Sopimuslisenssi – tekijänoikeussopimusten tukirakenne

(IPRinfon teemanumero 2002)

Tekijänoikeustoimikunnan mietinnössä “Tekijänoikeudet tietoyhteiskunnassa” esitetään eräitä uusia sopimuslisenssiin perustuvia ratkaisuja. Lisäksi kaikkien sopimuslisenssien perusteet ehdotetaan yhdenmukaistettavaksi. Tässä artikkelissa käsitellään sopimuslisenssiä tekijänoikeuksien hallinnoinnin näkökulmasta. Käytännön esimerkit ovat pääasiassa Kopioston toiminnasta. HE 1771/2002 vastaa sopimuslisenssiä koskevilta kohdiltaan toimikunnan mietintöä.

Pohjoismainen ratkaisu 1960-luvun alussa

Kun yleisradiolähetykset 1960-luvun alussa yleistyivät, tuli ajankohtaiseksi ratkaista kysymys tekijänoikeusluvista teosten massakäyttötilanteissa. Radiossa soitettiin musiikkia ja luettiin runoja ja muita kirjallisia teoksia sen ajan mittapuun mukaan suuressa mittakaavassa. Lainsäätäjä halusi löytää ratkaisun, joka takaisi radioyhtiölle kattavan tekijänoikeusluvan ja samanaikaisesti kunnioittaisi tekijöiden yksinoikeuksia luomiinsa teoksiin. Ratkaisuksi tuli kaikissa Pohjoismaissa sopimuslisenssi, josta voidaan käyttää myös nimitystä laajennettu kollektiivilupa.

Oikeuksien yhteishallinnointi tarjoaa monia etuja

Teosten massakäytöstä on tullut yhä yleisempää. Jotkut henkilöt ovat jopa olleet valmiit heittämään tekijänoikeudet romukoppaan aikansa eläneinä ja Internet-aikakauteen sopimattomina. Itse olen sitä mieltä, että vahvaa tekijänoikeussuojaa tarvitaan tänä päivänä enemmän kuin kenties koskaan aikaisemmin.
Oikeuksia on hallinnoitava tehokkaasti ja sujuvasti. Tekijänoikeusjärjestön toiminta on palvelutoimintaa kaksilla markkinoilla. Järjestöillä on luonnollisesti vastuu toimeksiantajiaan (tekijät, esittäjät, kustantajat ja tuottajat) kohtaan, mutta myös merkittävä vastuu käyttäjien vaatimuksista ja odotuksista. He haluavat saada teokset käyttöönsä helposti ja turvallisesti. Tekijänoikeuksien yhteishallinnointi tarjoaa tässä suhteessa monia etuja. Oikeusvarmuus on käyttäjän kannalta merkittävä tekijä. Tähän kysymykseen sopimuslisenssi tarjoaa hyvän ratkaisun.

Sopimuslisenssin periaatteet

Sopimuslisenssi on vapaan sopimustoiminnan tukirakenne. Sen edellytykset ovat seuraavat:

  • On olemassa organisaatio, joka edustaa kattavasti sen alan tekijöitä ja muita oikeudenhaltijoita, joiden teoksia halutaan käyttää;
  • Tällainen edustava organisaatio neuvottelee käyttäjän tai tämän edustajan kanssa sopimuksesta;
  • Jos neuvotteluissa saavutetaan sellainen tulos, jonka ehdot ja korvauksen molemmat osapuolet hyväksyvät, syntyy sopimus;
  • Kun sopimus solmitaan, se saa lain nojalla yleissitovuusvaikutuksen, eli sopimus kattaa myös sellaisten oikeudenhaltijoiden luvan, jota organisaatio ei edusta;
  • Ulkopuoliset oikeudenhaltijat saavat lain nojalla samat edut kuin edustetutkin;
  • Käytännössä tämä tarkoittaa osuutta korvauksista tai mahdollisuutta osallistua muihin etuihin;
  • Eräissä tapauksissa ulkopuolinen oikeudenhaltija voi kieltää teoksensa käytön;
  • Luvansaaja saa sopimuksella ns. täyden takuun eli ulkopuolinen oikeudenhaltija ei voi kohdistaa mitään vaatimuksia teoksensa käytöstä luvansaajaa kohtaan.

Sopimuslisenssi voi koskea yhden tietyn alan oikeudenhaltijoita, kuten luovan säveltaiteen alalla Teoston radiosoittoja koskeva sopimuslisenssi. Monien eri alojen oikeudenhaltijoista on kysymys esimerkiksi Kopioston solmimissa valokopiointiluvissa.

Käytännön sovellutuksista

Kopiostossa valokopiointisopimuksia solmitaan hyvin erilaisten käyttäjien kanssa. Kysymyksessä voi olla opetusministeriön kanssa solmittu koko perusopetuksen kattava sopimus tai yksittäisen yrityksen kanssa solmittu sopimus, joka perustuu yrityskohtaiseen tutkimukseen ao. yrityksen kopioinnista.

Sopimuksessa määritellään mitä aineistolajeja sen nojalla saa käyttää. Esimerkiksi valokopiointisopimusten perusteella nuotteja saa kopioida vain rajoitetusti. Työ- ja harjoituskirjoja ei ole lupa kopioida lainkaan.

Sopimuslisenssisäännös ei ota mitään kantaa korvausten tilittämisen muotoihin. Laissa sen sijaan määrätään, että ulkopuolisia on kohdeltava yhtäläisin perustein korvausten jaossa kuin edustettuja oikeudenhaltijoitakin. Mikäli järjestö päättää käyttää korvaukset yhteisiin tarkoituksiin, stipendien ja muiden etujen on oltava myös ulkopuolisten haettavissa. Ulkopuolisella oikeudenhaltijalla on lain nojalla aina myös oikeus vaatia henkilökohtaista korvausta.

Kopiostossa sopimuslisenssin nojalla perittyjä korvauksia tilitetään sekä oikeudenhaltijoiden yhteisiin tarkoituksiin että henkilökohtaisina korvauksina. Valokopiokorvaukset tilitetään Kopioston jäsenjärjestöjen kautta, tekijäpuolella pääosin stipendeinä ja vastaavina ja kustantajapuolella kustantajakohtaisesti. Kopioston perimät korvaukset opettajien tv-nauhoituksista kouluissa tilitetään henkilökohtaisina korvauksina televisio-ohjelmien freelancereille.

Teostossa radiosoittokorvaukset tilitetään henkilökohtaisina korvauksina musiikin alan oikeudenhaltijoille Suomessa ja muissa maissa.

EU hyväksyy sopimuslisenssin

EU:n tietoyhteiskuntadirektiivi sisältää listan niistä käyttöalueista, joissa tekijöiden yksinoikeuksia voidaan rajoittaa joko kokonaan tai säätämällä korvausoikeus tai hyvitys. Kun direktiivistä neuvoteltiin, nousi esiin kysymys pohjoismaisen sopimuslisenssijärjestelmän tekijänoikeudellisesta luonteesta. Pohjoismaat korostivat, että kysymyksessä on vapaan sopimustoiminnan tukirakenne, ei tekijänoikeuden rajoitus.

Direktiivin johdantokappaleessa 18 vahvistetaan EU:n näkemys sopimuslisenssin luonteesta sanomalla, ettei direktiivi koske “laajennettuja kollektiivisia lupia”, jotka ovat oikeuksien hallinnointia koskeva lainsäädäntöratkaisu.

Uudet sopimuslisenssit

Tekijänoikeustoimikunnan esityksessä on useita uusia sopimuslisenssisäännöksiä. Tämä on ainakin osittain tulosta yhteispohjoismaisesta lainvalmistelusta. Samoin tämä lienee osoitus siitä, että lainsäätäjä haluaa korostaa käyttäjien asemaa ja heidän sopimusoikeudellista varmuuttaan. Sopimuslisenssin nojalla tämä voi tapahtua tinkimättä tekijöiden ja muiden oikeudenhaltijoiden yksinoikeuksista.

Samalla sopimuslisenssiä koskevat säännökset ja sopimuksen solmivan järjestön edellytykset halutaan yhdenmukaistaa seuraavasti:

  • Järjestön tulee edustaa lukuisia tietyn alan Suomessa käytettyjen teosten oikeudenhaltijoita;
  • Opetusministeriö hyväksyy järjestön määräajaksi, enintään viideksi vuodeksi;
  • Tekijällä, jota järjestö ei edusta, on korvausten jakamiseen tai kollektiiviseen käyttöön nähden samat oikeudet kuin edustetullakin tekijällä ja aina myös oikeus henkilökohtaiseen korvaukseen;
  • Ensisijaista käyttöä koskevilla käyttöalueilla tekijöillä on oikeus kieltää teostensa käyttö.

Jatkossa sopimuslisenssijärjestön tulee edustaa lukuisia tietyn alan Suomessa käytettyjen teosten oikeudenhaltijoita. Mikäli sopimuksen nojalla käytetään myös ulkomaisten oikeudenhaltijoiden teoksia, järjestön on sopimuksin edustettava valtaosaa myös ao. ulkomaisista oikeudenhaltijoista.

Tekijänoikeustoimikunnan esitykseen sisältyy seuraavat uudet sopimuslisenssiä koskevat ehdotukset:

  • Viranomaisten ym. sisäinen tiedotuskäyttö;
  • Opetustoiminta ja tieteellinen tutkimus;
  • Arkistoissa, kirjastoissa ja museoissa tapahtuvaa kappaleen valmistaminen ja yleisölle levittäminen;
  • Kokoomateokset;
  • Taideteosten käyttö;
  • Radio- ja televisioarkistoissa olevien teosten käyttö;
  • Lähettäjäyritysten tuottaman aineiston käyttö

Kopioston tekijänoikeustoimikunnalle antamassa lausunnossa on korostettu, että sopimuslisenssi on nimenomaisesti vapaan sopimustoiminnan tukirakenne. Oikeudenhaltijoiden tulee itse voida päättää mistä käytöistä ja milloin ollaan valmiit sopimaan. Tällaisena sopimuslisenssi on hyvä keino taata sopimuksille kattavuus ja kunnioittaa tekijänoikeuslaissa säädettyjä yksinoikeuksia.

Koska kysymyksessä on yksinoikeuksiin perustuva ratkaisu, Kopiosto ei pidä perusteltuna sitä, että samanaikaisesti esitetään välimiesmenettelyä mahdollisten korvauksia koskevien riitojen ratkaisijaksi. Erityisesti opetustoimintaan ehdotettu välimiesoikeusratkaisu ei tunnu istuvan uuteen sopimuslisenssisääntelyyn.

Tarja Koskinen-Olsson
Toimitusjohtaja
KOPIOSTO ry