Tekijänoikeuskeskustelun kapinalliset
(IPRinfo, teemanumero 2002)
Tekijänoikeuslain uudistus on herättänyt laajaa oikeuspoliittista keskustelua myös Suomessa. Etenkin käyttäjien oikeuksista puhuvat ovat saaneet julkisuudessa vaihtelevia reaktioita. Helsinki Institute for Information Technology -instituutissa tutkijana työskentelevä Mikko Välimäki selvittää, mistä keskustelussa on käyttäjien etuja ajavien näkökulmasta kysymys.
Olen aikaisemmassa kirjoituksessa (IPRinfo 1/2002) esitellyt niin sanottuja käyttäjien oikeuksia ja niihin liittyviä käytännöllisiä ongelmia, jotka tulevat ajankohtaisiksi myös Suomessa, kun tekijänoikeusdirektiivi implementoidaan.
Olen itse mukana kansalaisjärjestössä, jonka tarkoitus on vaikuttaa tekijänoikeudelliseen oikeuspolitiikkaan. Siksi tämän kirjoituksen näkökulma voi olla vinoutunut. Toivottavasti se on kuitenkin monille tämän lehden lukijoille uusi, mielenkiintoinen tai vähintäänkin ajatuksia herättävä.
Tässä kirjoituksessa mennään kulissien taakse oikeuspoliittiseen keskusteluun, joka on jäänyt tekijänoikeuskeskustelussa sangen vähälle huomiolle. Monet tekijänoikeusasiantuntijat ovat keskittyneet mannermaisen tradition mukaisesti keskustelemaan uusista lakitulkinnoista ja toistamaan direktiiviluonnoksen latteita tavoitteita tekijänoikeuden harmonisoinnista ja digitaalisten markkinoiden toteuttamisesta.
Esittelen joitakin kansainvälisen tekijänoikeusjärjestelmän näkyvimpien kriitikkojen ajatuksia järjestelmän perusoletuksista ja tarkoituksesta. Väite kuuluu, että on olemassa tekijänoikeusteollisuus, joka hallitsee tekijänoikeuden käsitteen sisällön tulkintaa. Tekijänoikeusteollisuuden tulkinta on muuttanut tekijänoikeuden käsitettä teosten kustantajien tarkoin rajatusta teosten paino-oikeudesta rajattomaksi oikeudeksi kieltää informaatiosisältöjen kaikenlainen käyttö missä tahansa yhteydessä.
Jos kritiikki on oikeassa, vallitseva käsitys ei ymmärrä tekijänoikeuden taloudellista merkitystä digitaaliajalla ja johtaa sen tähden vääriin talouspoliittisiin johtopäätöksiin.
Professorit ja kansalaisjärjestöt teollisuutta vastassa
Kriitikkojen ideologit ja esikuvat tulevat Yhdysvalloista. Etunenässä ovat professorit johtavista yliopistoista mukaan lukien Stanford, Berkeley ja Harvard sekä kuuluisimmat hakkerit. Stanfordin yliopiston professori Lawrence Lessig ja Free Software Foundationin perustaja Richard Stallman ovat ehkä tunnetuimmat nimet. Molempien kirjoituksia voi hakea esimerkiksi heidän kotisivuiltaan.
Yhdysvalloissa merkittävin käytännön toimenpiteitä organisoiva järjestö on 1990 perustettu Electronic Frontier Foundation. Euroopassa näkyviä järjestöjä on Britanniassa, Norjassa ja Suomessa. Vastikään perustettu European Digital Rights tähtää kansallisten järjestöjen voimien yhdistämiseen EU-tason toimintaa varten. Järjestöjen kotisivuilta saa kattavasti informaatiota niiden tarkoituksesta ja toiminnasta.
On kuitenkin ongelmallista osoittaa mitään tiettyä organisaatiota tai henkilöä kriitikkojen johtajaksi. Sellaista ei yksinkertaisesti ole. Mielipiteet ovat myös varsin kirjavia. Radikaaleimmat vaativat koko tekijänoikeuskäsitteen hylkäämistä kysyen voiko kenelläkään ylipäänsä olla oikeuksia informaatioon. Maltillisemmat yrittävät vaikuttaa tekijänoikeusjärjestelmään sen sisältä ottamalla osaa esimerkiksi lakien valmisteluun.
Vastapooliksi luetaan yleisesti tekijänoikeusteollisuus ja kansainvälistä tekijänoikeusjärjestelmää ylläpitävä byrokratiakoneisto. Hyökkäys on siinä mielessä helppo, että byrokratiakoneiston poliittinen tuki on heikko. Esimerkiksi nyt eduskuntakäsittelyssä oleva tekijänoikeusuudistus on olennaisilta osiltaan päätetty epädemokraattisissa kansainvälisissä neuvotteluissa, joihin teollisuus on ollut vaikuttamassa.
Laitevalmistajat ovat tässä katsannossa jossakin näiden leirien puolivälissä. Yhtäältä uusien laitteiden täytyy vastata kuluttajien mieltymyksiä digitaalisten teosten uusille käyttötavoille, ja toisaalta on syytä varoa suututtamasta tekijänoikeustuotteiden liikkeellelaskijoita.
Miksi käyttäjiä ei kannata pelotella?
Tekijänoikeusteollisuuden näkökulmasta on rationaalista pyrkiä laskuttamaan kaikenlaisesta teosten loppukäyttäjien toiminnasta. Tekijänoikeusteollisuuden intressissä on hallita teosten käyttöä mahdollisimman laajasti.
Käyttäjien rajoittamaton vapaus hyödyntää teoksia on kuitenkin oleellista uusien teosten ja uusien käyttötapojen luomisessa. Puhe ei ole nyt yksittäisten ihmisten webbisivuista vaan kaupallisten tuotteiden käyttöarvon kasvattamisesta ja niitä vastaavien kilpailevien tuotteiden kehittämisestä.
Esimerkiksi mp3-musiikin suosio perustuu pitkälti siihen, että digitaalinen musiikki on ollut yleisesti kopioitavissa cd-levyiltä tietokoneille. Käyttäjät ovat voineet muokata musiikkia, kuunnella sitä vapaammin paikasta riippumatta ja kehittää uudentyyppisiä soitto-ohjelmia mieltymystensä mukaan. Musiikin käyttöarvo on merkittävästi kasvanut.
Käyttäjien innovointia yleisemmin tutkinut Eric von Hippel MIT:stä on päätynyt tulokseen, että käyttäjät keksivät omatoimisesti yli puolet kulutustavaroiden uusista hyödyntämistavoista tuotteista riippuen. Lumilautailussa ja rullalautailussa prosentti on noin 60; mp3-musiikin voisi luulla olevan samaa luokkaa.
Kriitikkojen väite on melko vakava: tekijänoikeusteollisuus estää kuluttajien vapaan innovoinnin lyhyen tähtäimen monopolihyötyjen varmistamiseksi. Vahva tekijänoikeus antaa eilispäivän teknologian omistajille mahdollisuuden kontrolloida tulevaisuutta. Jos väite on oikea, vahva tekijänoikeus ei ole talouspoliitiikan eikä avoimen tietoyhteiskunnan näkökulmasta perusteltu.
Tekijän vapaus
Tekijänoikeusteollisuuden näkökulmasta on rationaalista pitää tekijät työntekijäasemassa ja estää uusien kilpailevien yrittäjien tulo markkinoille. Tekijänoikeusteollisuuden intressissä on hallita teosten tuotantoa ja jakelua mahdollisimman laajasti.
Kriitikot näkevät digitaalisilla markkinoilla tilaa uusille yrityksille ja mahdollisuuden yksittäisille tekijöille kilpailla täysverisesti tekijänoikeusteollisuuden rinnalla. On siis syytä korostaa, että kriitikot eivät ole sosialisoimassa tekijänoikeutta. Kritiikin kohde on markkinoille pääsyn rajoittaminen tekijänoikeuden antaman monopolisuojan turvin.
Esimerkiksi Microsoft on tuomassa markkinoille niin sanottua turvapc:tä, jolla voisi käyttää vain tietyssä muodossa tallennettuja tekijänoikeustuotteita. Tulevaisuudessa tekijät eivät välttämättä pysty levittämään kuin teollisuuden sertifioimia teoksia teollisuuden sanelemin käyttöehdoin – ”peruskäyttäjien” turvallisuuden takaamiseksi.
Uhkakuvissa tekijänoikeusjärjestelmä nähdään rajoittamassa tekijöitä valitsemasta vapaasti, miten he teoksiansa levittävät ja miten käyttäjät teoksia hyödyntävät. Jos yksilöiden valinnanvapautta rajoitetaan epärationaalisilla laeilla ja teknisillä järjestelmillä, lopputuloksena voi olla harmaan talouden kasvu ja innovaatiotoiminnan hidastuminen koko yhteiskunnan tappioksi.
Kohti moniarvoista tekijänoikeuskeskustelua
Laajan ja moniarvoisen tekijänoikeuskeskustelun seuraukset ovat jo nähtävillä Yhdysvalloissa. Tekijänoikeusteollisuuden on otettava huomioon sitä vastaan esitetty kritiikki hyvin tarkasti. Näennäisestä järjestäytymättömyydestä huolimatta kriitikot pystyvät luomaan kuluttajille mielikuvia siitä, miten yksilöiden pitäisi toimia ja kuluttaa teoksia digitaaliajan informaatioyhteiskunnassa.
Euroopassa oikeuspoliittinen keskustelu tekijänoikeusuudistuksesta ja digitaalisesta oikeuksien hallinnasta on ollut huomattavasti rajoitetumpaa. Selvää ideologista johtajaa ei ole. Organisoituminen on vasta alkanut ja sulautuminen demokraattisenkin järjestelmän sisälle vie aikaa. Pallo on kuitenkin liikkeellä.
Mikko Välimäki
OTK, Puheenjohtaja
Electronic Frontier Finland ry
