Pääkirjoitus. Uusi erityistuomioistuin

LehtiarkistoIPRinfo_4-2001 Pääkirjoitus 1.10.2001

(IPRinfo 4/2001)

Ruotsissa valmistui maaliskuussa 2001 patenttiprosessia koskeva selvitys (SOU 2001:33). Selvityksessä tarkastellaan sekä patentin myöntämisprosessia että patenttia koskevaa tuomioistuinprosessia. Selvityksessä esitetään Patentbevärsrätten’in toimivalta patenttien, tavaramerkkin, mallioikeuden ja kasvinjalostajanoikeuden osalta siirrettäväksi Stockholms tingsrätt’lle.

Föreningen Svenskt Näringsliv (= Suomen TT) ja Svenska Föreningen för Industriellt Rättsskydd ovat selvityksestä antamissaan lausunnoissa kiinnittäneet huomiota koko immateriaalioikeutta koskevan prosessin kehittämistarpeeseen. Yhdistykset esittävät erityisen IPR-tuomioistuimen perustamista. Lausunnoissa otetaan voimakkaasti huomioon EU:ssa tapahtuva kehitys ja sen mukanaan tuoma tarve asiantuntemuksen kehittämiseksi ja pysyttämiseksi Ruotsissa.

Hallituksen esitys markkinaoikeuslaiksi ja siihen liittyväksi lainsäädännöksi oli eduskunnassa ensimmäisessä käsittelyssä perjantaina 30.11.2001. Esitys hyväksyttiin keskusteluitta lakivaliokunnan esittämässä muodossa. Laki tullaan siunaamaan toisessa käsittelyssä ja se astuu todennäköisesti voimaan 1.3.2002. Suomeen on näin perustettu uusi erityistuomioistuin, markkinaoikeus. Markkinaoikeus käsittelee asiat, jotka aikaisemmin kuuluivat joko kilpailuneuvoston tai markkinatuomioistuimen toimivaltaan. Lakivaliokunta toteaa mietinnössään (23/2001), että markkinaoikeuden perustamisen jälkeen markkinoiden ja kilpailun toimivuutta voidaan ensimmäisen kerran tarkastella yhdessä tuomioistuimessa.

EU:ssa voimakkaana käytävän yhteisöpatenttia koskevan keskustelun eräänä kipupisteenä on ehdotukseen liittyvä tuomioistuinmenettely. Yhtenäinen patentti edellyttää jollakin tasolla ja jollakin tavalla yhtenäistetyn tuomioistuinmenettelyn. Samaan aikaan varsinkin EU:n pienet jäsenmaat korostavat kansallisen osaamisen ja asiantuntemuksen säilymisen tärkeyttä.

Markkinaoikeuden perustamista edeltäneessä valmistelussa käytiin läpi monta vaihtoehtoa kilpailuneuvoston ja markkinatuomioistuimen toiminnan organisoimiseksi. Missään vaiheessa pohdintaa ei laajennettu koskemaan kaikkia immateriaalioikeuksia. Immateriaalioikeuksien ja kilpailuoikeuden läheinen suhde on yhä jokapäiväisempi ilmiö. Kysymys voidaan professori Marianne Levinin sanoin muotoilla ytimekkäästi:”Skadlig ensamrätt eller nyttig monopol?”. Kysymyksenasettelu herättää ajatuksen siitä, olisiko markkinaoikeutta perustettaessa ollut syytä pohtia markkinoiden ja kilpailun toimivuuteen liittyviä tekijöitä nyt tehtyä laajemmin ja miettiä esimerkiksi myös immateriaalioikeuksien asemaa siinä yhteydessä.

Immateriaalioikeuksia koskevaan tuomioistuinmenettelyyn panostaminen vahvistaisi ja korostaisi Suomessakin niin tarpeellisen erityisosaamisen merkitystä. Samalla se tuottaisi immateriaalioikeuden osaajia nykyistä laajemmin eurooppalaiseen keskusteluun ja vahvistaisi suomalaisten tuomareiden ”kilpailuasemaa” kamppailtaessa tulevaisuudessa EU-tasoisten erityistuomioistuinten jäsenyyksistä. Toivottavasti markkinaoikeuden perustaminen ei ole käydyn keskustelun päätepiste, vaan alku pohdinnalle laaja-alaisen markkina- ja IPR-tuomioistuimen tarpeesta sekä sen hyödyistä ja haitoista.

Marja-Leena Mansala
Pääsihteeri
IPR University Center

Share: