Tarvitaanko immateriaalioikeuksille rajoja – kaksi kriittistä puheenvuoroa
(IPRinfo 1/2002)
Naomi Klein: No Logo – Tähtäimessä brändinvaltiaat. WSOY 2001
Kanadalainen 30-vuotias toimittaja Naomi Klein on noussut nopeasti globalisaatiota vastustavan kansanliikkeen ikoniksi bestseller-kirjallaan. Kirjan ytimen muodostaa kritiikki sellaisia monikansallisia yhtiöitä kohtaan, joiden toiminta ei vastaa sitä mielikuvaa – brändiä – jota ne markkinointiviestinnällään pyrkivät luomaan. Kirja sisältää monitasoisen ja laajan aineiston erilaisia esimerkkejä ja kuvauksia epäoikeudenmukaisuuksista, ympäristökatastrofeista ja lapsityövoiman käytöstä diktatuurihallitusten tukemiseen.
Kirjan suosion on helppo ymmärtää – niin ajankohtainen ja detaljeiltaan tarkka kirja on. Monista yksityiskohdista voi mainita vaikka vapaan julkisen tilan häviämistä koskeva keskustelu, joka liittyy kasvavaan kaupunkikohteiden sponsorointiin.
Hyvin kirjoitetun kirjan suomennos on sujuvaa työtä. Vaikka kirja sivuaa vain ohuesti tavaramerkkejä, provosoivan nimen takaa paljastuu muutama myös immateriaalioikeudessa varteenotettava teema. Klein esittää kysymyksen siitä, miten tavaramerkkisuojaan tulisi suhtautua, kun brändit pyrkivät olemaan yhä enemmän osa ympäröivää kulttuuria ja muovaamaan sitä. Jos suosittu brändi on osa arkea, sen tulisi olla myös osa arkista keskustelua. Jos tavaramerkkisuoja on liian laaja, sen avulla voidaan rajoittaa kriittistä keskustelua (s.169-174).
Toinen keskeinen teema on tavaramerkkiin liittyvän lupauksen ja käytännön toiminnan välinen ristiriita. Kleinin mukaan monikansalliset yhtiöt tarjoavat aivan uuden vaikuttamisen väylän: paikallisella toiminnalla monikansallista yritystä kohtaan voidaan vaikuttaa toisella puolen maapalloa paikallisiin tapahtumiin.
Lawrence Lessig: Code and Other Laws of Cyperspace. Basic Books 1999
Amerikkalainen professori Lawrence Lessig nousi .com -talouden hurlumhei-vuosina amerikkalaisten juristivaikuttajien kärkikaartiin. ”Code and Other Laws of Cyperspace” on kriittisen immateriaalioikeusteorian perusteoksia. Kirjassa esitelty kooditeoria on niittänyt mainetta internet-sääntelyn peruskivenä, jota Lessig on kehitellyt – ehkä perusteosta kiistanalaisemmalla tavalla – myöhemmissä kirjoituksissaan.
Lessigin perusteesi on mielenkiintoinen. Hän tyrmää ajatuksen siitä, että internet olisi tekijänoikeuksien kaatopaikka, jossa oikeudenhaltijan oikeudet olisivat vailla tehokasta suojaa. Päinvastoin Lessig vastustaa vahvan tekijänoikeuden vaatimuksia, jotka perustuvat oikeudenhaltijan väitettyyn turvattomuuteen tietoverkoissa.
Lessigin mukaan mikään oikeus ei koskaan ole rajoittamaton – kaikki oikeudet tulee suhteuttaa ympäröivään todellisuuteen (s. 131). Kun tekijällä on mahdollisuus rajoittaa pääsyä suojattua aineistoa sisältäville sivuille ja käyttää teknisiä suojakeinoja, sopimusten ja käytön yksityiskohtainen valvonta tulee mahdolliseksi. Kun samalla tekniikka edellyttää täsmällistä bittikohtaista kopiointia, Lessig näkee vahvoissa tekijänoikeuksissa ainekset ihmisten nykyistä tiukempaan kontrollointiin (s.122-130).
Yritysten päätökset syrjäyttävät lainsäädäntöä
Lessig ja Klein tukeutuvat molemmat argumentoinnissaan samaan perusfilosofiaan. Molempien mielestä on huolestuttavaa, että yksityisten yritysten päätökset ovat syrjäyttämässä julkista sääntelyä. Suuntaus on molempien mielestä huolestuttava siksi, että lainsäädännön kyky turvata ihmisten oikeus yksityisyyteen ja omien päätösten tekemiseen kaventuu.
Molempien argumentointi on vakuuttavaa, mutta kritiikin siemeniäkin löytyy. Molemmat puolustavat kaikille yhteisiä alueita, joihin yksityinen omistusoikeus ei ulotu. Molempien argumentointia vastassa on voimakas sääntelytrendi: lainsäätäjät tukevat vahvoja immateriaalioikeuksia ilman, että Lessigin tai Kleinin teoriat olisivat saaneet puumerkkinsä tähänastiseen sääntelyilmapiiriin. Euroopassa tämä trendi on ehkä jopa voimakkaampi kuin Yhdysvalloissa.
Ilkka Rahnasto
OTT
Nokia Oyj
