Tutkija ja tekijä kirjastossa

Kirjastolaitos turvaa yksilön oikeudet myös verkoissa.

Moni aikuisväestöön kuuluva ja satunnaisempi kirjastonkävijä yllättyy havaitessaan, ettei kirjasto enää juuri muistuta ”lainastoa” jossa hän aikoinaan lapsena vieraili. Uudessa informaatioympäristössä kirjastot eivät toimi vain fyysisten kokoelmien varastoijina vaan myös informaation kokoajina, välittäjinä ja informaatiopalveluiden tuottajina.

Muutoksen voi tiivistää iskulauseeseen ”from collections to connections”. Kirjastot eivät omista kokoelmiaan, vaan välittävät aineistoihin käyttöoikeuksia. Digitaalisuuden myötä mahdollisuudet informaatiovarantojen käyttöön ovat kasvaneet lähes eksponentiaalisesti. Tieteelliset kirjastot ja arkistot hallinnoivat jo nykyään mittavia informaatiomassoja.

Sanomalehtikokoelmat tutkimuskäyttöön

Tutkijoille avautuu mahdollisuus hyödyntää digitoituja aineistoja niin sanottuja tiedon louhintatekniikoita hyödyntämällä. Yksittäisten käyttäjien on usein vaikea ymmärtää, mikseivät aineistot ole vapaasti kotikoneilta käytettävissä, kun tekniset mahdollisuudet tähän kerran ovat olemassa.

Emeritusprofessori Yrjö Varpio käynnisti viime syksynä Helsingin Sanomien mielipidesivuilla keskustelun Kansalliskirjaston vanhojen sanomalehtikokoelmien saattamisesta nykyistä laajempaan tutkimuskäyttöön. Kansalliskirjaston ja Kopioston yhteinen vastaus oli, että neuvotteluja aineistojen käytettävyyden lisäämiseksi käydään parhaillaan hyvässä yhteistyön hengessä. Käynnistyvälle pilottiprojektille ollaan tämän vuoden aikana hakemassa tukea myös lehdenkustantajilta.

Myös muistiorganisaatioiden hallinnoimien kokoelmien varallisuusarvot kasvavat merkittävästi. Kirjastojen, arkistojen ja museoiden kannalta tilanne on jossain määrin kaksijakoinen. Kun toiminnan julkiseen rahoitukseen kohdistuu vahvoja säästöpaineita, houkutus informaatiovarallisuuden tuotteistamiseen ja uusien maksullisten palveluiden luomiseen on luonnollisesti vahva. Mahdollisuudet tähän on lainsäädännössä tiukasti rajattu. Kaupalliset viestintäalan toimijat pitävät myös tarkkaan huolen siitä, etteivät kirjastot pääse kilpailemaan ilmaiseksi luovutetun ja verovaroilla digitoidun aineiston turvin.

Tulevaisuuden haasteena tietosuoja

Kansalliskirjasto on jo useamman vuoden kulttuuriaineistolain velvoittamana haravoinut pari kertaa vuodessa suomalaiset www-sivustot. Järjestelmää luotaessa viestintäyritykset olivat huolestuneita siitä, että niiden liikesalaisuudet lipsahtaisivat tätä kautta kilpailijoiden saataville. Tämän jälkeen kritiikkiä ei enää ole kuulunut, joten huoleen ei näytä olleen aihetta.

Toiminta verkkoympäristössä tuo kuitenkin mukanaan tilanteita, joissa joudutaan punnitsemaan vastakkain kahta oikeutta. Tutkijan oikeus päästä käsiksi tutkimusaineistoihin joutuu helposti ristiriitaan samaan aineistoon liittyvien tekijän yksinoikeuksien kanssa. Tietosuojaan ja aineistojen salassapitoon liittyvät kysymykset tulevat muodostamaan vielä tekijänoikeuttakin suuremman haasteen. Tämä on jo havaittu opetus- ja kulttuuriministeriön Kansallinen digitaalinen kirjasto (KDK) -suurhankkeen valmisteluvaiheessa.

Tuore esimerkki on kansanedustaja Jussi Halla-Ahon tapaus. Sen jälkeen, kun korkein oikeus oli katsonut kansanedustaja Halla-ahon syyllistyneen blogikirjoittelussaan rikoslaissa tarkoitettuun vihapuheeseen, tuli Kansalliskirjastossa pohdittavaksi, miten tulisi toimia yleisölle avoimen verkkoarkiston osalta.

Lyhyen punninnan jälkeen kyseiset lausumat päätettiin vetää pois avoimesta yleisökäytöstä. Vihapuheen osalta sananvapauden suoja on niin heikko, että tällainen sinällään kirjaston perustehtävän vastainen teko nähtiin perustelluksi. Samalla on syytä korostaa, ettei sivuja tuhottu, vaan ne ovat edelleen tutkijoiden käytettävissä.

Muistiorganisaatiot turvattava

Kirjastojen vapaudet ja vastuu saattavat jatkossa kaivata selkeyttämistä. Voitaisiinko esimerkiksi niin sanotussa sähkökauppalaissa määritellyt välittäjien vastuuvapaudet ulottaa myös verkkoympäristössä toimiviin kirjastoihin? Entä voiko sananvapauslaissa määritelty päätoimittajavastuu ajankohtaistua myös tilanteissa joissa kirjasto valikoi ja muokkaa kolmansien tuottamia verkkosisältöjä?

Rinnastus on kuitenkin vaarallinen. Kirjastojen yhteiskunnallinen tehtävä on täysin erilainen kuin teleoperaattoreiden tai internet-palvelujen tarjoajien. On syytä pitää huoli siitä, ettei valmisteilla olevaa verkkopiratismin torjumista ja tekijänoikeuksien täytäntöönpanon tehostamista koskevaa sääntelyä miltään osin uloteta muistiorganisaatioiden toimintaan.

Käyttäjän asema on heikko

Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki on tekijänoikeuspoliittisissa puheenvuoroissaan painottanut yksittäisten luovan työn tekijöiden suojaa suhteessa media-alan suuryrityksiin. Ministeri on turvautunut työväenliikkeen perinteiseen retoriikkaan, ja luonnehtinut viestintäkulttuurialan nykytilannetta ”luovan alan luokkataisteluksi”.

Arhinmäen suosima luokkataistelun kielikuva on epätäydellisyydessään haitallinen. Ensinnäkin se sivuuttaa sen tosiasian, että heikoimmassa asemassa oikeuksien markkinoilla on usein nimenomaan käyttäjätaho.

Vielä olennaisempi ongelma on, ettei ministeri Arhinmäki ajattelussaan kurota riittävän kauas käsitehistoriaan. Työn ja pääoman ristiriita ei tavoita muistiorganisaatioiden tärkeää roolia tietoyhteiskunnassa. Näiden toimintaa taustoittamaan soveltuisikin paremmin esiteollisen yhteiskunnan yhteisöllinen logiikka. Esiteollisessa yhteiskunnassa kaikkien yhteisesti omistamalla (yhteismaa ja jokamiehen oikeudet) oli tunnustettu asema yksityisen omistuksen rinnalla.

Oikeus vapaaseen informaatioon

Kädenvääntö informaation vapaudesta on saanut samoja kansalaisliikkeen piirteitä kuin ympäristöliike aikoinaan. Teemana se onnistuu ympäristöliikkeen tavoin aktivoimaan myös muutoin poliittisesti passiivisen nuorison.

Tämä kävi ilmeiseksi, kun tekijänoikeuslakia muutama vuosi sitten muutettiin (ns. Lex Karpela). On todennäköistä, että vahvoja vastakkaisia latauksia sisältävät asetelmat tulevat lähivuosina yleistymään. Avoin kysymys on, ilmeneekö tämä aktiivisuus poliittisena puoluetoimintana, vai kanavoituuko se kansalaisjärjestöjen kautta.

Kirjastoissa toimiville nämä kysymykset ovat jo vanhastaan tuttuja. Kirjastot puolustavat asiakkaidensa oikeutta vapaaseen ja yksityiseen viestintään avoimessa yhteiskunnassa.

 

Pekka Heikkinen
Lakimies
Kansalliskirjasto

Artikkeli on ilmestynyt myös Kansalliskirjasto-lehden numerossa 1/2013.