Tiivis esitys välittäjän tekijänoikeusvastuusta

Taina Pihlajarinne: Internetvälittäjä ja tekijänoikeuden loukkaus.
Lakimiesliiton Kustannus, 2012. ISBN 978-952-246-163-6. 182 s.

Erilaisten välittäjätahojen vastuu ja vastuuvapaus sisältöön liittyvistä oikeudenloukkauksista ovat jo useita vuosia olleet tekijänoikeudellisen sekä laajemmin viestintäoikeudellisen keskustelun ytimessä. Lainsäädännössä selväksi oletettu jako välittäjiin ja sisällön tarjoajiin on muuttunut vaikeasti havaittavaksi, ja toisaalta välittäjien – kuten internet-operaattorien ja sosiaalisen median palveluntarjoajien tai hakukoneiden – rooli informaation portinvartijoina on korostunut. Tätä voi pitää lähtöasetelmana Taina Pihlajarinteen teokselle.

Tässä tilanteessa katseet ovat kääntyneet välittäjien suuntaan sekä tekijänoikeutta loukkaavan aineiston että esimerkiksi tavaramerkkejä loukkaavien tuoteväärennysten osalta. Toisaalta nettiliiketoiminnan menestyneimmät toimijat ovat pitkälti olleet nimenomaan välittäjätyyppisiä – tai ainakin väittäneet itseään sellaisiksi. Pihlajarinteen teos onkin edelleen vuonna 2012 ajankohtainen ja suomalainen esitys aiheesta on tervetullut.

Pihlajarinne keskittyy kahteen kysymykseen: 1) Loppukäyttäjille internetyhteyttä tarjoaville operaattoreille asetettaviin velvoitteisiin estää tekijänoikeusloukkauksen negatiivisia vaikutuksia, ja 2) sosiaalisen median ja keskustelupalstojen ylläpitäjien vastuuseen tekijänoikeuden loukkauksista, erityisesti rikosoikeudellista vastuuta. Erityisenä tarkastelukulmana on erilaisten välittäjien velvoitteisiin liittyvä perusoikeuspunninta tekijänoikeudellisessa kontekstissa.

Sivumäärä, sisällys- ja lähdeluetteloineen 182 sivua, huomioon ottaen aiheen tiukka rajaus on välttämätön. Toisaalta valinta tarkoittaa, että moni relevantti ja mielenkiintoinen välittäjän vastuukysymys jää käsittelemättä. Esimerkkinä voisi mainita hakukoneisiin ja kauppapaikkoihin liittyvät vastuukysymykset, joita toki sivutaan EUT:n ratkaisukäytännön käsittelyn yhteydessä, mutta jotka on muutoin rajattu pois tarkastelusta. Lisäksi aihepiiriin olennaisesti liittyvät tietosuoja- ja sananvapauskysymykset on rajattu kokonaan käsittelyn ulkopuolelle.

Välittäjien hämärtyneet roolit

Välittäjävastuuta ja vastuuvapauden edellytyksiä pohtivassa osiossa keskeiseksi nousee huomio roolien sekoittumisesta: Palvelun tarjoajat eivät useinkaan toimi enää puhtaasti välittäjinä, vaan voivat osallistua varsin aktiivisesti sisällön järjestelyyn ja jopa tuotantoon. Roolin hämärtyminen koskee Pihlajarinteen mukaan erityisesti tallennuspalvelun tarjoajia. On helppo yhtyä Pihlajarinteen suositukseen siitä, että entistä enemmän merkitystä tulisi antaa välittäjän yleisen roolin lisäksi välittäjän liiketoimintamallin yhteydelle sisällöntuotantoon.

Osio käy onnistuneesti läpi viimeisintä aihetta koskevaa EUT:n oikeuskäytäntöä (eBay, Google France ja Netlog -ratkaisut). Läpikäynti on tarpeellinen, mutta osoittaa toisaalta myös, miten epäselvä oikeustila ratkaisuista huolimatta edelleen on jo tämän vastuuarvioinnin ensimmäisen askeleen – vastuuvapaussäännösten soveltumisen – osalta. Teosta työkäyttöön hyödyntävä lukija olisi voinut hyötyä vielä selvemmästä ratkaisujen keskeisten linjausten yhteenvedosta ja erittelystä.

Palvelun tarjoajan rikosoikeudellista vastuuta pohtiva osio on tiivis: Kymmenessä sivussa käydään läpi sekä tekijävastuun, avunantovastuun sekä toisaalta erityiskysymyksenä epävarsinaisen laiminlyöntirikoksen soveltuminen. Ongelmakohdat esitellään, mutta vastaukset ja tulkintasuositukset jäävät suppeiksi. Samoin vastuun kohdentamista käsittelevä jakso on ohuehko.

Tervetullut keskustelunavaus

Operaattoreille asetettavia toimintavelvoitteita käsiteltäessä pääpaino on tekijänoikeustoimikunnan esityksen tarkastelussa (OKM muistioita ja selvityksiä 2/2012). Osio on ajankohtainen, mutta laajempi kansainvälinen vertailu olisi voinut tuoda siihen lisää syvyyttä. Tässä kohtaa myös perusoikeusnäkökulma ja intressipunninta eri oikeuksien välillä tulee selvimmin esiin. Keskeiseksi havainnoksi nousee, että operaattoreille asetettava itsenäinen toimintavelvollisuus istuu huonohkosti perinteiseen immateriaalioikeudelliseen järjestelmään.

Pihlajarinne suhtautuu penseästi ajatukseen operaattoreista portinvartijoina ja perustelee tätä operaattoreiden elinkeinovapaudella. Toinen näkökulma asiaan olisi se, että sananvapausnäkökulmasta operaattorien ja muiden välittäjien rooli portinvartijoina nimenomaan tulisi tunnustaa, jotta myös niiden vastuu ja roolin merkitys ymmärrettäisiin. Myös vastakkainen näkökulma olisi voinut olla kiinnostava: mikä on operaattorin omista lähtökohdistaan toteuttamien esto- tai priorisointitoimien merkitys erityisesti sananvapauden kannalta?

Pihlajarinteen teos on tarpeellinen ja tervetullut keskustelunavaus Suomessa. Sen tiiviys on kuitenkin osittain myös sen isoin ongelma. Rajattu sivumäärä mahdollistaa ongelmien identifioinnin, mutta rajoittaa käsiteltävää aihepiiriä ja käsittelyn syvällisyyttä. Kiinnostavasta aiheesta olisi voinut kirjoittaa enemmänkin.

 

Kalle Hynönen
IPR Counsel
Sanoma Oyj