Yhteiskuntapoliittinen puheenvuoro immateriaalitaloudesta

(IPRinfo 1/2010)

Arvosteltu teos: Otto Bruun, Teppo Eskelinen, Ilkka Kauppinen & Hanna Kuusela: Immateriaalitalous – kapitalismin uusin muoto. Helsinki: Gaudeamus, 2009. 250 s. ISBN: 9789524951197

Siirtymä teollisesta tietoyhteiskuntaan paikannetaan länsimaissa 1960- ja 70-luvuille. Samalla taloudessa tapahtui käänne raaka-aineisiin ja työvoimaan perustuvasta teollisuudesta niin sanottuun uuteen talouteen.

Tässä tieto- tai aineettomassa taloudessa ratkaiseviksi tuotannontekijöiksi ja tuotteiksi tulivat tieto ja muut aineettomat hyödykkeet. Koska näitä tuotteita suojaavat aineettomat oikeudet, immateriaalioikeuden merkitys kasvoi.

Virallinen Suomi on ottanut tehtäväkseen tietotalouden edistämisen ja omaksunut luovuus- ja innovaatiotermien kyllästämän kilpailukykyretoriikan. Samalla aineettomista oikeuksista on tullut poliittisia kiistakapuloita, ja niitä on arvosteltu globaalin epätasa-arvon tuottamisesta.

Immateriaalitalous – kapitalismin uusin muoto -kirjan tekijät käsittelevät näitä ilmiöitä kriittisistä poliittisista lähtökohdista. Kirjoittajat ovat yhteiskuntatieteilijöitä, jotka ovat myös aiemmissa teoksissaan ja toimissaan käsitelleet kriittisesti muun muassa globalisaatiota.

He kertovat haluavansa etsiä vaihtoehtoja nykyiselle epätasa-arvoa tuottavalle kehitykselle. Jokainen kirjan luku käsittelee jotakin immateriaalioikeuden teemaa. Selvitettävänä on ensimmäiseksi immateriaalitalouden luonne: onko se erillään materiaalisesta taloudesta ja ympäristöstä? Voiko aineeton talous kasvaa erillään materiaalisesta? Vallitsevatko immateriaalitaloudessa muusta kapitalistisesta järjestelmästä tutut valtasuhteet?

Kirjoittajien perusteesi on, että aineeton talous ei eroa materiaalisesta: kummatkin ovat osa globaalia kapitalismia, ja niissä vallitsevat samat valtarakenteet. Tätä perustellaan uskottavasti: myös aineettomassa taloudessa hyödyn aineettomasta varallisuudesta keräävät teollistuneet länsimaat. Kirjassa on myös selostettu etupäässä yhdysvaltalaisen lääke- ja teknologiateollisuuden pyrkimyksiä saada kehittyvät maat noudattamaan immateriaalioikeuksia.

Lisäksi tekijät viittaavat tutkimuksiin, joiden valossa ei näytä siltä, että aineeton talous korvaisi tai kasvaisi erillään aineellisesta taloudesta, jolle reunaehdot viime kädessä asettaa ympäristö.

Kirjoittajat huomauttavat, että aineeton talous perustuu myös paljolti sellaisen yhteisen tieto- ja kulttuurivarannon (commons) tavaroittamiseen, joka ei ole syntynyt talouden logiikan varassa. Erityisen kiinnostavaa kirjassa on virallisen suomalaisen innovaatiopuheen analyysi erilaisia ohjelmia ja selvityksiä lähteenä käyttäen.

Teos on osa aineettoman talouden ja immateriaalioikeuksien kritiikkiä, joka on alkanut tulla osaksi yhteiskunnallista keskustelua myös Suomessa. Kritiikin politisoitumisesta on esimerkkinä piraattipuolueen rekisteröinti useissa EU-maissa.
Teoksessa on joitain juridisia epätarkkuuksia ja kirjoitusvirheitä. Eri aihepiirejä ei ole myöskään yksittäisten lukujen puitteissa voitu käsitellä kovin perusteellisesti.

Immateriaalitaloudesta ja -oikeuksista on kirjoitettu ja kirjoitetaan paljon ja kriittisesti myös oikeudellisessa kirjallisuudessa. Teos toimiikin ennen kaikkea suomalaisen yhteiskuntapoliittisen keskustelun avaajana.

 

Ville Savela, OTM