Tavaramerkkiratkaisuja vaikea yhtenäistää

(IPRinfo 4-2000)

– Tavaramerkkien arvioimiseen on hyvin vaikea kehittää yhtenäistä oikeuskäytäntöä, sanoo EY:n ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomari Virpi Tiili.

– Vaikka voidaan luoda yleisiä periaatteita, aina joudutaan miettimään, soveltuvatko ne nyt juuri tähän tapaukseen. Etenkin sekoitettavuus on niin kovin tapauskohtaisesti arvioitava asia, hän muistuttaa.

Tavaramerkkien parissa työskentelevät tulevat sen sijaan varmasti mielenkiinnolla vertaamaan tuomioistuimen päätöksiä EY:n tavaramerkkivirastoon: kumman linja vaikuttaa tiukemmalta?

– Jos arvioidaan, että tuomioistuimessa on tiukempi linja, niin silloin ei ehkä kannata valittaa, koska voi arvioida että häviää. Mutta jos linja vaikuttaa lievemmältä, tapauksia tulee käsittelyyn tietysti enemmän, Tiili puntaroi.

Juttuja kertynyt harvahkoon tahtiin

EY:n tavaramerkkivirasto (sisämarkkinoiden harmonisointivirasto SMHV, englanniksi OHIM) aloitti toimintansa Espanjan Alicantessa vuonna 1996. Viraston valitusosaston päätöksestä on mahdollista valittaa Luxemburgissa toimivaan EY:n ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen.

Luxemburgissa on tähän mennessä ehditty ratkaista vain kuusi tavaramerkkiviraston päätöksistä tehtyä valitusta. Ensimmäiset jutut tulivat tuomioistuimessa vireille 1998. Sen jälkeen niitä on kertynyt yhteensä nelisenkymmentä. Juttuja on tullut hiukan harvempaan tahtiin kuin ennustettiin, mikä selittynee viraston perustamisvaiheen alkukankeudella.

Virpi Tiilin mukaan tavaramerkkivirasto on kuitenkin päässyt kiinni työhönsä jo varsin hyvin. Viraston tietotekniikan taso teki tutustumiskäynnillä EY-tuomariin vaikutuksen. – Hakemukset voidaan lähiaikoina lähettää jopa sähköpostilla, ja myös käsittely tapahtuu hyvin pitkälle sähköisesti. Järjestelmä vaikutti minusta hienolta.

Tavaramerkkihakemusten määrä on ylittänyt odotukset: tähän mennessä niitä on kertynyt pitkälle yli 140 000. Suurin osa hakemuksista tulee amerikkalaisilta yrityksiltä; suomalaisten hakijoiden määrä lienee prosentin luokkaa, Virpi Tiili muistelee.

– Amerikkalaisillahan on hirveän paljon merkkitavaraa. Myös tavaramerkkiä arvostetaan siellä perinteisesti enemmän.

Yritysriitoja odotellaan vielä

Toistaiseksi kaikki tuomioistuimen tutkimat tavaramerkkijutut ovat koskeneet ehdottomia rekisteröinnin esteitä. Kahden yrityksen välisiä sekoitettavuus- ja muita riitoja on Alicanten valitusosastosta siirtynyt jo Luxemburgiin, mutta niitä ei ole vielä ehditty käsitellä.

– Ensimmäinen tavaramerkkituomiomme koski Baby-Dry -vaippoja. Kantamme oli sama kuin valitusosaston, eli katsoimme että nimi oli deskriptiivinen ja siis rekisteröitäväksi kelpaamaton.

– Tällä hetkellä näyttää olevan muotia, että yhdistetään kaksi aika lailla kuvailevaa elementtiä. Tällaisia tapauksia ovat olleet myös erilaisille rahoituspalveluille tarkoitettu Investorworld ja elektroniseen kaupankäyntiin liittyviä palveluja tarjoava TRUSTEDLINK. Molemmissa katsottiin, että niillä ei ole riittävää erottamiskykyä, Tiili kertoo.

Yksi hiukan monimutkaisempikin tavaramerkkijuttu on ehtinyt käsittelyyn. Siinä oli kysymys saippuatangon muodosta. Tavaramerkkihakemus oli hylätty Alicantessa, koska koveran, urilla varustetun saippuan muoto katsottiin tuotteen tavanomaiseksi muodoksi.

– Katsoimme, että rekisteröintikieltoa ei voitu tässä tapauksessa perustaa siihen, että muoto olisi tuotteelle tavanomainen. Saippuahan voi periaatteessa olla minkä muotoinen hyvänsä.

Tapaus palautettiin valitusosastoon, koska se oli tuomioistuimen näkemyksen mukaan jättänyt osan juttuun liittyvistä kysymyksistä käsittelemättä.

Tuomarit myös esittelijöitä

Tavaramerkkijuttujen prosessi ensimmäisen asteen tuomioistuimessa poikkeaa jonkin verran muiden juttujen käsittelystä. Lähtökohtana on, että käsittelyn pohjana on vain kanne ja vastapuolen vastaus. Asianosainen voi vastauksen nähtyään pyytää lupaa uuden kirjelmän jättämiseen, mutta lupasyyni on tiukka: uuteen kirjelmään on oltava hyvät perusteet.

Ensimmäisen asteen tuomioistuimessa ei ole erikseen esittelijöitä, vaan jokaiselle jutulle määrätään esittelevä tuomari. Hän vastaa asian valmistelusta siinä tuomioistuimen jaostossa, jossa juttu käsitellään. Kaikissa jutuissa pidetään pääsääntöisesti suullinen käsittely. Kirjelmien vaihtamisen jälkeen esittelevä tuomari laatii raportin, joka sisältää alustavan juridisen analyysin siitä, miten asia pitäisi ratkaista. Tämän jälkeen jaosto päättää, voidaanko suullinen käsittely aloittaa. Suullisessa käsittelyssä ei ole tarkoitus enää toistaa sitä, mikä on asiakirjoissa jo esitetty. Puheaika on rajoitettu 15 minuuttiin kummallekin osapuolelle. Alkupuheenvuorojen jälkeen ovat vuorossa kysymykset, joita saattaa olla paljonkin. Todistajiakin voidaan kuulla, mutta tämä on varsin harvinaista.

Myös väliintulijoita voi ilmaantua. On tavallista, että jäsenmaat ilmoittautuvat väliintulijoiksi etenkin kilpailu- ja valtiontukiasioissa. Tavaramerkkijutuissa valtioilla ei yleensä ole tähän intressiä. Jäsenmaat ja EU:n instituutiot voivat olla väliintulijoita aina halutessaan, mutta esimerkiksi yrityksen täytyy osoittaa, että sillä on asiassa todellinen intressi.

Lykkäystä ei voi pyytää

Suullinen käsittely on varsin vaativa paikka sekä tuomareille että asianajajille. Lykkäystä ei voi pyytää, vaan asia ratkaistaan yhdessä käsittelyssä. Jotkut kestävät esimerkiksi kaksi tuntia, toiset koko päivän.

– Tavaramerkkijutut eivät yleensä ole kovin pitkiä. Niitä on istuttu jopa kaksi juttua päivässä, mikä tosin on poikkeuksellista, Virpi Tiili kertoo. Tuomioistuimen ainoa työkieli on ranska, mutta kantaja valitsee jutun oikeudenkäyntikielen, ja tuomarit voivat halutessaan esiintyä millä EU-kielellä tahansa. Asian käsittelyä ei kuitenkaan aloiteta, ennen kuin esittelevällä tuomarilla on kirjelmistä ranskankieliset käännökset. Kaikkia liitteitä ei käännetä, vaan niihin perehdytään yhdistämällä esittelevän tuomarin monikielisen kabinetin taidot.

Virpi Tiili esittää istunnoissa kysymyksensä useimmiten ranskaksi tai englanniksi. Tukena on simultaanitulkkaus, johon hän turvautuu tarvittaessa.

– Jokaiselle on kuitenkin helpompaa puhua omaa äidinkieltään. Saksankielisissä jutuissa melkein kaikki kuuntelevat tulkkausta.

– Tavaramerkkiasioissa jutun kieli näyttää olevan usein juuri saksa. Saksalaiset firmat hakevat paljon tavaramerkkejä ja ehkä myös aika helposti prosessoivat oikeuksistaan, Tiili sanoo.

Tuomio kirjoitetaan ranskaksi ja käännetään jutun kielelle sekä kaikille muille EU:n virallisille kielille.

– Tavoitteemme on, että kun tuomio julistetaan, se on myös luettavissa kaikilla kielillä. Aina tähän ei ihan päästä, mutta aika hyvin kuitenkin. Tuomion pitäisi olla myös internetissä samana päivänä.

– Ei se käytännössä ole niin monimutkaista kuin mitä kuulostaa. Olihan se aluksi aikamoinen elämys, Tiili määrittelee kokemuksiaan EY-oikeudesta.

Professoreita ja asianajajia

Tuomareilla on hyvin erilainen tausta. Eräät entiset professorit ovat olleet jossakin määrin tekemisissä tavaramerkkiasioiden kanssa, mutta muillakin saattaa olla niistä kokemusta esimerkiksi asianajajan ominaisuudessa.

Virpi Tiili on ensimmäisen asteen EY-tuomareista ainoa, joka on aiemmassa työssään perehtynyt syvällisemmin tavaramerkkiasioihin

– Sehän on itse asiassa ensimmäinen alue, jota yliopistolla aikoinaan harrastin. Kuluttajaviraston töissä kului tosin varsin pitkä aika, etten ollut sen juridiikan kanssa varsinaisesti tekemisissä.

Ensimmäisen asteen tuomioistuimen viisi jaostoa käsittelevät periaatteessa kaikenlaisia juttuja, mutta tavaramerkkiasiat on keskitetty kahdelle jaostolle. Virpi Tiili istuu niistä toisessa. Tulevaisuuden jutturuuhkat mietityttävät häntä.

– On arvioitu, että juttujen määrä voisi nousta pariin sataankin vuodessa, kun valitusosastot toimivat täydellä teholla. Sehän merkitsisi meidän nykyisen juttumäärämme melkein kaksinkertaistumista.

– Onneksi olemme saaneet kolme uutta virkaa lakimiesavustajia varten. Heidän tehtävänään on avustaa tuomareita lähinnä juuri tavaramerkkiasioissa.

Suomalaisyrityksiä koskevia juttuja ensimmäisen asteen tuomioistuimessa on jo käsitelty, ei tosin tavaramerkkien alalta. Suomalaisia asianajajia Luxemburgissa ei kuitenkaan juuri ole nähty. Suomalaiset ja ruotsalaiset yhtiöt käyttävät yleensä brysseliläisiä tai brittiläisiä asianajajia.

– Kyllähän meillä on jo EY-oikeuden osaamista, ja esiintyä voi suomen kielellä. Jossain vaiheessa suomalaisten asianajajien pitää sinne päästä, eiväthän ne muuten mitään opi, Virpi Tiili patistaa.

Virpi Tiili

  • OTT, s. 1942
  • Keskuskauppakamarin osastopäällikkö ja johtaja 1986-90
  • Kuluttajaviraston ylijohtaja 1990-95
  • EY:n ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomari 1995- (kausi päättyy 2004)
  • Eri aikoina lukuisia luottamustoimia teollis- ja tavaramerkkioikeuden alalla.

Risto Paananen