USA: Uusi raportti IPR:stä ja kilpailuoikeudesta

(IPRinfo 3/2007)

Immateriaalioikeudet ja kilpailuoikeus nähdään entistä enemmän toisiaan täydentävinä. Molempien avulla pyritään edistämään innovaatioita ja kilpailua.

Huhtikuussa 2007 julkaistiin kaksi immateriaalioikeuksien ja kilpailuoikeuden suhdetta käsittelevää raporttia. Yhdysvaltain oikeusministeriön (DOJ) ja kauppakomission (FTC) yhteisraportin toinen osa Antitrust enforcement and intellectual property: Promoting innovation and competition esiteltiin IPRinfo-lehden numerossa 2/2007.

Vuonna 2002 asetetun kilpailuoikeuden uudistustoimikunnan, Antitrust Modernization Commissionin raportti, Report and Recommendations, ei suoranaisesti käsittele immateriaalioikeuksia, mutta sivuaa niitä siinä määrin, että läheisempi perehtyminen raporttiin on kiinnostuneille paikallaan. Raportti on 540 sivua pitkä, ja sen tekemiseen on osallistunut runsaasti eri asiantuntijoita.

Taloustieteelliset oletukset pätevät edelleen
Immateriaalioikeuksia koskevan osuuden lähtökohtana on kysymys siitä, pystyykö kilpailuoikeusanalyysi vastaamaan niihin haasteisiin, joita innovaatiot, immateriaalioikeudet ja teknologian muutos sille asettavat. Markkinoille tyypillisiä piirteitä ovat suuri määrä nopeita innovaatioita, suhteellisen pienen pääoman edellytys, nopea ja säännöllinen markkinoille tulo ja sieltä poistuminen, kysynnän mittakaavaedut, vaihtokustannukset ja first-mover-edut.

Kysymykseen vastaaminen vaatii sen ymmärtämistä, ettei myöskään kilpailuoikeus ole säilynyt muuttumattomana, vaan sen taloustieteellinen perusta on vahvistunut ja se on muuttunut joustavammaksi. Tämä on parantanut kilpailuoikeudellisen analyysin tasoa. Seurauksena on ollut, että määräävää markkina-asemaa ja kartellia koskevissa asioissa on siirrytty pois säännösten per se -tyyppisestä soveltamisesta rule of reason -tyyppiseen analyysiin.

Raporttia laadittaessa kuultujen tahojen keskuudessa vallitsee yksimielisyys siitä, että nykyinen kilpailuoikeusanalyysi on valmis vastaamaan noihin haasteisiin. Kilpailuoikeuden taustalla olevia taloustieteellisiä oletuksia tai analyysitapaa ei siis ole syytä muuttaa.

Tuomioistuimet ymmärtävät hyvin immateriaalioikeuksien merkityksen innovaatioiden edistäjänä ja siitä kumpuavan tarpeen kilpailullisten vaikutusten dynaamiseen analyysiin. Immateriaalioikeudet ja kilpailuoikeus nähdäänkin entistä enemmän toisiaan täydentävinä, ja molempien avulla pyritään edistämään innovaatioita ja kilpailua.

Standardointi edistää kilpailua
Raportissa kiinnitetään erityistä huomiota patentin ja kilpailuoikeuden suhteeseen. Patenteilla on merkittävä asema innovaatioiden vauhdittajana, ja tämä on ratkaisevasti vaikuttanut USA:n nousuun teknologiseksi ja taloudelliseksi supervallaksi. Silti patenttijärjestelmässä löytyy parannettavaa, ja raportissa päädytään tukemaan aikaisempien raporttien suosituksia järjestelmän kokonaisreformin toteuttamiseksi.

Patentin ja standardoinnin välinen suhdetta käsitellään myös. Standardoinnilla on kilpailua edistäviä vaikutuksia. Raportissa vahvistetaan, että standardointijärjestöjen jäsenet ja patentinhaltijat voivat käydä neuvotteluja lisensointiehdoista ennen standardin asettamista ilman, että kyse olisi kilpailulainsäädännön rikkomisesta per se. Tilannetta arvioidaan rule of reason -analyysin valossa.

Vaikuttaa siltä, että USA:ssa on riittävästi erilaisia selvityksiä immateriaalioikeuksien ja kilpailun suhteesta. Lieneekin aika siirtää painopiste raporttien ehdotusten täytäntöönpanoon, joka varmasti on pitkäaikainen prosessi.
Sen sijaan eurooppalaisesta kentästä puuttuvat vastaavat selvitykset. Tämä puute on omiaan korostamaan yhdysvaltalaisten raporttien arvoa myös eurooppalaisessa keskustelussa.

 Jarkko Vuorinen
Tutkija
Turun yliopisto

Jarkko Vuorinen esitteli raporttia Promoting Innovation and Competition, Part 2 IPRinfo-lehden numerossa 2/2007.

Share: