Uusi vakuutus kattaa osan immateriaaliriskeistä

(IPRinfo 3-2000)

Tällä hetkellä immateriaalioikeudellisten riskien vakuuttaminen on vaikeaa. Kansainvälisillä markkinoilla on vain muutamia vakuutuksia. Pääosa näistä kattaa vain oikeudenkäyntikulut, kun vakuutuksenottajan väitetään rikkoneen toisen patenttia. Huomattavasti harvinaisempaa on myöntää suojaa myös silloin, kun vakuutuksenottaja katsoo, että hänen oikeuttaan on loukattu.

Sampo Teollisuusvakuutus on lähes vuoden työrupeaman jälkeen saanut valmiiksi uuden vakuutustuotteen, jolla katetaan osa immateriaalioikeuksiin liittyvistä riskeistä. Perusmuodossaan vakuutuksen piiriin voidaan ottaa patentit, hyödyllisyysmallit, rekisteröidyt tavaramerkit, rekisteröidyt mallit ja tekijänoikeudet. Kehitystyössä on keskitytty oikeudenkäyntikulujen ja vahingonkorvausvastuun kattavaan tuotteeseen. Uudella tuotteella voidaan kattaa oikeudenkäyntikulut niin puolustauduttaessa, hyökätessä kuin lisenssiriidoissakin sekä myös vahingonkorvausvastuu. Vakuutuksenottaja valitsee itse suojan laajuuden tarpeensa mukaan.

Vakuutuksen sisältö

Vakuutuksen sisällön määritteleviä vakuutuslausekkeita on viisi kappaletta. Ne on jaettu kolmeen ryhmään.

Ensimmäinen ryhmä kattaa vakuutuksenottajan puolustautumiskustannukset (puolustusosa). Vakuutus kattaa kulut, kun vakuutettu joutuu puolustautumaan väitettyä ja tahatonta toisen immateriaalioikeuden loukkaussyytettä vastaan. Vakuutus kattaa myös kulut, jotka syntyvät, kun vakuutuksenottajaa vaaditaan luopumaan oikeudestaan. Viimeinen puolustautumiseen liittyvä lauseke kattaa kulut, kun vakuutuksenottajaa kielletään käyttämästä oikeuttaan.

Toinen ryhmä kattaa kustannukset, jotka syntyvät, kun vakuutuksenottaja pyrkii estämään toista käyttämästä vakuutuksenottajan immateriaalioikeutta (hyökkäysosa). Tämän lausekkeen mukaisen suojan edellytyksenä on, että patentti- tai asianajotoimisto tutkii vakuutuksenottajan esittämän väitetyn loukkauksen. Jos ko. toimisto havaitsee, että loukkaus on mahdollisesti tapahtunut, vakuutus kattaa oikeudenkäyntikulut.

Edellä mainituissa tapauksissa vakuutus kattaa vakuutuksenottajan omat oikeudenkäyntikulut sekä myös vastapuolelle mahdollisesti tuomittavat kulut. Kolmas ryhmä kattaa korvausvastuun puhtaista varallisuusvahingoista (vastuuosa). Vakuutus ei kata henkilö- tai esinevahinkoja.

Vakuutus ei kata muun muassa vakuutuksenottajan tahallisesti tai törkeän huolimattomasti aiheuttamia vahinkoja eikä viranomaisten aloittamia oikeudenkäyntejä tai vaatimia korvauksia, ellei kyseessä ole viranomaisen omistaman immateriaalioikeuden loukkaus. Vakuutus ei myöskään kata teollisoikeuden käyttöä sellaisessa maassa, jossa sitä ei ole rekisteröity, ellei ennalta ole tutkittu teollisoikeustilannetta asianomaisessa maassa. Vakuutus ei kata teollisoikeuden rekisteröimisen aiheuttamia kustannuksia, kuten ei myöskään tuomion täytäntöönpanoa.

Vakuutus on voimassa koko maailmassa, USA:aa ja Kanadaa lukuun ottamatta. Nämä kaksi maata voidaan kuitenkin tarvittaessa ottaa vakuutuksen piiriin. Vakuutuksen perusteella korvataan oikeudenkäyntikulut ja vahingonkorvaukset etukäteen sovittuun vakuutusmäärään saakka. Vakuutusmäärä on vahinko- ja vakuutuskausikohtainen.

Vakuutuksessa on myös omavastuu. Se on 10 % vahingon määrästä, kuitenkin vähintään sovittu vähimmäismäärä. Jos kysymys on hyökkäyssuojasta, omavastuu on 20 % vahingon määrästä.

Niin vakuutusmäärä kuin omavastuu ovat varsin riippuvaisia vakuutuksenottajan koosta. Suuryritys voi hyvin kantaa varsin suuren omavastuun, mutta tarvitsee toisaalta suuren vakuutusmäärän. Pienemmällä yrityksellä vakuutusmäärän tarve on pienempi, kuten myös kyky kantaa omavastuuta.

Vakuutus edellyttää kyselylomakkeen täyttämistä ja eräissä tapauksissa myös riippumattoman asiantuntijan tekemää IPR-kartoitusta, koska immateriaalioikeudet, niiden käyttötavat ja riskienhallinnan taso ovat erilaista eri yhtiöissä.

Sampo Teollisuusvakuutuksessa lisätietoja antavat:

Osastonjohtaja Esbjörn af Hällström,
puh 010 514 5152,
esbjorn.hallstrom@sampo.com

Underwriter Annika Havaste,
puh 010 514 5247,
annika.havaste@sampo.com

Underwriter Kari Koljonen,
puh 010 514 5781,
kari.koljonen@sampo.com

Lakimies Päivi Nygren,
puh 010 514 5223,
paivi.nygren@sampo.com

Yritys-Sampossa lisätietoja antaa:

Lakimies Rami Urho,
puh. 010 514 1475,
rami.urho@sampo.com

Päivi Nygren
Lakimies
Sampo Teollisuusvakuutus Oy

Share: