Sopiva hyvitys yksityisen kopioinnin kompensaatioksi

(IPRinfo-lehden teemanumero 2002)

Tietoyhteiskuntadirektiivin 5 luvun eräisiin poikkeuksia ja rajoituksia koskeviin säännöksiin sisältyy uusi käsite, “sopiva hyvitys” (fair compensation, rimlig kompensation).

Käsitettä ei kuitenkaan pidä sekoittaa kansainvälisten sopimusten käsitteeseen “kohtuullinen korvaus”. Direktiivissä sopiva hyvitys asetetaan muun muassa yksityistä kopiointia koskevan rajoituksen säätämisen edellytykseksi.

Siitä, mitä tämä hyvitys tarkalleen ottaen pitää sisällään ja mitä toimenpiteitä se jäsenvaltioilta edellyttää, vallitsee erilaisia käsityksiä. Itse asiassa direktiivi jättää säännöksen sisällön lähes täysin jäsenvaltioiden harkintaan. Yksi syy erilaisiin näkemyksiin ja sen seurauksena harmonisoinnin puutteeseen on siinä, etteivät käsitykset yksityisestä kopioinnista yksinoikeuden rajoituksena ole kaikissa jäsenvaltioissa samanlaisia.

Sopivan hyvityksen maksuvelvollisuus perustuu ajatukseen siitä, että tietyissä tapauksissa teosten ja muun suojatun aineiston käytöstä tulee suorittaa oikeudenhaltijoille kompensaatiota. Direktiivin johdannon yleisluonteisen ohjeen mukaan hyvityksen muodossa, järjestelyssä ja tasossa on otettava huomioon kunkin tapauksen erityisolosuhteet. Yksityisen kopioinnin rajoituksen osalta itse artiklassa todetaan, että teknisten suojakeinojen soveltaminen ja soveltamatta jättäminen on otettava huomioon. Muilta osin hyvityksestä ja sen muodosta säätäminen on jäsenvaltioiden harkinnassa.

Lisensioitu kopiointi ei ole yksityistä

Yhdestä asiasta direktiivin johdannossa on selvä ohje: jos oikeudenhaltijat ovat saaneet maksun jossakin muussa muodossa, esimerkiksi osana lisenssimaksua, erityistä tai erillistä maksua ei voida edellyttää. Lisensioitu kopiointi ei ole yksityistä kopiointia.

Jäsenvaltioiden asiana on sopivan hyvityksen järjestäminen ja siitä menetelmästä päättäminen, jolla hyvitykseen tarvittavat varat kerätään. Loogisesti ajatellen yksityisestä kopioinnista perittävän maksun tulisi kohdistua kopiointitapahtumiin ja siten korreloida yksityisen kopioinnin määrään. Käytännössä yksityisessä piirissä tapahtuvaa kopiointia ei voi seurata eikä valvoa. Haastattelututkimukset osoittavat suuntaa.

Hallituksen esityksessä (HE 177/2002) on ehdotettu, että hyvitys perustuisi vuodesta 1984 voimassa olleeseen kasettimaksujärjestelmään sitä tarvittavilta osin kehittämällä. Tekijänoikeuslain kasettimaksusäännösten “säätäminen uudelleen” sopivaksi hyvitykseksi vahvistaa nykyisten säännösten merkitystä yksityistä kopiointia koskevana korvaussäännöstönä. Vastaavia maksujärjestelmiä on olemassa monessa EU:n jäsenmaassa, ja sopiva hyvitys tullee myös näissä maissa perustumaan kyseisiin maksuihin.

Maksu kohdistuu alustaan

Nykyisten säännösten mukaan tallennusalustoihin (laissa käytetään ilmaisua “laite”) kohdistuvaa maksua peritään ääni- tai kuvanauhoista ja muista laitteista, joihin ääni tai kuva voidaan tallentaa ja jotka soveltuvat edellä mainittujen teosten kappaleiden valmistamiseen yksityiseen käyttöön. Maksu kohdistuu aina alustaan, johon teos voidaan tallentaa. Säännöksen piiriin kuuluvat paitsi erilliset tallennusalustat myös elektroniseen laitteeseen integroidut tallennusalustat. Viimeksi mainituista ainoastaan kiinteämuistisesta MP3-soittimesta peritään tällä hetkellä maksua.

Toukokuussa julkaistussa tekijänoikeustoimikunnan mietinnössä ehdotettiin maksupohjan laajentamista myös tallennukseen käytettäviin laitteisiin, joihin ei sisälly tallennusalustaa. Hyvitysmaksu olisi siten koostunut kahdesta osasta: tallennuslaitteista perittävästä kiinteästä maksusta ja tallentamisen volyymin kanssa korreloivasta tallennusalustamaksusta.
Vastikään annettuun lakiesitykseen laajennusta ei kuitenkaan sisällytetty. Sen sijaan maksun piiriin kuuluvien laitteiden määrittelyä on ehdotetussa 26 a §:ssä tarkennettu siten, että sen piiriin kuuluisivat sellaiset laitteet eli tallennusalustat, joihin teos voidaan tallentaa ja joita merkittävässä määrin käytetään teoksen kappaleen valmistamiseen yksityiseen käyttöön. Direktiivin edellyttämällä tavalla hyvityksen piiriin tulisivat siten muutkin kuin säännöksessä nykyisin mainitut teoslajit.

Säännös näyttäisi edellyttävän myös entistä tarkempaa seurantaa sen selvittämiseksi, mitä laitteita todellisuudessa myydään kuluttajille ja kuinka laajasti laitteita käytetään yksityiseen kopiointiin. Nykykäytäntöön säännös ei tältä osin kuitenkaan tuo mitään uutta, sillä maksun suuruutta vahvistettaessa on juuri näin meneteltykin.

Päätös maksun piiriin kuuluvista valtioneuvostossa

Uutta säännöksessä on se, että päätös maksun piiriin kuuluvista laitteista tehtäisiin valtioneuvostossa. Maksun suuruus puolestaan vahvistettaisiin nykyiseen tapaan opetusministeriössä joko laitteen esitysajan tai tallennuskapasiteetin perusteella. Koska digitaalisten tallennuslaitteiden suuri kapasiteetti voisi jossain tapauksissa johtaa kohtuuttomiin maksuihin, esityksessä on ehdotettu vahvistettavaksi myös ylin perittävä maksu sovellettavaksi kiinteänä hyvitysmaksuna silloin, kun esitysajan tai tallennuskapasiteetin perusteella määräytyvä maksu ylittäisi sen. Ylin perittävä maksu voitaisiin vahvistaa esimerkiksi laitetyypeittäin.

Lakiin on ehdotettu myös säännöstä, jonka mukaan maksun suuruuden vahvistamisessa tulee ottaa huomioon se, missä määrin teosten suojana on käytetty teknisiä suojauksia. Käytännössä suojakeinojen todellinen käyttö on mahdollista ottaa huomioon maksujen suuruudessa.

Maksun palautusperusteet

Maksun kohdistumista nimenomaan yksityiseen kopiointiin on pyritty edistämään täydentämällä maksun palautusperusteita. Oikeus maksun palautukseen olisi 26 e §:n mukaan laitteista, jotka käytetään ammattimaiseen kappaleen valmistamiseen tekijänoikeuslain mukaan suojatusta aineistosta. Palautuksen voisi saada paitsi laitteista, jotka esimerkiksi yritys, yhteisö tai viranomainen on käyttänyt kappaleen valmistamiseen ulkopuoliseen levitykseen, myös sisäisiin käyttötarkoituksiin käytetyistä laitteista. Palautus koskisi myös tietojenkäsittelyn muisti- tai tallennusvälineiksi ammattimaisessa toiminnassa käytettyjä laitteita.

Laissa ehdotetaan vahvistettavaksi perinnässä nykyisin noudatettu käytäntö, jonka mukaan maksun perivä järjestö voi tehdä laitteen valmistajan, maahantuojan tai jälleenmyyjän kanssa sopimuksen siitä, että yritys tai muu ammattikäyttäjä voi ostaa laitteen hyvitysmaksutta.

Maksun perintään liittyvän säännöksen mukaan jälleenmyyjän velvollisuutena on osoittaa, että maksu on maksettu perivälle järjestölle. Tällä pyritään estämään maksuvelvollisten väitteet siitä, että maksu olisi jo maksettu esimerkiksi tavarantoimittajalle tavaran hintaan sisältyneenä. Myös jälleenmyyjän regressioikeutta toista jälleenmyyjää kohtaan on ehdotettu parannettavaksi.

Onko hyvitysmaksun suuruus oikea?

Hallituksen esityksessä on pohdittu myös sitä, onko hyvitysmaksun suuruus oikea. Kysymystä arvioitaessa on otettava huomioon tallennusalustoista perittävän maksun kokonaismäärä suhteessa yksityiseen käyttöön tapahtuvan kopioinnin kokonaismäärään. Maksun oikeaa suuruutta voidaan arvioida tarkastelemalla sekä itse käyttöä ja siihen liittyviä näkökohtia että saamatta jääneitä korvauksia.

Digitaalitekniikka, tekniset suojaukset ja sähköinen kaupankäynti ovat yhä kehittymässä eikä kehityksen päätepistettä ole näkyvissä. Myös tekijänoikeuslain säännösten muuttamiseen on oltava valmiuksia, jos tilanteiden ja markkinoiden kehittyminen sellaisia muutoksia vaatii.

Sopivan hyvityksen osalta on lakiesityksen perusteluissa erityisesti todettu, että aineistojen digitaalisia markkinoita, yksityistä kopiointia ja teknisten toimenpiteiden käyttöönottoa tulee seurata myös Suomessa. Tämän todellisuuden ja kehityksen valossa on arvioitava sopivan hyvityksen järjestelmää ja sen kehittämistarpeita.

Jorma Waldén
Vanhempi hallitussihteeri
Opetusministeriö