Tepsiikö rankasulinja? Pääkirjoitus

LehtiarkistoIPRinfo_3-2009 Pääkirjoitus 10.6.2009

(IPRinfo 3/2009)

Luovan työn tekijän tulee saada korvaus työstään. Auttaako asiaa se, että neljä henkilöä tuomitaan yhden vuoden vankeusrangaistuksiin avunannosta tekijänoikeusrikokseen, kuten Ruotsin Pirate Bay-ratkaisussa tehtiin? Ratkaisu herättää myös rikosoikeudellisia kysymyksiä, kun päärikoksesta ei ole, sinänsä ymmärrettävästi, ketään edes syytetty.

Rangaistuksiin tuomitseminen vaikuttaa olevan yleinen suuntaus, mutta kenties se ei palvele immateriaalioikeuksien tavoitteita vaan pahimmillaan kääntyy niitä vastaan. Se saattaa myös antaa lisäpontta pieniin toimijoihin kohdistuviin varoituskirjeisiin.

Euroopan unionissa on vireillä vuonna 2005 annettu direktiiviehdotus teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamiseksi tähtäävistä rikosoikeudellisista toimenpiteistä (KOM/2005/276). Ehdotuksessa esitetään vähintään neljän vuoden vankeusrangaistusta teollis- ja tekijänoikeusrikoksesta, joka on tehty osana rikollisjärjestön toimintaa. Meillä maksimirangaistus on tällä hetkellä kaksi vuotta vankeutta.

Rangaistussäännökset ovat mukana myös kansainvälisissä sopimusneuvotteluissa, esimerkiksi ACTAssa (Anti-Counterfeiting Trade Agreement). EU osallistuu näihin neuvotteluihin ja käyttää rikosoikeudellisten sanktioiden osalta ohjenuoranaan mainittua direktiiviehdotusta.

Perinteisesti teollis- ja tekijänoikeudellisten loukkausten selvittäminen on ollut yksityisoikeudellinen, osapuolten välinen asia. Sanktiot ovat liittyneet hyvitys- ja vahingonkorvauksiin sekä kieltoihin. Nyt vaikuttaa siltä, että lähtökohdaksi on asettumassa valtioiden velvollisuus sanktioida loukkaukset.

Kuinka pitkälle tällä tiellä voidaan mennä? Onko todella syytä rinnastaa Pirate Bay-jutun kaltaiset tekijänoikeusrikokset huumerikollisuuteen, lapsipornon levittämiseen, terrorismiin?

Kuulun siihen sukupolveen, joka on tottunut ostamaan tai lainaamaan kirjat ja äänilevyt ja korkeintaan äänittämään musiikkia suoraan radiosta. Keinot aineistojen välittämiseen, kopiointiin ja käyttämiseen ovat kehittyneet huimasti. Olisi oikeastaan pelottavaa, elleivät uudet mahdollisuudet innostaisi uusia sukupolvia keksimään uusia toimintatapoja. Osittain kysymys onkin eri sukupolvien kohtaamisesta ja osittain myös usein peräänkuulutetusta innovatiivisuudesta.

Tekijänoikeuden tulee taata se, että luovan työn tehnyt (ja myös taloudellisen panoksensa siihen antanut) saa korvauksen tekemästään työstä. Ansaintaketjuun tulee aukko, kun aineistot ovat saatavissa ilman, että tuloa kertyy niiden tekijöille. Mutta täyttyykö aukko kovilla rikossanktioilla?

Tekijänoikeudellisesti suojatun aineiston jakelukanavat ovat peruuttamattomasti muuttuneet. Oikeuksia tulee edelleen kunnioittaa ja varmistaa korvaukset käyttämisestä oikeudenhaltijoille. Piratismi on tuomittava ja kitkettävä pois. Järjestelmän toimivuuden kannalta olisi kuitenkin hedelmällisempää suunnata voimavarat massajakelutapoihin liittyvien maksujärjestelmien kehittämiseen.

Direktiiviehdotus ja kansainväliset kauppapoliittiset neuvottelut perustuvat ammattirikollisuuteen liittyvän piratismin vastustamiseen, jolloin kovatkin sanktiot ovat paikallaan.

Sekä IPR-säädösvalmistelussa että tuomioistuinten ratkaisuissa todellinen ongelmakysymys onkin, mikä on piratismia ja mikä uusien toimintatapojen kehittämistä.

Marja-Leena Mansala
Pääsihteeri
IPR University Center