Tarpeellinen kirja patenttioikeudesta

(IPRinfo 1/2004)

Rainer Oesch – Heli Pihlajamaa: Patenttioikeus. Keksintöjen suoja. Talentum 2003.

Pikku kirja (203 sivua) patenttioikeudesta, patentin hakumenettelystä katsauksin muihin immateriaalioikeudellisiin suojamuotoihin herättää käteen ottaessa lievää kauhua. Onko mahdollista kirjoittaa tästä aiheesta tarpeellinen kirja?

Vastaus on hämmästynyt, kyllä on. Tämä on tarpeellinen kirja, jota vastaan ei ole paljon muistuttamista. Onnittelen tekijöitä. Olen ottanut kirjan tenttivaatimuksiin. Ymmärrän nyt, että juuri tämän kokoisen kirjan tarve on ollut suurin, koska käytettävissä on ollut vain Haarmannin Immateriaalioikeuden aivan lyhyt esitys patenteista.

Tiedän kokemuksesta, että opiskelijoita on tätä nykyä hyvin vaikea saada lukemaan ruotsinkielistä kirjaa. Saksaa he eivät yleensä osaa; saksaksi on useita hyviä yhteenvetoja patenttioikeudesta kokonaisuutena ja sen osa-alueista. Englantilaisia ja amerikkalaisia kirjoja ei aloittelijoiden pidä lukea.

Kiittäessäni kirjoittajia varoitan samalla lukijoita. Kysymys on tavattoman mutkikkaan ja sisäisesti ristiriitaisen oikeudenalan pääpiirteiden alkeisoppikirjasta tai yleispiirteiden esittelystä.

Ei pahoja virheitä

Kirjassa ei ole pahoja virheitä. Jokainen asiantuntija voi etsiä sieltä omat suosikkivirheensä. Itse olen luonnollisesti sitä mieltä, että patenttioikeudenkäyntejä koskeva jakso on ulkokohtainen ja liian pintapuolinen, mutta tunnustan, etten oikeastaan osaa arvioida tätä asiaa. Tunnen tuon puolen ja esimerkiksi prosessioikeudelliset erityisongelmat hyvin. Sitä vastoin omat tietoni hallintopuolesta eli patentin hakumenettelystä ovat luetun ja kuullun varassa.

Patentin suojapiirin määrittäminen on suomalaisissa tuomioistuimissa jyrkempää kuin kirjoittajat sanovat. Argumentti on kilpailun vapaus: vain se, mikä on raittiilla järjellä luettavissa patenttivaatimuksista, on suojattu. Muutoin kilpailijoilla on vapaa valta. Ekvivalenssioppi on tyypillinen oppineiden kongressien aihe; on tullut itsekin käytyä puhumassa niissä.

Koktvedgaardin lähes 30 vuotta sitten esittämä huomautus on edelleen totta: puhe ekvivalensseista on toinen tapa ilmaista patentin tulkinnan peruskysymykset (omformulering). Tätä nykyä jotkut luulevat, että näillä ”opeilla” olisi samantyyppinen asema kuin amerikkalaisen oikeuskäytännön ”testeillä”. Ei ole.

Tekijät olisivat voineet korostaa patenttiprosessin välineellisyyttä. Väliaikaiskielto on se asia, joka kiinnostaa yrityksiä ja asianajajia. Oikeusvoimaiseen tuomioon patenttijuttu etenee harvoin. Vahingonkorvauksen määrittäminenkin on siksi hiukan akateeminen ongelma. Käytännössä niistä sovitaan.

Vielä lukijan tulee ottaa huomioon, että vaikka esiteltävä kirja on uusi, se on vanhanaikainen. Tämä osoittaa kirjoittajien viisautta. He hiihtävät valmiita latuja. Lukijan on kuitenkin hyvä olla selvillä siitä, että myös patenttioikeus, samoin kuin tekijänoikeus, on hyvin voimakkaassa muutostilassa.

Perinteiset käsitteet horjuvat

Perustukset järkkyvät. Perinteiset käsitteet – esimerkiksi oikeuksien konsumoituminen eli sammuminen – joutuvat kyseenalaisiksi. Jos katsomme realistisesti, ettei mitään patenttioikeutta irrallaan ja erillään laista ja kansainvälisistä sopimuksista ole olemassa, on hiukan naurettavaa sanoa, että levitysoikeus sammuu, kun suojattu tavara on laskettu luvallisesti markkinoille.

Eikö asia ole niin päin, että yksinoikeuden eli kielto-oikeuden piiriin kuuluu kappaleiden valmistamisen lisäksi mahdollisuus estää ketään toista laskemasta markkinoille noita kappaleita? Näin kirjoittaen salaperäinen sammuminen voi olla turha krumeluuri.

Arvostelijan koulumestarimaisuudella vielä huomautus: kuuluisa Venetsian 1474 patenttilaki ei koskaan tullut voimaan (s. 28). Se oli samanlainen hallintopäätös kuin monet aikaisemmat ja myöhemmät. Asian on selvittänyt Remo Franceschelli.

Jukka Kemppinen