Puhetta ja poroja AIPPIn hengessä

(IPRinfo 3/2011)

Keväinen Lappi houkutteli laajan ja asiantuntevan yleisön Suomen AIPPI ry:n symposiumiin Leville 31.3.-2.4.2011.

Suomen AIPPI ry järjesti perinteisen, joka kolmas vuosi toteutettavan, kansainvälisen symposiuminsa ensimmäistä kertaa Levillä. Levi Summitin kokoustilasta avautuvat tunturimaisemat tarjosivat otollisen maaperän symposium aiheen Trade Dress Protection – a land of confusion? monitahoiselle käsittelylle.

Symposiumin aihevalinta oli haastava, sillä se ei suoraan linkittynyt mihinkään perinteisen immateriaalioikeuden alaan. Ohjelma sai kiitosta monipuolisuudestaan ja siitä, että se soveltui hyvin erilaisilla aloilla työskenteleville asiantuntijoille. Osallistujat edustivat Pohjoismaiden lisäksi muun muassa Japania, Israelia, Venäjää, Puolaa, Tsekkiä ja Yhdysvaltoja.

Symposiumin aiheeseen johdatti professori Ansgar Ohly Bayreuthin yliopistosta. Hän käsitteli tuotteen ulkoasun suojausta Euroopan tasolla sekä malli-, tavaramerkki- ja tekijänoikeuksien näkökulmasta että vilpillistä kilpailua koskevan lainsäädännön näkökulmasta. Ohly korosti, että kuluttajien suojaamiseen tähtäävä direktiivi 2005/29/EC sopimattomista elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisistä kaupallisista menettelyistä ja direktiivi 2006/114/EC harhaanjohtavasta ja vertailevasta mainonnasta tarjoavat yrityksille varsin rajoitetusti suojaa kilpailijoiden jäljittelyä vastaan.

Erityinen heikkous yritysnäkökulmasta on, ettei oikeuksien voimaansaattamiseksi kansallisella tasolla ole riittävän tehokkaita oikeussuojakeinoja, kuten mahdollisuutta nostaa siviiliperusteinen kanne jäljittelijää vastaan. Ohly myös tähdensi, ettei EU- lainsäädäntö tarjoa elinkeinonharjoittajien välisessä kaupassa suoraan suojaa sopimatonta menettelyä ja markkinointia vastaan.

Työlästä rikkaruohojen kitkemistä
Tuotteiden ulkoasun suojausta käsiteltiin seuraavaksi yritysten käytännön ongelmien kautta. Fiskars Oyj:n, Oy Moomin Characters Ltd:n, Lappset Oy:n ja Santa Televisionia hallinnoivan Joulupukki tv Oy:n edustajat havainnollistivat aihetta konkreettisesti.

Nokiaa edustava Lucy Nichols esitti ylikansallisen yhtiön globaalista immateriaalioikeuksien puolustus- ja täytäntöönpanostrategiasta kiehtovan kertomuksen siitä, miten pitkäjänteistä ja johdonmukaista työtä oikeuksiensa puolustamiseksi on tehtävä, jotta saadaan kitkettyä edes muutama rikkaruoho tuhansien loukkaajien joukosta. Työ vaatii resurssien ja juridisen osaamisen lisäksi sosiaalista silmää. Nichols kumosi käsityksen siitä, että oikeuksien täytäntöönpano Kiinassa olisi toivoton yritys. Päinvastoin, kiinalainen oikeuslaitos toimii immateriaalioikeudellisissa asioissa usein nopeammin ja luotettavammin kuin länsimaiset oikeuslaitokset.

Tv-formaattien suojan epävarmuus ja monitahoisuus herätti mielenkiintoa.

Lumi-Sirkku Vikiö
Asianajaja, Asianajotoimisto Borenius Oy
AIPPI Lapland Symposiumin järjestelytoimikunnan puheenjohtaja

Share: