Tekijänoikeus aiheuttaa päänsärkyä myös tietopalvelutyössä

(IPRinfo, teemanumero 2002)

Viime aikoina on tekijänoikeutta koskevissa keskusteluissa nostettu esiin myös käyttäjän oikeudet. Lainsäädännössä on pyritty määrittelemään myös niiden organisaatioiden oikeuksia ja velvollisuuksia, jotka välittävät teoksia yleisön käyttöön. Tietopalvelutyön ydin, organisaatiosta riippumatta, on sisältöjen välittäminen asiakkaalle, ja tällaiseen työhön liittyvät tekijänoikeuskysymykset jäävät säädöksissä yleensä rivien väliin.

Tietopalveluyksikköjä tai tällaista toimintaa hoitavia henkilöitä on niin kirjastoissa, museoissa, julkishallinnon laitoksissa kuin yrityksissäkin. Niinpä ei ole minkäänlaista valtakunnallista ”informaatiopalvelulaitosta” (vrt. kirjastolaitos); asiakkaat voivat olla oman organisaation sisältä tai ulkopuolisia, tutkijoita tai johtajia, kansalaisia tai päättäjiä. Alan ammattinimikkeitäkin on kymmeniä, informaatikosta markkina-analyytikkoon.

Myös välitettävän aineiston sisältö on moninaista. Samaan toimeksiantoon voi sisältyä pyyntö hankkia aiheesta faktoja (esimerkiksi tilastoja, patentteja, tietoja alan yrityksistä), säädöstietoa, lehtiartikkeleita, kirjallisuusviitteitä, markkinakatsauksia tai vaikka talousennusteita. Tarvittava aineisto voi olla lainattavissa (levy, kirja, lehti), mutta tavallisimmin siitä otetaan kopio paperilla tai digitaalisessa muodossa. Miten tietopalvelu sitten määritellään? Se on toimintaa, jossa tehtävänä on etsiä – erilaisista lähteistä -, seuloa, hankkia ja työstää asiakkaitten tarvitsemaa aineistoa ja informaatiota sekä järjestää aineistoa käytettäväksi. Hyvien atk-taitojensa ansiosta ja ns. sisältöteollisuuden osaajina tietopalveluammattilaiset osallistuvat usein organisaationsa Intranet- ja Internet-sivustojen ylläpitoon eli hankkivat, työstävät ja tuottavat aineistoa myös asiakkaittensa itsepalvelukäyttöön.

Tekijänoikeus sisältöjen välitystyössä

Asiakkaalla on usein kiire. Hakua tehdessä ei ole aikaa hankkia erillisiä lupia tekijänoikeuksien haltijoilta. Siksi tietopalvelussa on tiedettävä hyödynnettävästä lähdeaineistosta, minkä aineiston käyttö, millä tavoin ja mihin tarkoitukseen on luvanvaraista. Jos lupa tarvitaan, sen on yleensä oltava sopimuksin hankittuna etukäteen.

Nykyään toimeksiantajat eivät juurikaan enää halua kirjallisuusviitteitä, vaan valmiiksi työstettyä täsmäinformaatiota. Vastaus voi olla tiedonhakijan itse laatima kooste, joka perustuu hänen eri lähteistä hankkimaansa materiaaliin, jota on haun mukana liitteinä: vaikkapa pari tilastotaulua selityksineen, aihetta koskeva lehtiartikkeli, ehkä aihetta koskeva kirja. Referaattien ja analyysien tekeminen ei yleensä aiheuta tekijänoikeusongelmia.

Tekijänoikeusketju voi olla hyvinkin pitkä: artikkelin tekijä > lehti ja kustantaja > artikkelitietokanta ja ylläpitäjä > tietopankki, johon tietokanta on sisällytetty > tietopankin käyttöoikeuden hankkinut tiedonvälittäjä > loppukäyttäjä. Kustantajan, tietokannan ja tietopankin ehdot sisällön jakamisesta voivat poiketa toisistaan, jolloin välittäjän ja käyttäjän on arkityön tiimellyksessä hankala selvitellä minkä ehtojen mukaan toimitaan.

Yllätyksiä voi aiheutua

Yllätyksiä voi aiheuttaa tutun lähteen muuttuminen. Tietokannat ja -pankit vaihtavat omistajaa, ja niiden käyttöehdot ja sisältö voivat muuttua. Ns. Tasini-jutun jälkeen¹ tiedontuottajat ovat poistaneet artikkelitietokannoista tekijänoikeutta vastaavalla tavalla mahdollisesti loukkaavaa aineistoa.

Jos tarvittava artikkeli on Internetissä, asiakkaalle voi tietysti antaa vain URL-osoitteen ja sysätä vastuun käytöstä hänelle. Kiireiset asiakkaat kuitenkin haluavat saada relevantin aineiston valmiina ja luottavat siihen, että tietopalveluammattilainen on seulonut massasta keskeiset asiat ja tekstit ja huolehtinut siitä, että niiden välitys ja käyttö ilmoitettuun tarkoitukseen on luvallista.

Jotkut loppukäyttäjät, erityisesti tutkijat, haluavat saada alkuperäisen aineiston omalle levylleen voidakseen jatkokäsitellä sitä myöhemmin. Mitä, mistä ja kuinka paljon asiakas saa kopioida ja mihin hänellä on oikeus aineistoa käyttää – näitä kysymyksiä esitetään jatkuvasti kirjastonhoitajille ja informaatikoille, mutta harvemminpa asiakas saa yksiselitteisen vastauksen.

Lainsäädäntö ei auta, ja sopimukset ovat epäselviä

Sama tietopalveluyksikkö voi tuottaa palveluja organisaationsa sisälle ja myydä niitä ulkopuolisille asiakkaille. Näin tehdään esimerkiksi korkeakoulujen, Tilastokeskuksen ja Eduskunnan kirjastossa. Sama tiedonhaku voi siis tekijänoikeudellisesti olla erilainen riippuen siitä käyttääkö asiakas saamaansa aineistoa yksityisiin tarkoituksiin, opetukseen tai tutkimukseen vai yrityksen tarpeisiin. Miten tietopalvelun olisi suhtauduttava vaikkapa yrityksen tuotekehitysosastolla työskentelevään, lisensiaatintyötään valmistelevan tutkijan tiedonhakutoimeksiantoon – onko se yksityistä käyttöä vai liiketoiminnan osa?
Esimerkkinä hankalasta sopimuksesta voisi esittää korkeakoulukirjastojen konsortioina hankkimat oikeudet kalliisiin tietopankkeihin ns. FinELib-projektin puitteissa.

Sopimusehdoissa kielletään käyttämästä näiden tietopankkien aineistoa sen korkeakoulun ulkopuolella, missä haku on tehty. Voin siis Hankenin sisällä hakea omalla koneellani artikkeleita useista artikkelitietokannoista ja luovuttaa niitä tämän korkeakoulun tutkijoille. Ulkopuolisille en saa niitä toimittaa edes maksutta. Tutkijoilla taas on periaatteessa oikeus vaihtaa keskenään tieteellistä aineistoa, joten Hankenin tutkija voi hyvin omintunnoin lähettää samaa aineistoa kollegoilleen minne hyvänsä. Jos yksittäisen FinELib-lisenssiin sisältyvän tietokannan omat alkuperäiset ehdot aineistonsa edelleen jakamisesta ovat FinELib-sopimusta laveammat, tullee kuitenkin noudattaa isoimman paketin eli koko FinELib-lisenssin ehtoja?

Tilastot esimerkkinä

Suuri osa tietopalvelujen asiakkaille välitettävästä aineistosta on informaatiota, ”yksittäisiä tietoja”. Tällaisen aineiston tekijänoikeussuojan kynnys on madaltunut: kun informaatio on järjestelty tietyllä tavalla, kokonaisuus jo saakin suojaa.
Tilastot ovat hyvä esimerkki tästä. Valtion tilastovirastot eivät yleensä rajoita laatimiensa tilastotaulujen käyttöä luvilla, lisensseillä eivätkä tekijänoikeusmaksuilla, vaan edellyttävät ainoastaan lähteen mainitsemista tauluja käytettäessä. Kun kaupallinen tietoyritys kokoaa uuden tietokannan ja/tai julkaisun käyttäen ja yhdistäen virallisia tilastoja ja hankkimiaan markkinaselvityksiä, se voi asettaa tietokannalle/julkaisulle kovan hinnan ja ostajalle vielä tiukat ehdot aineiston osien jälleenmyynnistä tai -toimittamisesta. (Esimerkiksi virallisia kulutustilastoja on niukasti, mutta kaupalliset kustantajat ovat koonneet sellaisia.)

Varovaisuutta linkkilistojen ja virtuaalikirjastojen rakentamisessa

Informaation järjestäminen helposti etsittävään ja löydettävään muotoon on laajentunut kirjastojen pahvi- ja tietokonekortistoista tietokantoihin, linkkilistoihin, virtuaalikirjastoihin, Intra- ja Ekstranettien tiedonvälitykseen jne.
Linkkilistoista on käyttäjälle hyötyä vain, jos linkit vievät tarpeeksi syvälle, syvälinkityksessä taas pitäisi varmistaa sivujen omistajan suostumus linkkeihin. Toistaiseksi linkkilistojen laadinnassa on ohjenuoraksi riittänyt terve järki: rakentaja yleensä ymmärtää itse, mihin on aihetta pyytää lupa.

Virtuaalikirjastot ovat astetta monimutkaisempia: etsitään Internetistä mahdollisimman relevanttia aineistoa, ja linkit rakennetaan niin syvälle kuin katsotaan käyttäjälle tarpeelliseksi. Jokainen linkki kuvaillaan ja asiasanoitetaan, jotta se löytyisi virtuaalikirjaston omalla hakujärjestelmällä helposti. Linkit rakennetaan avoimeen maksuttomaan Internetiin, ja vastuu aineiston luvallisesta käytöstä jää päätteensä ääressä hakua tekevälle käyttäjälle. Tekijänoikeudellinen ongelma onkin linkkien syvyys lähinnä silloin, kun linkit on rakennettu muille kuin viranomaisaineiston sivuille. Linkkilistojen ja virtuaalikirjastojen lähtösivuilla olisikin syytä muistuttaa käyttäjää tekijänoikeuksista.

Tietopankkien sisältöä voidaan haluta myös oman tietokannan rakentamiseen. Oikeudet tällaiseen käyttöön riippuvat sopimuksista, säädökset eivät toistaiseksi pitkälle auta. Kuinka suuren määrän esim. järjestettyjä faktoja toisesta järjestelmästä voi ottaa ja käyttää omassa tietokannassaan tekijänoikeutta loukkaamatta? Tästä saadaan osviittaa, kun Euroopan yhteisöjen tuomioistuin antaa parin vuoden sisällä ennakkoratkaisun tietokantojen suojaa koskevan direktiivin tulkinnasta. (C-203/02).

Teknisten toimenpiteiden käyttö saattaa osoittautua tietopalvelun toiminnalle katastrofaaliseksi, jollei käytännön ratkaisuja laillisen kopioinnin hoitamiseksi kehitetä pikaisesti.

Jos vaikkapa cd-romilla oleva tietokanta pitää tietokoneen häiriön vuoksi asentaa uudelleen koneelle, nämä ”suojaukset” voivat estää asennuksen. Direktiivin ja uudistettavan tekijänoikeuslain mukaan (hallituksen esitys) suojausten kiertäminen on rikollista. Kuitenkin suojaukset tekevät mahdottomaksi myös lain mukaan sallitun varmuus- ja arkistokopioiden ottamisen, samoin laillisen yksityiseen käyttöön kopioimisen.

Mistä ratkaisuja ongelmiin?

Tietopalvelutoiminnan sujuvuuden kannalta kollektiiviset sopimukset (Kopiosto, Teosto jne) ovat välttämättömiä. Niiden pitää olla riittävän kattavia, mutta jos korvaussummat nousevat kohtuuttomiksi, moni kirjasto ja tietokeskus tinkii aineiston ja moni PK-yritys informaation hankinnasta, mikä vaikuttaa pitkän päälle kansalaisten sivistystasoon ja yritysten ja koko PK-sektorin kilpailukykyyn.

Organisaatioiden sisällä taas olisi luotava yhtenäiset ja selkeät käytännöt, jotta jokainen suojattua aineistoa käyttävä ja asiakkaille välittävä tuntisi säännöt ja noudattaisi niitä johdonmukaisesti. Koska laki ei läheskään aina anna käytännön osviittaa, informaatiopalvelua antavien organisaatioiden on tehtävä käyttö- ja lisenssisopimukset huolellisesti. Lisäksi on selvitettävä, missä laajuudessa aineiston välittäjällä on vastuu asiakkaiden luvattomista toimista.
Jos joku laatisi teoksen, jossa seikkaperäisesti ja käytännönläheisesti selvittäisiin informaation tekijänoikeutta, tiedonvälityksen sopimusten laadintaa ja niiden tulkintaa käytännön pulmatilanteissa, tietopalveluammattilaiset ostaisivat teosta kilvan.

Päivi Helander
Informaatikko
IPR University Center