Viestijän käytännön käsikirja

(IPRinfo 3/2012)

Digimakupaloja: 100 päivää online-dialogia Fazerilla. Talentum, 2012. 176 s. ISBN 978-952-14-1731-3.

Fazer on yksi parhaista sosiaalisen median hyödyntäjistä Suomessa, ja vuosi toisensa jälkeen yrityksen tuotteet menestyvät brändikilpailussa. Muun muassa vuonna 1922 markkinoille tullut Fazerin Sininen on valittu Suomen arvostetuimmaksi brändiksi jo useana vuonna.

120-vuotiaan yrityksen menestys ei varmasti ole sattumaa, eikä sen varaan ole jätetty myöskään yrityksen jalkautumista uuden aikakauden viestintäympäristöön. Fazer lienee ensimmäinen suomalaisista yrityksistä, jossa tehtiin sosiaalisen median strategia, ja sen seurauksena huomattiin tarve online-dialogin johtajalle.

Tähän tehtävään valittiin Kati Sulin, ja Digimakupaloja-kirjassa avataan uuden johtajan sata ensimmäistä työpäivää Fazerin palveluksessa. Kahdestakymmenestä työviikosta jokainen muodostaa oman lukunsa, joihin on kerätty tiettyä viestinnän aihepiiriä tai palvelua koskevat pohdinnat.

Sulinin mukaan tarkoitus ei ole neuvoa ketään, vaan avata oppimiskokemuksia, joista lukija saa mahdollisesti virikkeitä ja uusia oivalluksia. Niitä vuoden 2011 toukokuusta lokakuuhun sijoittuvat merkinnät totisesti tarjoavat. Jokaisen luvun lopuksi on koottu erilliset ”makupalat”, joita työn lomassa on saatu, ja jälkikirjoituksissa kerrotaan miten projektit lähtivät etenemään vai lähtivätkö ollenkaan. Esimerkiksi some-stategiasta tuli digitaalisen ekosysteemin strategia, mutta liian haastavaksi todettu nimi vaihtui verkkoläsnäolostrategiaksi, jossa yhdistettiin verkkosivujen ja sosiaalisen median tavoitteet.

Maku- ja mokapaloja
Lukijaystävällisyys näkyy monessakin mielessä. Vähemmän asiaan perehtyneille tarjotaan peruskuvaus niistä palveluista, joista on kysymys. Kiireinen lukija poimii vain makupalat lukujen lopusta, kun taas pitkän kaavan mukaan etenijä saa syvällisemmän katsauksen organisaatioviestintään ja sen toteuttamiseen liittyviin käytännön haasteisiin.

Koska kirja on Sulinin omaa päiväkirjamaista pohdintaa, se jättää paljon myös avoimia kysymyksiä. Tämä ei välttämättä ole huono asia. Sulinin lisäksi kirjaan ovat antaneet oman näkökulmansa myös monipuolisesti eri aloja edustavat vieraskynäilijät. Makupalojen ohella kirja tarjoaa myös ”mokapaloja” ja vinkkejä siihen miten niitä voisi välttää.

Erilaiset sosiaaliseen mediaan liittyvät seikat kytkeytyvät myös immateriaalioikeuksiin. Ne eivät tietysti ole kirjan tärkeintä antia, mutta rivien välistä voi lukea, että jotain niistäkin on hyvä tietää. Esimerkiksi sidosryhmälehden verkkojulkaisua suunniteltaessa ollaan tekemisissä domain-strategian kanssa, koska sillä on vaikutusta verkkopalveluiden ympärille rakennettavaan viestintään ja hakukonenäkyvyyteen. Tiedonhankinnan ja -analysoinnin näkökulmasta kirja tarjoaa monta hauskaa, mutta herättävää arkipäivän havaintoa. Jokainen voi miettiä ovatko isovanhemmille vietävät herkut Kettukarkkeja vai Pihlaja-makeisia, ja jos hakisin niistä tietoa, niin mitä hakusanaa käyttäisi.

Sulinin ansioksi voi myös laskea suomenkielisten termien suosimisen, ja jos niitä ei ole käytettävissä, aina voi keksiä itse. Tosin itselleni sain kirjasta lievän pöhinä-allergian, vaikka terminä se verkkokeskustelun aktiivisuustasoa hyvin kuvaakin. Loppuun sijoitetussa välitilinpäätöksessään kirjoittaja paljastaa myös sen missä ongelmat yleensä piilevät, jos organisaatiossa ei saada muutosta aikaiseksi. Loppupäätelmä voi tosin olla epäloogiselle ihmiselle kauhistus.

Soile Manninen
Tietoasiantuntija
IPR University Center