Perusteellisesti tekijänoikeuksista

(IPRinfo 1/2006)

Arvosteltu teos: Pirkko-Liisa Haarmann: Tekijänoikeus ja lähioikeudet. Talentum Media Oy. Helsinki 2005. 426s.

Pirkko-Liisa Haarmannin perusteos tekijänoikeudesta lienee useimmille tämän lehden lukijoille entuudestaan tuttu. Tekijänoikeus ja lähioikeudet on ehtinyt nyt jo kolmanteen painokseen. Vuosien varrella kirja on kasvanut sekä pituutta että syvyyttä. Nyt julkaistussa painoksessa suurin osa uusista tai uudelleen kirjoitetuista jaksoista perustuu 1.1.2006 voimaan tulleeseen laajaan tekijänoikeuslain muutospakettiin.

Kirja soveltuu erinomaisesti tekijänoikeuden yleisesitykseksi, oppikirjaksi ja hakuteokseksi lain soveltajille. Jotta arvio ei jäisi kuivaksi sisällön luettelemiseksi, kiinnitän seuraavassa huomiota lähinnä tekijänoikeuden tutkijoita mahdollisesti kiinnostaviin kysymyksiin.

Pirkko-Liisa Haarmannin kirja on parhaimmillaan silloin, kun hän puhuu tekijänoikeuden ydinalueista: teoksen käsitteestä, tekijänoikeuden sisällöstä ja oikeuksien rajoituksista. Lain esitöissä, oikeustapauksissa ja oikeuskirjallisuudessa esitetyt kannanotot esitetään johdonmukaisesti tulkinnanvaraisten pykälien yhteydessä. Jonkinlaisena pettymyksenä kriittiselle lukijalle Haarmann jättää tosin oman kantansa yleensä täsmentämättä. Hyvänä puolena lakoninen tyyliasu tietysti lisää kirjan luotettavuutta.

Esitys on rakennettu systemaattisesti pitkälti tekijänoikeuslain varaan kattaen lain pienimmätkin yksityiskohdat. Esimerkiksi oikeuksien rajoituksista on 21 alajaksoa, jotka käsittelevät käytännössä kaikki laissa erikseen mainitut rajoitustyypit. Kirjoittaja on tiedostanut tilkkutäkkimäisen tilanteen jo esipuheessa todeten: ”Monien muiden kanssa odotan edelleen tekijänoikeuslain selventävää kokonaisuudistusta”.

Tähän voinee jokainen yhtyä. Uudistusta odotellessa ongelmaa olisi ehkä voinut minimoida – ja uudistusta samalla jouduttaa – systematisoimalla kirjan rakennetta siihen suuntaan kuin lakiakin toivottaisiin muutettavan. Tämä tosin edellyttäisi oikeuspoliittisia valintoja.

Kirjan sisältöä voi arvioida ehkä parhaiten miettimällä, mitä siinä ei ole käsitelty. Ensiksi kriittinen huomio kiinnittyy tekijänoikeudellisiin sopimuksiin: näistä ei ole mainittu juuri enempää kuin laissakaan on sanottu (jakso X yhteensä 30 sivua). Toisekseen viimeisimmän lainmuutoksen ”radikaaleimmasta” uutuudesta eli teknisten suojakeinojen sääntelystä ei ole senkään vertaa (jakso XI yhteensä 7 sivua). Teknisiä suojakeinoja koskeva luku on lisäksi sisällöllisesti lähes suoraan hallituksen esityksessä lausutun toistoa.

On itse asiassa aika yllättävää, että Haarmannin kirja on käytännössä ainoa koko tekijänoikeuden kattava ajantasainen suomenkielinen juridinen esitys. Tilaa olisi varmasti muunkinlaisille teoksille. Itse olisin kiinnostunut yhtäältä teknologian soveltamiseen syvemmin pureutuvasta ja toisaalta eri teoslajien sopimuskäytäntöjä läpikäyvästä esityksestä. Miksei myös tekijänoikeuden historiallista ja oikeuspoliittista perustaa voisi selvitellä Haarmannia syvemmin.

Uusille yrittäjille Haarmannin teos tulee säilymään Kivimäen vuonna 1948 julkaistun teoksen tapaan epäilemättä vielä vuosikymmeniä tärkeänä lähteenä.

Mikko Välimäki
FT
Svenska handelshögskolan