Taideväärennökset Suomen lainsäädännössä: Keinottelijan mentävä aukko
(IPRinfo 1/2009)
Väärennöksiä koskeva lainsäädäntö on Suomessa yhä kehitysasteella. Kirjoittaja ehdottaa, että tekijänoikeuslakia muutettaisiin EU:n enforcement-direktiivin mukaisesti.
Mitä jos kotiasi kaunistava taulu tai taide-esine osoittautuu väärennökseksi? Teos on ostettu aitona ja siitä on maksettu sen mukainen hinta.
Vaikka taitelija voi muutoin vaatia väärennöksen hävittämistä, säännös ei koske hyvässä uskossa hankittua taideluomaa. Niinpä väärennös voi myöhemmin palata uudelleen markkinoille aitona työnä.
Taideväärennöksiin sovelletaan tekijänoikeuslain 58 §:n säännöksiä tekijänoikeuden loukkauksesta aiheutuvista menettämisseuraamuksista. Lähtökohtana on, että tuomioistuin voi asianomistajan, ja joissakin tapauksissa jopa virallisen syyttäjän vaatimuksesta, määrätä tekijänoikeutta loukkaavan kappaleen ja sen valmistuksessa tarvitut apuvälineet hävitettäviksi tai muutettaviksi.
Tuomioistuin voi myös määrätä loukkaavan kappaleen luovutettavaksi asianomistajalle valmistuskustannuksia vastaavaa korvausta vastaan tai että se saatetaan sellaiseksi, ettei sitä voida käyttää väärin. Seuraamuksen määrittäminen perustuu kohtuuharkintaan.
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2004/48/EY teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamisesta (ns. enforcement-direktiivi) on pyritty yhtenäistämään IPR:n täytäntöönpanojärjestelmiä. Tarkoituksena on ollut antaa tuomioistuimille mahdollisuus määrätä myös design- ja taide-esineiden väärennökset hävitettäväksi alkuperäisen teoksen kuvataiteilijan tai muotoilijan vaatimuksesta.
Väärennöksen aitona ostanut saa pitää hankintansa
Tekijänoikeuslain 58 §:n 3 momentin mukaan edellä mainittuja seuraamuksia ei voida määrätä silloin, kun väärennöksen omistaja vetoaa ostaneensa väärennöksen vilpittömässä mielessä.
Taideväärennösten levittämiseen voidaan rikosasioissa puuttua väliaikaisesti pakkokeinolain 4 luvun takavarikkosäännösten perusteella ja lopullisesti rikoslain 10 luvun säännösten perusteella. Säännökset eivät kuitenkaan sovellu taideväärennöksiin. Enforcement-direktiivissä edellytetään, että oikeudenhaltijalla tulee olla oikeus menettämisvaatimusten esittämiseen.
FT Pauliina Laitinen-Laiho on todennut, että Suomi on taideväärennösmaana kiinnostava, koska väärennöksiä koskeva lainsäädäntö on edelleen kehitysasteella. Esimerkkinä hän mainitsee lokakuussa 2003 Porin käräjäoikeudessa käsitellyn tapauksen, joka oli yksi siihen asti suurimmista taideväärennösten kauppaan liittyvistä oikeudenkäynneistä.
”Taideväärennökset annettiin takaisin omistajilleen. Jälleen kerran taideväärennösongelma pantiin kiertämään. Käytäntö on osoittanut, että viimeistään sukupolven vaihduttua väärennökset vaihtavat omistajaa. Nyt voisikin jo olla huolestunut seuraavasta onnettomasta uhrista, joka on päättänyt sijoittaa kulttuurihistoriaamme ja saakin ostaessaan väärennetyn työn.
Yhteiskunta odottaa, että uhri itse kantaa moraalisen vastuun eikä myy teoksia eteenpäin. – Tämä ei tarkoita sitä, että keräilijä itse myisi väärennökset aitoina, vaan sitä, että jossakin vaiheessa työt ehkä tulevat markkinoille perillisten tai muiden tahojen kautta ja kohta niillä on markkinoilla uudet taustatiedot.” (Pauliina Laitinen-Laiho: Taideväärennökset s. 7)
Tekijänoikeuslain 58 § olisi muutettava siten, että tuomioistuin voisi ottaa huomioon asianomistajan tekemän hävittämisvaatimuksen. Enforcement-direktiivin selkeänä tarkoituksena on poistaa lainvastaisesti valmistetut teoskappaleet markkinoilta. Direktiivissä silti todetaan, että vilpittömässä mielessä toimivien kolmansien osapuolten edut on otettava huomioon.
Tekijänoikeuslakia muutettava vastaamaan direktiiviä
Direktiivin tavoitteet väärennösten poistamiseksi markkinoilta saavutetaan, kun tekijänoikeuslain 58 §:n 3 momentin viimeinen lause muutetaan direktiivin sanamuodon mukaiseksi: korjaavia toimenpiteitä koskevaa pyyntöä harkittaessa on otettava huomioon sekä loukkauksen vakavuus ja määrättyjen oikeussuojakeinojen suhde että kolmansien osapuolten edut.
Myös tekijänoikeuslain 59 § on enforcement-direktiivin vastainen. Säännös estää lain vastaisesti valmistetun ja levitetyn teosväärennöksen hävittämisen käyttämällä perusteena väärennöksen mahdollista taloudellista tai taiteellista arvoa sen omistajalle.
Tuon pykälän soveltamisesta ei ole hovioikeuden tai korkeimman oikeuden ratkaisuja. Todennäköisesti sitä ei ole sovellettu käräjäoikeuksien päätöksissäkään. Säännöksessä nostetaan väärennöksen mahdollinen taloudellinen ja taiteellinen arvo vahvemmaksi kuin alkuperäisen teoksen luoneen taiteilijan oikeudet. Pykälä poikkeaa myös tekijänoikeuslain perusperiaatteista, joiden mukaan teosta arvioidaan itsenäisyyden ja omaperäisyyden kriteereillä.
Enforcement-direktiivin johdantokappaleessa todetaan, että tekijän- ja teollisoikeuksien loukkaukset ovat yhä useammin yhteydessä järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Tekijänoikeuslain 58 §:n 3 momentti ja 59 § tekevät nykyisessä muodossaan osaltaan Suomesta ideaalin toimintaympäristön design- ja taideväärennösrikollisuudelle.
Maria Rehbinder
OTK, toiminnanjohtaja
Kuvasto ry
Kirjallisuutta
Pauliina Laitinen-Laiho: Taideväärennökset. WSOY, 2004. 223 s. ISBN: 9789510293690
Elise Luovula: Kuvataideteos väärennysrikoksen teko-objektina. Pro gradu -työ. Helsingin yliopisto, Rikos- ja prosessioikeuden sekä oikeuden yleistieteiden laitos, 2002. vi, 74 s.
