Piratismi ja sanktiot

(IPRinfo, teemanumero 2002)

Voimassa olevassa tekijänoikeuslainsäädännössä piratismia yritetään torjua kahdella tavalla. Toisaalta on säädetty rangaistavaksi laittomien kopioiden valmistaminen (RL 49:1 § 1 mom. ja TekijäL 56 a § 1 mom. 1 kohta). Toisaalta rangaistavaa on laittomien kopioiden maahantuonti levittämistarkoituksessa (RL 49:1 § 2 mom. ja TekijäL 56 a § 1 mom. 2 kohta). Valmistamiseen on lisäksi liitetty hyvitys- ja vahingonkorvausvelvollisuus ja maahantuontiin pelkkä vahingonkorvausvelvollisuus.

Nykyisellään tekijänoikeussääntely ei puutu millään lailla piraattikopioiden käyttöön yksityisessä piirissä: yksityiseen käyttöön piraattikopioita saa ostaa Suomesta ja tuoda maahan rajoituksetta. Oikeudenhaltijat ovat nähneet tässä vakavan uhan koko tekijänoikeusteollisuudelle, sillä vaikka piraattituotteiden myynti ei vähennäkään samassa suhteessa aitojen tuotteiden myyntiä, oikeudenhaltijoille kuitenkin aiheutuu toiminnasta selvää vahinkoa. Suomen maantieteellinen sijainti Venäjän ja Viron naapurina lisää näitä ongelmia.

Olettamasäännös herätti keskustelua

Tekijänoikeustoimikunta otti kantaa yksityisen maahantuonnin ongelmiin ehdottamalla tekijänoikeuslakiin olettamasäännöstä, jonka mukaan yli kymmenen laittomasti valmistetun, teoksia sisältävän tallenteen maahantuonnin katsottaisiin tapahtuneen levittämistarkoituksessa, ellei muuta näytetä. Tällaiseen maahantuontiin oli ehdotuksessa liitetty myös hyvitys- ja korvausvelvollisuus. Säännöksellä ei itse asiassa pyritty kieltämään yksityistä maahantuontia, vaan olettamasäännöksellä yritettiin torjua sellaiset käytännössä esiintyneet tilanteet, joissa maahan on tuotu useita kymmeniä tallenteita ja väitetty niiden olevan yksityiseen käyttöön tarkoitettuja, kun maalaisjärjellä ajateltuna kyse kuitenkin on myytäväksi tuoduista tuotteista.

Ehdotus sai osakseen runsaasti kritiikkiä. Keskustelua käytiin päivälehtien yleisönosastopalstoja myöten, ja kommentit vaihtelivat oikeudenhaltijatahojen “kuinka paljon on lupa varastaa” -kysymyksistä (HS 26.8.2002, kulttuurisivut) viihdeteollisuuden arvosteluun tekijänoikeuden käyttämisestä omien etujen ja markkina-asemien puolustamisessa (TS 25.8.2002, pääkirjoitus).

Juridisia argumentteja keskustelussa esitettiin kuitenkin harvoin. Poikkeuksen muodosti Helsingin Sanomien yleisönosastossa 3.9.2002 julkaistu Tuomas Myllyn ja Juha Lavapuron kirjoitus, jossa he kritisoivat ehdotusta perusoikeuksien ja EU-oikeuden pohjalta.

Rikosoikeudelliset ongelmat

Kappalemäärään sidottu olettamasäännös maahantuonnin levittämistarkoituksesta oli Lavapuron ja Myllyn mukaan ristiriidassa jokaisen perusoikeutena pidettävän syyttömyysolettaman kanssa. Olettamasäännöksen soveltaminen johtaisi nimittäin käännettyyn todistustaakkaan, kun maahantuojan olisi osoitettava, että hänellä oli oikeus tuoda yli kymmenen kopiota maahan joko siksi, että hänellä ei ollut levittämistarkoitusta, tai siksi, että kopiot olivat laillisia, esimerkiksi yksityiseen käyttöön valmistettuja.

Rikosasiassa tämä ei kuitenkaan ole oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteen mukaan sallittu. Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 2 kohdan mukaan jokaista rikoksesta syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen. Sama ajatus sisältyy myös YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen 14 artiklan 2 kohtaan.

Vaikka syyttömyysolettamaa ei olekaan nimenomaisesti kirjattu Suomen perustuslakiin, periaatteen tasoisenakin sitä voidaan pitää yhtenä keskeisimmistä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin lähtökohdista. Syyttömyysolettaman kannalta merkitystä ei luonnollisestikaan ole, olisiko tekijänoikeuslaissa käytetty kappalemäärä kymmenen sijasta yksi tai sata.

Vähäiset tapaukset ulkopuolelle

Hallituksen esityksessä (HE 177/2002) kritiikkiin on vastattu muuttamalla maahantuonnin kriminalisointisäännöstä niin, että laittomien kopioiden maahantuonti ehdotetaan kiellettäväksi kokonaan poistamalla tekijänoikeuslain 56 a § 1 mom. 2 kohdasta sanat “yleisön keskuuteen levitettäväksi”. Tällöin rikosasiassa ratkaistavaksi jää se, tiesikö syytetty tai oliko hänellä perustellusti syytä epäillä, että kappaleet olivat laittomasti valmistettuja. Tämä arviointihan tehdään jo nykyisin levitettäväksi tuotujen kappaleiden osalta, ja se tulisi tehtäväksi myös silloin, kun tallenteet on ostettu yksityiseen käyttöön “yleisen elämänkokemuksen mukaan laittomasta myyntipaikasta” (vrt. KM 2002:5 s. 162).

Vähäiset tapaukset on ehdotuksessa jätetty rangaistussäännöksen ulkopuolelle lisäämällä lakiin 56 a § 3 momentti, jonka mukaan tekijänoikeusrikkomuksena ei pidettäisi muutaman laittomasti valmistetun teoskappaleen maahantuontia yksityiseen käyttöön. Säännös vastaa tietokoneohjelmien yksityistä kopiointia koskevaa 56 a § 2 momenttia. Kuinka monta on muutama, ratkeaa samaan tapaan kuin arvioitaessa yksityisen kopioinnin sallittua laajuutta. Hallituksen esityksen mukaan muutama olisi tapauksesta riippuen 5-10 teoskappaletta tai tallennetta. Muutama olisi voitu myös määritellä laissa esimerkiksi mietinnössä ehdotetulle tasolle.

Tällöin siis tekijänoikeusrikkomuksena ei pidettäisi enintään kymmenen kappaleen maahantuontia yksityiseen käyttöön. Vaikka sallitun ja kielletyn raja tässä vaihtoehdossa olisi sama kuin toimikuntamietinnössä, sanamuoto poistaisi säännökseltä olettamaluonteen ja siten myös edellä kuvaillut ongelmat.

Maahantuonnin kriminalisoinnissa ongelmalliseksi voi muodostua tilanne, jossa yksityishenkilö tuo maahan yksityiseen käyttöön kopioituja ja siten laillisia kappaleita (ks. TS 12.10.2002, kulttuurisivut). Tuomioistuin joutuisi rikosasiassa pohtimaan, onko syytetyn väite siitä, että kopio ei ole ulkomailta hankittu laittomasti valmistettu piraattikopio vaan laillinen yksityiseen käyttöön joko maahantuojan itsensä koti- tai ulkomailla valmistama kopio tai ulkomaiselta ystävältä yksityisen käytön säännöksen sallimalla tavalla saatu kappale, uskottava.

Kummassakin tapauksessa syytetyn väitteiltä voitaneen kuitenkin syyttömyysolettamasta huolimatta edellyttää jonkinasteista uskottavuutta ilman, että kyse olisi näyttötaakan kääntymisestä.

Ei hyvitys- ja korvausvastuuta

Tekijänoikeustoimikunnan mietinnössä kriminalisoituun maahantuontiin oli liitetty myös sekä hyvitys- että korvausvastuu. Hallituksen esityksessä maahantuontiin on liitetty hyvitysvastuu, ja esityksen perustelujen mukaan hyvitysvelvollisuus olisi riippumaton siitä, olisiko maahantuonti rangaistavaa vai jäisikö se esimerkiksi 56 a § 3 momentin nojalla rangaistavuuden ulkopuolelle. Tavoitteena on siis ollut vastaava sääntely kuin tietokoneohjelmien yksityisen kopioinnin osalta.
Lain sanamuoto ei kuitenkaan tue tällaista tulkintaa. Ehdotetun 57 § 1 momentin mukaan hyvitysvelvollinen on se, joka “vastoin tätä lakia” tuo maahan teoksen kappaleen. Koska 56 a § 3 momentin mukaan rangaistavaa ei ole muutaman kappaleen tuominen maahan yksityistä käyttöä varten ja koska tällaista toimintaa ei ole muuallakaan tekijänoikeuslaissa kielletty (vrt. tietokoneohjelmien kopioinnin kielto 12 § 4 mom.), yksityiseen käyttöön tapahtuva muutaman kappaleen maahantuonti ei ole hyvityssäännöksen edellyttämällä tavalla vastoin tekijänoikeuslakia. Näin ollen tällainen maahantuonti ei tuota myöskään hyvitysvelvollisuutta.
Menettämisseuraamusta ehdotuksen 58 §:ssä on arvioitava vastaavasti. Tästä seuraa, että ehdotuksen sanamuodon mukaan esimerkiksi viisi kappaletta piraattituotteita on käytännössä luvallista tuoda maahan yksityiseen käyttöön ilman mitään seuraamuksia.

Yhteisöoikeudelliset ongelmat

Toinen Lavapuron ja Myllyn keskeinen argumentti yksityisen maahantuonnin kieltoa vastaan on yhteisöoikeudellinen: maahantuontia on EU-valtiossa kohdeltava samoin kuin vastaavaa toimintaa valtion sisäisesti. Jos siis tuotteen ostaminen on sallittua maan rajojen sisäpuolella, myös sen maahantuonti EU-maasta on sallittava.

Jos maahantuontia ylipäätään kielletään, myös laittomien kopioiden hankkiminen Suomesta eli käytännössä niiden hallussapito vastaavassa määrin tulisi kieltää, jotta EU-normit täyttyisivät. Sama koskee määrää koskevaa sääntelyä: jos tietyn kappalemäärän maahantuonti kielletään, myös saman määrän hallussapito tulee kieltää. Luvatta kopioitujen tuotteiden myyntitarkoituksessa tapahtuvan maahantuonnin kieltäminen esimerkiksi tekijänoikeuden perusteella on kuitenkin EU:n tuomioistuinkäytännössä sallittu.

Voidaan kuitenkin kysyä, onko yhteisöoikeutta todella tulkittava näin ahtaasti. Piraattikopioiden yksityisessäkin maahantuonnissa on kyse toiminnasta, jota yhteisön tasollakin on pidetty kaikin puolin haitallisena ja jonka vastustamista pidetään tärkeänä.

On vaikea kuvitella, että yhteisöjen tuomioistuin puuttuisi esimerkiksi huumeiden tai lapsipornon maahantuontiin pelkästään sillä perusteella, että kyseisessä jäsenvaltiossa kansalliset säädökset olisivat väljemmät kuin maahantuontia koskevat säännökset. Sama kysymys voidaan esittää myös piraattikopioiden osalta. Jos kuitenkin yhteisöoikeutta halutaan soveltaa tiukasti, vaihtoehdoksi jää tehdä tekijänoikeuslakiin rajaus, jonka mukaan yksityisen maahantuonnin kieltoa ei sovelleta ETA-maista tapahtuvaan maahantuontiin. EU:n sopimukset kolmansien valtioiden kanssa tai viimeistään EU:n laajeneminen voivat kuitenkin vesittää tällaisen sääntelyn tehokkuuden.

Oikeuspoliittiset kysymykset

Edellä esitetyistä ongelmista huolimatta piraattikopioiden yksityinenkin maahantuonti lienee mahdollista kieltää, mutta asiaa on kuitenkin tarkasteltava vielä huolellisesti oikeuspoliittiselta kannalta.

Jos sääntelyn ulkopuolelle hallituksen esityksen tapaan rajataan muutaman laittomasti valmistetun kappaleen maahantuonti yksityiseen käyttöön, on toisaalta muistettava, että tässä on kuitenkin tavallaan kyse rikolliseen tavaraan ryhtymisestä (vrt. RL 32:1 §), ei henkilön kotirauhan piirissä tekemän kopioinnin suhteuttamisesta oikeudenhaltijoiden intresseihin, kuten yksityiseen käyttöön tapahtuvan kappaleen valmistamisen säännöksessä.

On eri asia ilmoittaa, että EU:n ulkopuolelta saa tuoda veroitta 16 litraa olutta, joka kuitenkin on täysin laillinen tuote, kuin että laittomia kopioita saa tuoda muutaman kappaleen tai nimetyn määrän kappaleita, oli tuo määrä sitten mikä tahansa.
Laittomien kopioiden yksityiseen käyttöön tapahtuvan maahantuonnin kieltämisessä on tarkkaan mietittävä myös tällaisen sääntelyn merkitys ja seuraukset. Kyse on tällöin kuitenkin yksityishenkilön autonomian piiriin kuuluvan toiminnan kriminalisoinnista, joka voi olla mahdollista vain hyvin poikkeuksellisesti. Sääntelyn taustalla tulee olla laaja yksimielisyys toiminnan tuomittavuudesta.

Voidaan kysyä, onko piraattituotteiden yksityisen maahantuonnin kieltämisellä yhtä suuri kannatus kuin ammattimaisen piratismin kriminalisoinnilla tai esimerkiksi huumausaineiden tai lapsipornon hallussapidon kieltämisellä, joilla niilläkin puututaan voimakkaasti yksityiselämän suojaan.

Toisaalta on syytä suhtautua pidättyväisesti kriminalisointeihin, joita ei voida valvoa ja joilla siten voi olla jopa yleisestikin heikentävä vaikutus yleiseen lainkuuliaisuuteen.

Sääntelyssä on kuitenkin muistettava, että tärkeintä on saada ammattimainen rikollisuus kitkettyä mahdollisimman tehokkaasti.

Katariina Sorvari
Tutkija
Turun yliopisto