on kuitenkin alaa koskevien ratkaistujen tapausten ja lausuntojen harvinaisuus. Tästä ei kuitenkaan tarvitse olla pahoillaan, jos suuntaus kertoo asioiden yleisestä sujumisesta ja sopimisesta.

Tekijät pohdiskelevat ja ottavat kantaa lautakuntalausuntojen julkisuuteen viitaten mm. vuoden 2000 lainvalmisteluun siitä, että liikesalaisuuksia ja vastaavia ei voida julkistaa lausunnon yhteydessä. Samalla he toteavat lausuntojen merkittävästi perusteluiltaan parantuneen. Aiemmin on julkaistu vain tiivistelmät ja johtopäätös pääperusteluineen. Osapuolet ynnä muut seikat, joista tunnistamisen olisi voinut tehdä, jätettiin mainitsematta. Nykyisin on tapana julkaista lausunnon kokonaisrakenne (vaatimus, käsittely, kirjelmät, lausunto) mutta ilman tietoa kertoimista ja muista korvaustekijöistä. Kuitenkin nykyistä käytäntöä kirjoittajat kritisoivat juuri näiden tekijöiden puuttumisen vuoksi. Tekstiin on siten jäänyt ristiriitaa, koska aiempien lausuntojen kaikista perusteluista he eivät ole saaneet tai voineet saada tietoa, vaan ainoastaan lausuntojen pääkohdista. Eli kaikkia perusteluita, ainoastaan lopputuloksen pääperustelu julkistettiin usein numeraalinen tieto mukaan lukien. Kirjoittajat pitävät nykyistä käytäntöä huomattavasti parempana. Kuitenkin he samalla kritisoivat voimakkaasti viime aikaista lausuntokäytäntöä numeraalisten lukujen puutteesta (koska nämä tiedot tuskin ovat liikesalaisuuksia helposti).  (s. 251-252). Lautakunnan julkaistu käytäntö löytyykin helposti työ- ja elinkeinoministeriön kotisivuilta.

Kaikesta huolimatta keskustelua lausuntokäytännön julkaisemistavasta ja laadusta on hyvä käydä. Yleisesti teos on voimassaolevaa oikeutta selostava. Joissakin harvoissa kohdissa on aistivissa kritiikkiä. Sellaista olisi voinut esittää muun siitä, miksi oikeus korvaukseen on erilainen korkeakoulukeksintöjen kohdalla verrattuna yleisiin työsuhdekeksintöihin. Onko edellinen jotenkin vähäarvoisempi tai ainakin sellainen, ettei siitä sovi palkita keksijöitä yhtä nopeasti tai vahvasti kuin yleisiä työsuhdekeksijöitä?

Yhteenvetona voidaan todeta, että teos täyttää kaivatusti tärkeätä aukkoa teollisuudessa ja korkeakoulumaailmassa tehtyjen innovaatioiden oikeudellisessa käsittelyssä. Teos on selkeästi kirjoitettu ja siihen on tehty välipäätelmiä, jotka on helppo omaksua ja lukea. Tämä painos on välttämätön asiaa hoitaville tahoille.

Rainer Oesch
Emeritus Professori
Helsingin yliopisto