Milloin merkki saa näkyä?

1/2017 Kirja-arvio 7.3.2017
The New Intellectual Property of Health – Beyond Plain Packagin
Alberto Alemannon ja Enrico Bonadion toimittamassa kirjassa tuodaan ansiokkaasti esille immateriaalioikeuksien ja kansanterveyteen liittyvien julkisoikeudellisten vaatimusten välinen jännite.The New Intellectual Property of Health – Beyond Plain Packaging. Edward Elgar, s. 357, ISBN 978-1-78471-878-7. Edited by Alberto Alemanno and Enrico Bonadio.

Hiljattain ilmestynyt teos “The New Intellectual Property of Health – Beyond Plain Packaging” on professori Alberto Alemannon ja vanhemman lehtorin Enrico Bonadion toimittama. Alemanno toimii opettajana ja tutkijana Pariisissa ja New Yorkissa, Bonadio taas Lontoossa. Molemmat ovat aiemmin kirjoittaneet mm. ”plain packaging:sta” eli ns. pelkistetyistä tai standardoiduista pakkauksista ja niiden suhteesta immateriaalioikeuksiin, lähinnä tavaramerkkeihin.  Mainittakoon että ensin mainittu on European Journal of Risk Regulation-lehden perustaja ja päätoimittaja, ja jälkimmäinen sen toimittaja. He ovat kiistattomasti alan asiantuntijoita.

Alemanno vastaa kirjan johdannon lisäksi mielenkiintoisesta artikkelista, jossa hän mm. kuvailee behavioristisia näkemyksiä pelkistettyjen pakkausten ja standardoinnin suhteen. Bonadio on kirjoittanut artikkelin tavaramerkkien luonteesta, eli siitä onko tavarmerkki ainoastaan kielto-oikeus vai myös positiivinen käyttöoikeus, sekä patenteista terveellisempien elintarvikkeiden kannustimena. Palaan tuonnempana vähän tarkemmin sekä Alemannon artikkeliin että Bonadion kirjoitukseen tavaramerkkien luonteesta.

Mainittujen lisäksi kirja koostuu yhdeksästä artikkelista. Kirjoittajina ovat Matthew J Elsmore, Jeremy Blum, Ignacio Carreno, Eugenia Laurenza, Mark Davison, Althaf Marsoof, Andrew D Mitchell, Valentina Vadi, Margaret Chon, Maria T Fujieye ja Irene Calboli. Kirjoitukset on jaettu kolmeen pääosaan: oikeudellisiin ja oikeuspoliittisiin arvioihin, oikeustapauksia käsitteleviin artikkeleihin sekä takuumerkkien, alkuperämerkintöjen ja patenttien merkitykseen terveellisempien elintarvikkeiden tuottamiseksi ja valmistamiseksi.  

Ajatus sai alkunsa Kanadassa

Kirjassa nostetaan kiitettävästi esille yksityisoikeudellisten immateriaalioikeuksien ja kansanterveyteen liittyvien julkisoikeudellisten vaatimusten välinen jännite. Oikeudellisesti jännite jäsentyy kolmen kysymyksen ympärille. Minkälaisia ovat immateriaalioikeudet, erityisesti tavaramerkkioikeudet, luonteeltaan? Mikä on immateriaalioikeudellisen suojan ja kansanterveydellisten vaatimusten tasapaino, ja mikä on immateriaalioikeuksien ja perusoikeudellisen suojan välinen suhde? Kirjassa todetaan myös, että elintarvikelainsäädäntö rajoittaa jo jonkin verran immateriaalioikeuksia, vaikka monesti se jää varjoon kun keskustelua käydään.

Alemannon artikkelissa ”Unpacking plain packaging and other standardization requirements in the light of behavioural sciences” käydään ensin läpi mitä tarkoitetaan pelkistetyillä pakkauksilla eli millä tavalla pakkauksien ulkoasua rajoitetaan tavaramerkkien, käytettävien värien, ym. osalta. Tämän jälkeen hän käsittelee pelkistettyjen pakkausten alkuperää. Ajatus sai alkunsa Kanadan lääketieteellisen seuran aloitteesta vuonna 1986. Seura ehdotti, että savukkeita myytäisiin pelkistetyissä ruskeissa pakkauksissa niiden kulutuksen rajoittamiseksi. Alemanno kuvailee myös muita aloja, jossa ajatus on ainakin osittain konkretisoitunut, kuten alkoholin, rasvaisten elintarvikkeiden ja maidonkorvikkeen osalta. Dokumentoituaan edellä mainitun hän analysoi luvussa ”Unpacking standardization requirements in the light of behavioural sciences” lainsäädännön mahdollisuuksia vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen. Lait muotoiltaisiin niin, että ne eivät sinänsä kieltäisi, mutta ohjaisivat terveellisempiin elintapoihin.

Ohjaamisella tai käsitteellä “nudge” viitataan R H Thalerin ja Cass R Sunsteinin teokseen ”Nudge: Improving Decisions about Health, Wealth and Happiness” (2008). Käsitteellä tarkoitetaan mm. sellaista lainsäädäntöä, joka ei sinänsä estä ohjattavan henkilön intressissä olevaa valintaa, joka muuttaa valintaympäristöä (”choice architecture”). Tätä lainsäädäntötapaa on arvosteltu mm. sillä perusteella, että se aliarvioi ihmisten kykyä tehdä omia päätöksiä eikä siten anna heille asianmukaista informaatiota, vaan mieluummin hyödyntää heidän ennakkoluulojaan.

Voiko valtio rajoittaa tavaramerkin käyttöä?

Artikkelissaan ”On the nature of trademark rights: does trademark registration confer positive or negative rights?” Bonadio päätyy kannattamaan jälkimmäistä käsitystä.  Hän perustaa argumentointinsa TRIPS:iin (Agreement on Trade-Related Aspects of Intellectual Property Rights, joka tuli voimaan 1995) sekä Pariisin yleissopimukseen. Nämä eivät hänen mielestään luo positiivista eli käyttöoikeutta, vaan ainoastaan kielto-oikeuden, jonka perusteella voidaan estää kolmansia hyödyntämästä tavaramerkkiä. Bonadion tulkinta lähtee mainittujen sopimusten sanamuodosta, mutta hän toteaa, etteivät ne sinänsä estä ottamasta kansalliseen lakiin käyttöoikeutta koskevaa määräystä, kuten esimerkiksi Sri Lanka on tehnyt (mm. s. 48).

Tämä käsitys johtaa siihen, että valtiovalta voi tarvittaessa rajoittaa tavaramerkkiä ja sen käyttöä ilman korvausvelvollisuutta. Kirjan johdannossa todetaan mm. että olisi varsin kohtuutonta, jos valtion varoista kompensoitaisiin esimerkiksi tupakkateollisuutta, koska se käyttäisit varoja tuotteiden myynnin edistämiseen, mikä vahingoittaisi juuri niitä henkilöitä, jotka käyttävät tuotteita (s. 7, erityisesti alaviite 13). Toisaalta voi tietysti esittää väitteen, että maksamalla valmisteveroja kysymys olisi ennemmin ansaittujen tai kuluttajien maksamien varojen kierrättämisestä. Kenties voisi ajatella, että juuri nämä varat ohjattaisiin vähemmän vaarallisten tuotteiden kehittämiseen? Mitä Bonadion artikkeliin ja hänen loppupäätelmiinsä tulee, on todettava, että hän esittää myös vastakkaisia näkemyksiä. Viime kädessä lienee paljolti kysymys siitä mihin muodollisen ja realistisen laintulkinnan raja on vedettävä. Kysymys ei siis tässä yhteydessä ole haittavaikutusten terveydellisestä arvioimisesta. Lisäksi on todettava, kuten artikkelin otsikosta myös käy ilmi, että esim. tavaramerkin vakiinnuttamista ei käsitellä, ja siinä juuri käyttö on avainasemassa.

On selvää, että jokainen artikkeli olisi ansainnut kommentin, mutta tässä yhteydessä se ei ole mahdollista. Kaiken kaikkiaan kyseinen teos on ammattimaisesti toimitettu ja mielenkiintoista luettavaa – ei pelkästään tutkijoille ja opiskelijoille, vaan myös immateriaalioikeuksista kiinnostuneille juristeille. Suosittelen kirjaa erityisesti poliittisille päätöksentekijöille eli lainsäätäjän edustajille.

Max Oker-Blom
KTT, OTL
dosentti

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn