Rasvasota: Voimariini / Oivariini ja Ingmariini

(IPRinfo 1/2012)

Virpi Tiili, OTT

Yhteys on olemassa, kun myöhempi merkki herättää kohtuullisen tarkkaavaisissa keskivertokuluttajissa mielikuvan aikaisemmasta tunnetusta merkistä.

Leviterasvojen tavaramerkkien Voimariini/Oivariini ja Ingmariini välistä tavaramerkkikiistaa on käyty kahdessa rinnakkaisessa prosessissa. Korkeimman oikeuden (KKO) ratkaisu 2010:12 koskee kysymystä siitä, loukkaako tavaramerkki Ingmariini merkkejä Voimariini/Oivariini tavaramerkkilain (TML) 6 §:n 2 momentin tarkoittamassa mielessä ja korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) heinäkuussa 2011 antama päätös sitä, muodostavatko merkit Voimariini ja Oivariini rekisteröintiesteen merkille Ingmariini saman säännöksen perusteella.

Tuomioistuimet päätyivät TML:n 6 §:n 2 momenttia soveltaessaan erilaiseen lopputulokseen.

Selvää on ollut, että merkit koskivat samanlaisia tuotteita eli leviterasvoja. Sekoitettavuuden olemassaolon eli TML:n 6 §:n 1 momentin osalta kaikki instanssit ovat päätyneet samaan lopputulokseen: merkkien ei katsottu olevan sekoitettavissa.

EUT:n ratkaisukäytäntö luo tulkintapohjaa
EU:n tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 2 kohdan mukaan: ”jäsenvaltio voi säätää, että haltijalla on oikeus kieltää muita ilman hänen suostumustaan elinkeinotoiminnassa käyttämästä merkkiä, joka on sama tai samankaltainen kuin tavaramerkki, vaikka tavara ja palvelut, joita varten merkki on, eivät ole samankaltaisia kuin ne, joita varten tavaramerkki on rekisteröity, milloin viimeksi mainittu tavaramerkki on laajalti tunnettu tässä jäsenvaltiossa ja merkin aiheeton (perusteeton, without due cause) käyttö merkitsee tavaramerkin erottamiskyvyn tai maineen epäoikeutettua hyväksikäyttämistä taikka on haitaksi tavaramerkin erottamiskyvylle ja maineelle.”

Suomessa säännös on toteutettu TML:n 6 §:n 2 momentilla, vaikka sanamuodot eivät täysin vastaa toisiaan. TML:ssahan puhutaan hämäävästi sekoitettavuudesta. TML:n 6 §:n 2 momentin mukaan sekoitettavuuteen voidaan 1 momentin estämättä vedota sellaisen tunnusmerkin hyväksi, joka on laajalti tunnettu tässä maassa ja toisen samankaltaisen merkin käyttäminen ilman hyväksyttävää syytä merkitsisi aikaisemman merkin erottamiskyvyn ja maineen epäoikeutettua hyväksikäyttöä, tai olisi haitaksi aikaisemman merkin erottamiskyvylle tai maineelle.

Tätä säännöstä on sovellettava EU:n tavaramerkkidirektiivin ja unionin tuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaisesti.

Tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 2 kohdassa ja TML:n 6 §:n 2 momentissa laajalti tunnettujen merkkien suoja ulotetaan siis kilpailurelaation ulkopuolelle, eli tavaroiden ei tarvitse olla samoja tai samankaltaisia.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön vakiintuneen tulkinnan mukaan 5 artiklan 2 kohtaa on kuitenkin sovellettava myös silloin, kun tavarat ovat samoja tai samankaltaisia. Mielestäni onkin itsestään selvää, että merkinhaltijan tulee saada laajalti tunnetuille merkeilleen yhtä tehokasta suojaa kilpailurelaatiossa kuin sen ulkopuolella.

Tavaramerkkidirektiivin säännöksen muitakin soveltamisedellytyksiä on usein tulkittu unionin tuomioistuimen ratkaisukäytännössä. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että ratkaisukäytäntö ei ole yksiselitteisen selkeä. Ratkaisut ovat usein koskeneet muun muassa markkinoinnin uusia erityistilanteita, eivätkä yksinkertaisia ja puhtaita tavaramerkin loukkauksia.

Unionin tuomioistuin on myös ottanut lähtökohdakseen tavaramerkin funktiot eli tehtävät, joista ei suoraan puhuta direktiivissä. Lisäksi ennakkoratkaisuasioissa unionin tuomioistuin vastaa vain kansallisen tuomioistuimen sille esittämiin kysymyksiin. Unionin tuomioistuimen antamien tulkintaohjeiden soveltaminen jutun faktoihin on kansallisen tuomioistuimen tehtävä.

Luoko merkki Ingmariini mielikuvan tavaramerkistä Voimariini/Oivariini?
KKO toteaa ensin, että merkkien ulkoasun ja kirjoitusasun samankaltaisuuden vaikutelma perustuu pääasiassa merkkien yhteiseen -riini tai -ariini-loppupäätteeseen. Voimariini ja Ingmariini -merkkien välillä samankaltaisuus voi lisäksi perustua päätteeseen -mariini.

Loppupäätteiden perusteella syntyvää samankaltaisuuden vaikutelmaa ei KKO:n mukaan voi lähtökohtaisesti pitää kovin korkeana. Merkkien yhteisen osan ymmärretään viittaavan lähinnä tavaran laatua kuvaavaan margariiniin. Kun merkkien alkuosat eroavat selvästi toisistaan, niin KKO:n mukaan myös merkit eroavat kokonaisuutena toisistaan kirjoitus- ja lausunta-asunsa puolesta.

Myös se, että suomalainen keskivertokuluttaja todennäköisesti tietää Valion ja Arla Ingmanin olevan erillisiä maitotaloustuotteiden ja leviterasvojen valmistajia puhuu sitä vastaan, että keskivertokuluttaja yhdistäisi merkit toisiinsa (KKO 15 kohta).

KKO:n ratkaisun lopputulos oli yksimielinen. Yksi oikeusneuvos oli kuitenkin eri mieltä perusteluista lähtien siitä, että kokonaisuutena arvioituna ei merkkien samankaltaisuuden astetta voida pitää heikkona. Eriävässä mielipiteessä päädytään siihen, että merkkien samankaltaisuuden vuoksi kohdeyleisö yhdistää Ingmariini-merkin merkkeihin Voimariini/Oivariini, vaikka sekaannusvaaraa alkuperästä ei synnykään, koska vanhemmat merkit ovat markkinoilla erittäin tunnettuja ja yhtiöt tunnetaan maitotalousmarkkinoilla toistensa kilpailijoiksi.

Arla Ingman oli lisäksi katsonut, että kuluttajat mieltävät kaikki kyseisten merkkien tarkoittamat tuotteet margariininomaisiksi. Tämänkin vuoksi eriävän mielipiteen lopputulokseksi tuli, että Ingmariinin markkinoinnissa on ollut ilmeistä etua siitä, että tuote on ollut Valion käyttämän tavaramerkin vuoksi markkinoilla tunnettu, ja näin ollen vastaaja on käyttänyt hyväksi kantajan tavaramerkkien erottamiskykyä ja mainetta.

Kuitenkin eri mieltä ollut oikeusneuvos katsoi lisäksi, että Ingmariini-merkin käyttöön ottamiselle on ollut hyväksyttävä syy: ”Tässä tarkoitettujen tuotteiden loppuosat -mariini ja -ariini ovat lähes identtiset ja viittaavat siihen, että kyseessä on margariininomainen tuote. Näiden päätteiden käytön rajaaminen yksin Valion suojatuiksi tavaramerkkioikeuksiksi rajoittaisi kohtuuttomasti samalla alalla toimivien kilpailijoiden mahdollisuuksia tarjota markkinoilla omia margariininomaisia tuotteitaan. Ingmanin käyttämä tavaramerkki Ingmariini on myös johdonmukaista jatkoa Ingmanin aiemmin rekisteröimille tavaramerkeille Ingmantal ja Ingmandam, joissa kaikissa tuotteen laatuun viittaavaa loppuosa edeltää yhtiön toiminimeen viittaava alkuosa Ing.”

KHO:n ratkaisu melkein puolitoista vuotta myöhemmin
KHO toteaa ensiksi, että mariini-sanaa on tässä yhteydessä pidettävä erottamiskykyisenä elementtinä, koska sanalla ei ole mitään tekemistä margariinin tai leviterasvojen kanssa eikä sitä myöskään voida pitää geneerisenä tai kuvailevana ilmauksena vaan korkeintaan suggestiivisena.

Toiseksi KHO, tukeutuen erityisesti unionin tuomioistuimen ratkaisuihin Adidas Salomon ja L´Oréal ynnä muut lausuu, että vaikka Ingmariini-merkki ei aiheutakaan erehdystä kaupallisesta alkuperästä, niin Ingmariini-tavaramerkin ja merkin Voimariini välillä vallitsee sellainen samankaltaisuuden aste, että kohdeyleisö yhdistää ne toisiinsa.

Niinpä KHO:n mukaan tavara- ja merkkiyhteys huomioon ottaen loppuliitteen luoma mielleyhtymä margariiniin perustuu Voimariinin laajaan tunnettuisuuteen, joka ilmeisesti on Arla Ingmanille eduksi, ja että samankaltaisen merkin käyttämisellä pyritään hyötymään Voimariini-tavaramerkin vetovoimasta, maineesta ja arvostuksesta.

KHO katsoi myös, ettei Arla Ingmanilla ollut hyväksyttävää syytä Voimariini-tavaramerkin vanavedessä kulkemiseen sillä perusteella, että Ingmariini-merkki viittaa yhtiön toiminimeen ja muodostaa merkkien yhtenäisen merkkisarjan Ingmandal ja Ingmantal -tavaramerkkien kanssa.

Tavaramerkille olisi vaihtoehtoja
Useiden tavaramerkkioikeudellisten tilanteiden oikeudelliseenkin arviointiin saattaa liittyä erilaisia esimerkiksi subjektiivisia ja hahmopsykologisia elementtejä, jolloin juridiseen lopputulokseen pääseminen ja sen perusteleminen saattaa osoittautua hankalaksi. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi tavaramerkkien samankaltaisuus, sekaannusvaara, keskivertokuluttajien mielikuvat ja merkkien synnyttämät mielleyhtymät, merkkien heikko-, vahva- tai banaaliluonne sekä tavaramerkin erottamiskyvyn mahdollinen vesittyminen.

Synnyttääkö Ingmariini-merkki mielikuvan aikaisemmasta tavaramerkistä Voimariini? Ylimmät oikeusasteet ovat päätyneet tämän kysymyksen arvioinnissa toisistaan poikkeavaan lopputulokseen. Ratkaisua on aivan mahdollista perustella kahdella eri tavalla.

Voimariini (ja seuraajansa Oivariini) oli Suomen oloissa erittäin laajalti tunnettu, ja sen käyttö hyvin pitkäaikaista. Tämä merkitsi erottamiskyvyn syntymistä käytön perusteella siitä huolimatta, että voi oli yleisnimi ja mariini tässä yhteydessä viittasi margariiniin, vaikka se olikin omaperäinen keksitty sana. Jopa niin, että Voimariini-tavaramerkistä oli mielestäni kokonaisuutena tullut vahva merkki eikä enää olisi ollut tarpeellista puhua erottamiskyvyltään heikosta merkin osasta.

Tavaramerkkien välistä samankaltaisuutta on arvioitava kokonaisvaikutelman pohjalta ja erottelematta merkkiä eri elementteihin. Mutta merkin eri osilla voi olla erilainen merkitys kokonaisvaikutelman synnyttämisessä. Tässä tapauksessa näyttäisi merkin loppuosa olevan dominoiva elementti. Tavarat ja kohderyhmä olivat samoja. Lisäksi Voimariini oli markkinoilla ensimmäinen ja ainoa mariini-päätteinen kevytlevite tai voikasviöljyseoksen merkki. Arla Ingman lanseerasi oman tuotteensa ja merkkinsä huomattavasti myöhemmin.

Sen oli helppo omalla mariini-päätteisellä merkillään päästä aikaisemman Voimariini-merkin imuun. Tämän merkin herättämät positiiviset mielikuvat, sen vetovoima ja maine saatettiin hyödyntää Ingmariini-leviterasvan markkinoinnissa. Miksi muuten olisi käytetty -mariini, -ariini tai -riini-päätettä?

Aivan hyvin olisi voitu keksiä joku muu loppuosa tai erilainen sana, vaikka levite. Näin ehdotti Max Oker-Blom, joka on ansiokkaalla tavalla käsitellyt KKO:n ratkaisua tavaramerkin goodwill-arvon ja vapaamatkustuksen näkökulmasta. Tai sitten käyttöön olisi voitu ottaa joku muu innovatiivinen merkki. Markkinoiltahan löytyy esimerkkejä kuten Keiju ja Voi-Levi. Tämä olisi toki vaatinut omia markkinointiponnisteluja merkin iskostamiseksi kuluttajien mieleen uuden voikasvirasvaseoksen tavaramerkkinä.

IPR-asioiden keskittäminen tarpeen
Sittemmin Arla Ingman on hakenut KHO:n antaman Ingmariini-merkin rekisteröinnin kieltämistä koskevan päätöksen kumoamista tai purkamista ja yhtiön tavaramerkin rekisteröinnin pysyttämistä voimassa. KHO hylkäsi 30.12.2011 antamallaan päätöksellä Arla Ingmanin kantelun ja hakemuksen todeten, että KKO ei ole ratkaissut eikä olisi voinutkaan ratkaista kysymystä tavaramerkin Ingmariini rekisteröimisen edellytyksistä. KKO:n kannanotot koskivat tavaramerkkioikeuden väitettyyn loukkaukseen perustuvien, luonteeltaan siviilioikeudellisten vaatimusten arviointia.

KHO:n mukaan sen ja KKO:n ratkaisemat asiat sekä niihin liittyvät oikeusseuraamukset ovat olleet sisällöltään ja luonteeltaan erilaisia. Näin ollen KKO:n ratkaisussa esitettyjen johtopäätösten ja perustelujen ei voitu katsoa estäneen tai rajoittaneen KHO:ta arvioimasta toimivaltaansa kuuluvaa kysymystä siitä, onko tavaramerkki Ingmariini kumottava.

Esillä olevassa tilanteessa herää myös kysymys mahdollisesta aikaisemman eli KKO:n ratkaisun oikeusvoiman positiivisesta vaikutuksesta. Tällä tarkoitetaan tuomion ulottuvuutta jossakin muussa asiassa, joka ei koske jo annettua ratkaisua välittömästi, vaan jossa tämä aikaisempi tuomio tulee kysymykseen ennakkoluonteisena kysymyksenä. Nykyinen käsitys on, että tuomion positiivinen oikeusvoima tulee harkita erikseen eikä se ole ehdottoman sitova.

Kantelua koskevassa asiassa Arla Ingman vetosi KKO:n ratkaisun positiiviseen oikeusvoimavaikutukseen todeten sen muodostavan prosessinesteen Valion valituksen käsittelemiselle, koska tavaramerkkiriita on jo lainvoimaisesti ratkaistu KKO:ssa. KHO hylkäsi tämän prosessiväitteen toteamalla, että siellä käsiteltävässä asiassa on kysymys rekisteröinnin edellytyksistä ja KKO taas oli ratkaisut tavaramerkin loukkausta koskevan riidan.

On selvää, että KHO:lla oli oikeus käsitellä rekisteröinnin kumoamista koskeva asia. Mutta olisiko se ollut sidottu KKO:n materiaaliseen laintulkintaan TML:n 6 §:n 2 momentin kohdalla? Tavaramerkkien rekisteröintiä koskevat ratkaisuthan ovat jatke rekisteröintimenettelylle, joka on hakemuslainkäyttöä. Rekisteröimispäätöksen kumoamista käsittelevää oikeudenkäyntiä Y.J. Hakulinen (1954) on kutsunut jälkitarkastukseksi.

Lopputuloksena on siis tällä hetkellä yhtiöiden kannalta vähemmän tyydyttävä tilanne: toisaalta Ingmariini-merkkiä saa käyttää, mutta toisaalta sitä ei voi rekisteröidä.

Nämä ratkaisut ovat yksi esimerkki siitä, että olisi jo aika keskittää immateriaalioikeuksia koskevat oikeudenkäynnit markkinaoikeuteen, kuten on esitetty.

Miten syntyy mielleyhtymä?
Seuraavassa tukeudun lähinnä unionin tuomioistuimen tuoreeseen, 22.9.2011 annettuun Interflora-ratkaisuun, sekä samaa asiaa koskevaan julkisasiamies Niilo Jääskisen ratkaisuehdotukseen (erityisesti 77-97 kohta). Niissä kootaan hyvin yhteen tähänastinen tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 2 kohtaa koskeva unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö.

Mitä merkkien samankaltaisuuteen tulee, niin merkkien tulee olla sellaisia, että kohderyhmä yhdistää ne toisiinsa. Yhdistäminen taas merkitsee mielleyhtymän syntymistä. Milloin merkit ovat niin samankaltaisia, että syntyy mielleyhtymä, kun sekaannusvaaraa tai sekoitettavuutta ei edellytetä?

Säännöksen soveltamisen välttämättömiä lisäedellytyksiä on kolme.

Ainakin yhden niistä tulee täyttyä, jotta säännöstä voidaan soveltaa:
1. käyttö on haitaksi erottamiskyvylle (hämärtäminen eli vesittyminen suppeassa mielessä)
2. käyttö on haitaksi tavaramerkin maineelle (tahraaminen)
3. maineen tai erottamiskyvyn epäoikeutettu hyväksikäyttäminen (vapaamatkustus, freeriding).

Vesittymistä (dilution) on alettu käyttää yhteisnimityksenä kaikille edellä mainituille ilmiöille. Itse puhuisin vesittymisestä vain ensin mainitussa tilanteessa eli silloin, kun kysymyksessä on erottamiskyvyn haittaaminen. Joka tapauksessa suojaaminen näiltä kolmelta ilmiöltä on ilmaus siitä, että tavaramerkkioikeus suojaa myös merkin itsenäistä goodwill-arvoa sekä siihen johtaneita haltijan markkinointiponnistuksia ja investointeja eikä vain tavaran kaupallista alkuperää (merkin alkuperäfunktio).

Merkillä katsotaan siis olevan myös suojattu mainonta- ja investointifunktio. Tämän terminologian mukaisesti tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 2 kohta suojaa kaikkia muita merkin funktioita kuin alkuperäfunktiota. Viimeksi mainittuahan suojataan vain silloin, kun sekaannusvaaran olemassaolo osoitetaan.

Hämärtämällä vesittyminen voi tapahtua siten, että merkin kyky toimia tavaramerkkinä heikentyy eli erottamiskyky vesittyy merkin muuttuessa arkipäiväiseksi ja banaaliksi. Hämärtäminen on kysymyksessä silloinkin, kun merkki ei pysty enää yhdistämään suojaamiaan tavaroita tai palveluita yhteen kohteeseen (kysymyksessä ovat erilaiset tavarat). Samanlaisten tavaroiden ollessa kysymyksessä vaarana on merkin täydellinen rappeutuminen, degeneraatio, eli muuttuminen yleiskielen sanaksi tai yleisnimeksi.

Tahraamiseksi kutsutaan tilannetta, jossa kolmannen tavaramerkkikäyttö vähentää merkin houkuttelevuutta. Tällainen vaara voi syntyä, kun kolmannen tarjoamat tavarat ovat lajiltaan tai laadultaan sellaisia, että niillä voi olla negatiivinen vaikutus haltijan merkin imagolle (ns. vanha Rotanmyrkkyoppi-tilanne). Voimariini/Ingmariini-tapauksessa ei ole kysymys tästä tilanteesta.

Vapaamatkustaja pyrkii hyötymään toisen merkistä
Vapaamatkustusta tavaramerkkioikeudellisena ilmiönä on luonnehdittu näin: kun kolmas pyrkii samankaltaisen merkin käytöllä kulkemaan laajalti tunnetun merkin vanavedessä hyötyäkseen sen vetovoimasta, arvostuksesta tai maineesta tai käyttämään hyödyksi ilman rahallista vastiketta ja tätä varten suorittamiaan omia toimenpiteitä tavaramerkin haltijan merkin imagon luomiseksi ja sen säilyttämiseksi suorittamia toimenpiteitä, tästä käytöstä saatu hyöty on merkin erottamiskyvyn ja maineen epäoikeutettua hyväksikäyttämistä. Onhan tavaramerkki tavaran alkuperän osoittamisen lisäksi kaupallisen strategian väline, jota käytetään erityisesti mainonnan tai maineen rakentamisessa merkkiuskollisuuden luomiseksi.

Freeriding kattaa myös tapaukset, joissa tavaramerkin herättämä mielikuva tai sen kuvastamat ominaisuudet siirtyvät samanlaisella tai samankaltaisella merkillä varustettuihin tavaroihin niin, että tunnettua tavaramerkkiä käytetään sen vanavedessä selvästi hyväksi.

Unionin tuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaan vapaamatkustus ei edellytä, että merkinhaltijalle aiheutuu haittaa, vaan ratkaisevaa on kolmannelle aiheutuva hyöty (L´Oréal ym., 41 kohta).

Tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 2 kohdan soveltaminen edellyttää, että merkit ovat niin samankaltaisia, että kohderyhmä yhdistää ne toisiinsa, eli kolmannen merkki synnyttää mielleyhtymän haltijan merkistä. Sekaannusvaaraa ei edellytetä, mutta jos se syntyy, niin se on aina ilmaus yhteydestä.

Mitä yhteydellä tarkoitetaan, ja mihin sen syntyminen perustuu? Tähän liittyvää problematiikkaa on käsitelty erityisesti Intel-tuomiossa (40-55 kohta), johon myös KKO on ratkaisussaan viitannut.

Mielleyhtymä sukua samankaltaisuudelle
Yhteyden olemassaoloa tulee arvioida kokonaisuutena ottaen huomioon kaikki kyseisen yksittäistapauksen merkitykselliset tekijät, kuten tavaramerkkien samankaltaisuuden aste, kohdeyleisö, kysymyksessä olevien tavaroiden tai palvelujen samankaltaisuuden tai erilaisuuden aste, aikaisemman tavaramerkin luontaisen tai käyttöön perustuvan erottamiskyvyn aste sekä aikaisemman tavaramerkin maineen voimakkuus ja mahdollisen sekaannusvaaran olemassaolo yleisön keskuudessa.

Tämän luettelon perusteella voidaan helposti huomata, että vastaavanlaisia seikkoja on otettava huomioon arvioitaessa merkin samankaltaisuutta sekaannusvaaran toteamiseksi.

Riittääkö tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 2 kohdan tapauksessa yhteyden eli mielikuvan syntymiseen se, että merkkien välinen samankaltaisuus on vähäisempää kuin sekoitettavuus/sekaannusvaaran arvioinnin yhteydessä? Vai onko kysymys siitä, että itse säännöksessä puhutaan vain erilaisista tavaroista eikä näin ollen voida puhua sekoitettavuudesta? Tähän kysymykseen ei oikeuskäytäntö anna vastausta.

KKO:n ja KHO:n ratkaisujen perusteella on kiistatonta, että Voimariini ja Oivariini ovat laajalti tunnettuja merkkejä.

KKO viittaa perusteluissaan Davidoff-tuomioon: samankaltaisten tuotteiden osalta on laajalti tunnettujen merkkien saatava yhtä laajaa suojaa kuin sinä tapauksessa, että tavarat eivät ole samoja, sekä Adidas-Salomon-tuomioon: riittää, että merkkien samankaltaisuuden aste yhdistää merkin ja tavaramerkin toisiinsa, kysymyksessä on erityisesti ulkoasun, lausuntatavan ja merkityssisällön samankaltaisuus.

Etsiessään vastausta kysymykseen, milloin merkkien samankaltaisuuden aste esimerkiksi ulkoasun, lausuntatavan ja merkityssisällön osalta yhdistää merkit toisiinsa, KKO on hakenut vastausta edellä mainitusta Intel-tuomiosta. Yhteys on olemassa, kun myöhempi merkki herättää tavanomaisesti valistuneissa sekä kohtuullisen tarkkaavaisissa ja huolellisissa keskivertokuluttajissa mielikuvan aikaisemmasta laajalti tunnetusta merkistä (Intel-tuomion 60 ja 63 kohta, KKO:n ratkaisu 12 kohta).

Artikkeli perustuu Suomen Teollisoikeudellinen Yhdistys ry:n lounaskokouksessa 3.11.2011 pidettyyn esitelmään. Virpi Tiili oli 1995 – 2009 Euroopan yhteisöjen ensimmäisen asteen tuomioistuimen jäsen.

Oker-Blom, Max: Vapaamatkustajana tunnetun merkin siivellä. Voimariini-Oivariini-Ingmariini ja taloudelliset realiteetit. IPRinfo 3/2010, s.25-27

Tavaramerkkilaki 10.1.1964/7, 6 § 1 ja 2 mom.
Direktiivi jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä (2008/95/EY) 5 artiklan 2 kohta, EUVL L 299, 8.11.2008, s. 25-33.
Korkeimman oikeuden ennakkopäätös 2010:12, 19.2.2010

Hakulinen, Y. J. (1954) Tavaramerkkioikeus. Porvoo: WSOY, 1954. – (Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja. 65).

Korkeimman hallinto-oikeuden päätökset:
Valio Oy:n tavaramerkin rekisteröintiä koskeva valitus; diaarinumero 421/2/09, taltionumero 1996; 8.7.2011.

Arla Ingman Oy Ab:n kantelu ja päätöksen purkamista koskeva hakemus; diaarinumero 2513/3/11, taltionumero 3992; 30.12.2011.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ja Euroopan unionin tuomioistuimen päätökset:
Adidas-Salomon, C- 408/01, 23.10.2003
Intel Corporation, C-252/07, 27.11.2008
L´Oréal ym., C-487/07, 18.6.2009
Davidoff, C-302/08, 2.6.2009
Interflora, C-323/09, 24.3.2011 (julkisasiamiehen ratkaisu)
Euroopan unionin virallinen lehti Eur-Lex tietopankista: http://eur-lex.europa.eu/
sekä EYT:n ja EUT:n ratkaisut CURIA-tietokannasta: http://curia.europa.eu/

Share: