Ryysyistä rikkauteen. Kolumni

(IPRinfo 4/2008)

Tekijänoikeuden käsittämisen yksi historiallinen elementti näyttää puuttuvan jokseenkin joka kirjasta.

Tiedämme kukaties, että lainsäädäntö ja Bernin sopimus osoittautuivat välttämättömiksi massalehdistön ja erittäin suurilevikkisen kirjallisuuden takia 1800-luvun jälkipuoliskolla. Ainakin Victor Hugo, Alexandre Dumas ja Charles Dickens on tapana mainita samoin kuin Mark Twain – vaikka maailman ensimmäinen kovan luokan bestseller oli Harriet Beecher-Stowen “Setä Tuomon tupa” 1852.

Syvin syy ei ollut rotaatiopainokone vaan puusta valmistettu paperi.

Paperia oli vuosisatoja valmistettu lumpuista eli ryysyistä. “Ryysyköyhälistö” eli Lumpenproletariat oli vahva poliittinen iskusana. Todellisuudessa kapitalistit halusivat viedä köyhiltä ryysytkin – paperin raaka-aineeksi.

Sulfaatti- ja sulfiittiselluloosan toimiviin valmistusmenetelmiin myönnettiin patentteja 1870-luvulla etenkin Yhdysvalloissa, Saksassa ja Ruotsissa (C.F. Dahl, Benjamin C. Tilghman, Alexander Misserlich, Carl Daniel Ekman).

Suomen suuriruhtinaanmaa seurasi hyvin nopeasti perässä. Sahateollisuus hallitsi täällä pitkään, mutta uusien menetelmien takia metsiemme arvoton rikkaruoho – kuusi – muuttui todellisesta taikaiskusta arvokkaaksi raaka-aineeksi.
Ja tämä muutti Suomen tulevaisuuden.

Länteen vietiin kauan lautaa ja lankkua, mutta keisarillinen Venäjä osti kaiken paperin, jonka koneet kykenivät sylkemään, eikä hintaa moitittu.

Metsäteollisuuden tuotteet kävivät kaupaksi, koska etenkin Englanti oli parturoinut käyttökelpoiset metsänsä jo 1700-luvulla.
Karkeasti ottaen painokelpoisen paperin hinta romahti 1880-luvulla viidenteen tai jopa kymmenenteen osaa aikaisemmasta, ja samalla painotuote muuttui ylellisyystavarasta kenen tahansa tavoitettavissa olevaksi.

Alan tutkijat (etenkin professori Markku Kuisma) ovat puhuneet “sivilisaation pelastamisesta” käsitellessään kemian ja metsän liittoa.

Epäilemättä hallintovaltio – sellainen kuin 1800-luvun Saksa – ja oikeusvaltio – sellainen kuin Iso-Britannia turvautuivat yhtä suuressa määrin byrokratian edellyttämään paperiin kuin sotalaivastoon.

Mutta yhtä lailla pitää paikkansa, että Suomen kansakoulut, jos niitä olisi ensinkään saatu aikaan, olisivat jääneet vaille aapiskirjoja ilman kotimaista paperintuotantoa ja siedettäviä hintoja.

Veturina toimi Venäjä, jossa jopa suosikkisävelmän nuottia saatettiin myydä satoja tuhansia kappaleita.

Venäjän takia jäimme todellisuudessa myös kansainvälisten tekijänoikeusjärjestelmien ulkopuolelle, sillä sellaiset olivat keisarikunnan, eivät suuriruhtinaanmaan asioita.

Ja niinpä maahan syntyi vielä 1800-luvun puolella kaksi edelleen voimissaan olevaa kustannusliikettä ja joukko vahvoja sanomalehtiä. Ja kansakoulun ansiosta tuotteille oli lukijoita.

Jukka Kemppinen