Kirja-arvio: Tietoa ja oikeutta samassa paketissa

Voutilainen, Tomi: Oikeus tietoon: informaatio-oikeuden perusteet. Edita, 2012. ISBN 978-951-37-6235-3. 363 s.

Vaikka A4-arkkien pyörittely on koko ajan vähentynyt, sähköisessä maailmassa toimitaan edelleen paperisen aikakauden käsitteillä. Esimerkiksi ”asiakirja” voi olla lähestulkoon mitä vain kuiteista verkkosivuun, ja sanan merkitys voi olla hämärä myös niille, jotka työkseen asiakirjoja käsittelevät. Tomi Voutilaisen kirjaa lähdin tarkastelemaan omasta ammatillisesta taustastani käsin eli tietopalvelussa työskentelevänä humanistina, jonka pitäisi työelämässä kouliintua insinööri-juristiksi. Enkä usko olevani ainoa laatuani.

Teoksen alussa käsitellään informaatio-oikeutta ja sen historiaa sekä uuteen oikeudenalaan liittyvää problematiikkaa. Informaatio-oikeutta pidetään vaikeasti hahmotettavana ja hajanaisena kokonaisuutena, koska sen hallinta edellyttää useiden eri oikeudenalojen tuntemusta. Informaatio-oikeuden perustavana kysymyksenä esitetäänkin, kenellä on oikeus tietoon ja missä tilanteessa. Asiakirjahallintoihminen voi ohittaa tämän osion huoletta, jos kiinnostusta asian syvällisempään pohdiskeluun ei ole. Tietojohtamista ja sen kasvavaa merkitystä sivutaan hieman, samoin sosiaalisen median mutkia.

Oikeus tietoon jaetaan yksilön oikeuteen omiin tietoihinsa ja oikeuteen saada tietoa ympäröivästä yhteiskunnasta. Tämän periaatteen mukaisesti on jaoteltu myös kirjaa. Yhteiskuntaa koskevaa tietoa käsitellään pääasiassa julkisuusperiaatteen toteutumisen ja tiedonsaannin rajoitteiden kautta. Huomioon on otettu eri viranomaiset ja erilaiset asiakirjasisällöt. Tiedonantotavoille ja -menettelyille on omistettu oma lukunsa. Tietosuojaa ja henkilötietolakia tarkastellaan kolmannessa osassa, jossa oikeus tietoon nähdään yksilön näkökulmasta.

Kolmannessa osassa käsitellään myös yhden luvun verran tekijänoikeutta. Kirjassa käytetty termi “tiedolliset tekijänoikeudet“ voi olla tuttu enemmän informaatio-oikeuteen perehtyneelle, mutta itselleni se on täysin vieras. Muutaman sivun pituinen luku lähenee monitulkintaisuudessaan itse tekijänoikeuslakia. Se onkin ilmeisesti ollut lähes ainoita lähteitä muutaman oikeustapauksen ja hallituksen esityksen lisäksi, sillä viittauksia tekijänoikeutta käsittelevään kirjallisuuteen on luvussa tasan yksi. Tämä on vähän harmillista, sillä selkeämmin kirjoitettuja lähteitä olisi kyllä olemassa.

Kirjan ansiot ja ydin ovat kuitenkin muissa osissa. Tarkoituksena on, että kirja soveltuisi käsikirjaksi ja sellaisena voinkin asiakirjahallinnossa työskenteleville kollegoilleni teosta suositella. Esimerkiksi kahdeksannen luvun koostetaulukot auttavat, kun eteen tulee tilanne, jossa on mietittävä tietojen tai asiakirjojen salassapitoa sekä perusteluja siihen. Tuoreelle alalle tulijalle kirja voi olla tiedon runsaudessaan haastavaa luettavaa, mutta asiat aukeavat enemmän käytännön osaamisen karttuessa. Kun edessä on tietojärjestelmien suunnittelu ja pohdittavana hyvän tiedonhallintavan toteuttaminen, kannattaa kokeneemmankin asianhallinnan ammattilaisen tarttua tähän kirjaan.

Soile Manninen
Tietoasiantuntija
IPR University Center

Share: