Saksalaista tarkkuutta korvauskiistoissa: Vahingonkorvauksen määrittäminen teollisoikeuden loukkaustapauksessa

(IPRinfo 4/2009)

Saksan lainsäädännössä korvattava vahinko käsittää myös saamatta jääneen voiton. Rangaistusluonteisia korvauksia ei kuitenkaan tunneta.

Saksalainen tapa määrittää vahingonkorvauksen suuruus vastaa periaatteeltaan suomalaista: vahingon aiheuttajan on palautettava se olotila, joka vallitsisi, mikäli vahingonkorvaukseen johtanut tilanne ei olisi toteutunut (siviililaki eli BGB 249 § I).

Vahinko käsittää myös saamatta jääneen voiton, jollaisena epäselvässä tapauksessa pidetään sitä voittoa, joka olisi syntynyt asioiden sujuessa tavallisella mallillaan, tai jota olisi voinut todennäköisesti odottaa.

Laki ei tunne rangaistusluonteista vahingonkorvausta eikä myöskään kaksin- tai kolminkertaista vahingonkorvausta kuten Yhdysvalloissa.

Ero suomalaiseen käytäntöön tulee esiin vahingon suuruuden määrittämisessä. Viime vuosina liittovaltion korkein oikeus Bundesgerichtshof (BGH) on antanut useita tähän liittyviä ennakkoratkaisuja.

Esitän seuraavassa lyhyen yhteenvedon tärkeimmistä vahingonkorvauksen laskemisessa noudatettavista periaatteista ja laskentatavoista teollisoikeusrikkomustapauksissa.

Vahingonkorvauksen määrittämisen esityöt
Vakiintuneessa oikeuskäytännössä on kolme vaihtoehtoa vahingonkorvauksen laskemiseksi:
1) loukatun oma konkreettinen vahinko,
2) loukkaajan voitto tai
3) lisenssianalogian mukainen kohtuullinen lisenssikorvaus.

Loukkauksen kohteeksi joutunut voi valita itselleen edullisimman laskentatavan.

Koska vahingonkorvauksen tai hyvityksen suuruutta 2) tai 3) -tapauksissa ei pysty määrittämään ilman tarkempaa tietoa loukkaajan liiketoiminnasta, ei haastekirjelmässä tavallisesti esitetä euromääräistä vaatimusta.

Sen sijaan vastaajalta vaaditaan rahallista korvausta, joka käsittää sekä vahingonkorvauksen (edellyttää tuottamusta tai edes lievää huolimattomuutta) että hyvityksen (jos loukkaus tapahtui ilman huolimattomuutta tai tuottamusta).

Vahingonkorvauksen laskemiseksi on sillä, jonka teollisoikeutta on loukattu, mahdollista esittää tiedonhankkimisvaatimus (Enforcement-Richtlinie 2004/48/EG, Artikla 8). Sen avulla voidaan kerätä valmistajien, toimittajien ja kaikkien elinkeinoa harjoittavien asiakkaiden yhteystiedot ja loukkaavien tuotteiden toimitusmäärät. Lisäksi voidaan vaatia tietoa mainostuksesta, kustannuslajeittain eritellyistä hankkimiskustannuksista sekä saadusta voitosta.

Tilapäinen määräystuomio mahdollinen selvissä tapauksissa
Tuomioistuimet ovat taipuvaisia antamaan tilapäisen määräystuomion yksiselitteisissä loukkaustapauksissa. Pidemmälle meneviin tiedonhankintavaatimuksiin, kuten laskujen ja tilinpidon esittämiseen, oikeus tuomitsee yleensä vasta varsinaisessa loukkausprosessissa. Tilapäisellä kielto- ja määräystuomiolla saattaa kuitenkin saada suotuisan aseman lisenssineuvottelujen aloittamiselle.

Tunnusmerkkien eli nimi- ja tavaramerkkioikeuksien loukkaustapauksissa vahingonkorvauksen laskemistapa eroaa patentti-, malli- ja hyödyllisyysmallioikeuksien eli niin kutsuttujen tuotesuojaoikeuksien laskemisesta.

Tavaramerkin haltijalla ei käytännössä ole mahdollisuutta vaatia vahinkonaan koko loukkaajan voittoa, vaan oikeudenhaltijan tappio voi olla vain tavaramerkin osuus tuotteen myyntivoitosta (esim. Noblesse-ratkaisu, BGH GRUR 2006, 419, 420).

Tavaramerkin tunnettuus toki vaikuttaa vahingonkorvauksen suuruuteen. Tiedonhankintavaatimus ei kuitenkaan välttämättä ole tavaramerkin haltijan käytettävissä, koska tuomioistuin voi arvioida vahingon määrän kuten Noblesse¬n tapauksessa.

Tietoja vain puolueettomalle tilintarkastajalle
Tiedonhankkimisvaatimuksella puututaan ankarasti loukkaajan liiketoimintaan, sillä tiedot ovat kriittisiä joutuessaan kilpailijan käsiin. Loukkaaja voikin vaatia yksityisasiakkaiden nimi- ja osoitetietojen luovuttamista ainoastaan puolueettomalle tilintarkastajalle (Wirtschaftsprüfer), joka antaa loukatulle yksilöityjä tietoja vastauksina konkreettisiin kysymyksiin.

Koska elinkeinoa harjoittavat asiakkaat loukkaavat ostamaansa tuotetta hallussa pitäessään tai käyttäessään itsekin teollisoikeutta, ei estettä näiden nimi- ja osoitetietojen luovuttamiselle ole.

Tilintarkastajan palkkion maksaa loukkaaja. Tietojen luovuttamiselle annetaan usein määräpäivä, minkä jälkeen loukkaajaa voidaan painostaa portaittain 250 000 euroon asti nousevalla uhkasakolla ja jopa puolen vuoden taivutusvankeudella.
Tiedonhankkimisvaatimuksen kohteeksi joutuvan kannattaa pyrkiä toimittamaan tiedot täydellisesti jo ensimmäisellä toimituskerralla. Puutteiden korjaaminen voi antaa loukatulle syyn vaatia loukkaajaa tai tämän laillista edustajaa henkilökohtaisesti antamaan oikeuden edessä vakuutuksen tietojen täydellisyydestä.

Virheet voivat johtua loukkaajasta riippumattomasta syystä, joten vakuutuksen antamista kannattaa pyrkiä välttämään, sillä sen jälkeen löytyneistä virheistä seuraa rikosoikeudellinen vastuu väärästä vakuutuksesta tai valasta.

Vahingon suuruuden määrittäminen
Vaikka vahingonkorvauksen laskemiseksi onkin kolme vaihtoehtoista tapaa käytettävissä, suurin osa oikeudenloukkauksen kohteeksi joutuneista on tähän asti päätynyt vaatimaan kohtuullista lisenssikorvausta. Aiemman oikeuskäytännön nojalla suurin vahingonkorvaus on yleensä saatu juuri lisenssianalogiaa käyttämällä.

Lisenssikorvausta laskettaessa pitää pystyä arvioimaan, kuinka monta prosenttia myyntihinnasta lisenssimaksu olisi. Jos nyt loukattua teollisoikeutta ei ole aiemmin lisensioitu, on mahdollista arvioida lisenssimaksun suuruus yleisesti käytetyillä periaatteilla.

Patenttien ja hyödyllisyysmallien osalta ohjenuora saattaa löytyä kirjasta ”Lizenzsätze für technische Erfindungen” (Hellebrand, Kaube & von Falkenstein, 2. Auflage, Carl Heymanns Verlag 2007), jossa on hakuluokittain (IPC) listattu tuomioistuinten ja työsuhdekeksintöjen sovitteluelimen antamia satoja ratkaisuja perusteluineen.

Jos loukatulla on omaa liiketoimintaa, on vahingon näyttäminen hankalaa, sillä sen yksilöimiseksi joutuu esittämään uskottavaa näyttöä esimerkiksi omien tuotteiden hinnoittelun tai toimitusmäärien muuttumisesta. Tämä ei ole välttämättä loukatun edun mukaista: jos loukkaaja on kilpailija, hän saattaa käyttää tietoja hyväkseen.

Mikäli loukatulla ei ole omaa liiketoimintaa, ei hänelle ole välttämättä syntynyt konkreettista vahinkoa, jos kappalemääräinen myynti ei ole vähentynyt eivätkä tuotteiden myyntihinnat halventuneet.

Aikaisemman oikeuskäytännön mukaan loukkaaja pystyi esittämään uskottavasti, ettei loukkauksen tuloksena syntynyt kuin niukasti jos ollenkaan voittoa. Tämä johtui siitä, että voiton laskemisessa ns. yleiskustannukset pystyi vähentämään. Koska ne ovat liiketuloksessa usein merkittäviä, johti yleiskustannuserien poistaminen liikevoiton pienenemiseen.

Yleiskustannukset eivät ole vähennyskelpoisia
Tämä käytäntö loppui 2000-luvun alkupuolella BGH:n mallisuojarikkomusta koskevan ennakkoratkaisun Gemeinkostenanteil (BGH GRUR 2001, 329, 331) jälkeen. Sen mukaan yleiskustannuksia ei saa vähentää loukkaavan tuotteen myyntituloista, ellei yleiskustannuksia pysty kohdistamaan oikeutta loukkaavaan tuotteeseen.

BGH totesi vuonna 2007 ennakkoratkaisussaan Steckverbindergehäuse (BGH GRUR 2007, 431, 434), etteivät muun muassa seuraavat kustannuserät ole vähennyskelpoisia: vuokrat, tuotanto-omaisuuteen kohdistuvat poistot, mainonta (paitsi jos se kohdistuu pelkästään loukkaavaan tuotteeseen), hallintokustannukset, liikkeenjohdon palkat ja tuotekehityskustannukset.
Teollisoikeusrikkomusoikeudenkäynnin yhteydessä vahingonkorvauksen määrittäminen on työlästä ja edellyttää tuotteiden tuntemista sekä käytettyjen valmistustekniikoiden ymmärtämistä. Oikeustapausten myötä muuttunut vahingon laskemiskäytäntö voi johtaa tuoteoikeuden oikeudenhaltijan kannalta suurempaan vahingonkorvaukseen.

Saksassa voimassa olevat rekisteröidyt oikeudet
Saksassa on valtavasti rekisteröityjä immateriaalioikeuksia. Usein suojaamiskustannukset ovat pienet suhteessa 82 miljoonan asukkaan ostovoimaiseen markkinapotentiaaliin.

Vuoden 2007 lopussa Saksassa oli yli puoli miljoonaa voimassa olevaa patenttia. Tavaramerkkirekisterissä oli noin 764 000 tavaramerkkiä, minkä lisäksi voimassa oli myös 426 000 yhteisötavaramerkkiä ja 230 000 kansainvälisesti rekisteröityä Saksaa koskevaa tavaramerkkiä. Mallioikeuksia oli rekisterissä 304 000, minkä lisäksi yhteisömallirekisteröintejä oli noin 280 000.

Vertailun vuoksi: Suomen rekisterissä oli vuoden 2006 lopussa noin 80 000 rekisteröityä tavaramerkkiä ja voimassa noin 42 000 patenttia.

Oikeudenrikkomuksiin liittyvien oikeusprosessien määrää ei Saksassakaan tilastoida. Osviittaa kuitenkin antaa tieto, että patenttien mitättömyysprosesseja pantiin vuoden 2007 aikana vireille 234. Koska niitä käydään usein rinnakkain loukkausoikeudenkäynnin kanssa, loukkausoikeudenkäyntejä lienee likimain sama määrä. Tavaramerkkeihin ja malleihin liittyvien oikeusjuttujen määrä lienee moninkertainen.

Jaakko Väisänen
Patentanwalt (DE), Patenttiasiamies (FI),
European Patent, Trademark & Design Attorney