Pääkirjoitus. Teollisoikeudet kiinnostavat

LehtiarkistoIPRinfo_3-2000 Pääkirjoitus 1.7.2000

(IPRinfo 3-2000)

Kulumassa oleva syksy on entisestään vilkastuttanut teollisoikeuksiin kohdistuvaa mielenkiintoa. Parhaillaan meneillään olevat ylikansallisia suojajärjestelmiä ja kansainvälisiä sopimuksia koskeva kehitys- ja uudistustyö korostaa immateriaalioikeuden merkitystä ja ajankohtaisuutta.

Kansalliset suojajärjestelmät ovat lähes itsestäänselvästi taanneet sen, että Suomessa on saatavana vahvaa kotimaista osaamista. Suomessa on tutkiva patentti- ja tavaramerkkiviranomainen ja vahva asiamieskunta. Pieni ja keskisuuri teollisuus on saanut ammattitaitoista apua teollisoikeuksien hoitamiseen läheltä.

Patenttilakisopimusta koskenut diplomaattikokous hyväksyi sopimuksen tekstin juuri kesän kynnyksellä. Euroopan unionin komissio on antanut ehdotuksen yhteisöpatenttiasetukseksi kuluneen kesän aikana. EPO:n piirissä on julkistettu ensimmäinen luonnos oikeudenkäyntiä säänteleväksi vapaaehtoiseksi EPO maiden väliseksi sopimukseksi. Tavaramerkkilakisopimus on hyväksytty jo vuonna 1994. Tavaramerkkien kansainvälinen rekisteröinti ja yhteisötavaramerkkijärjestelmä ovat molemmat toimivaa todellisuutta.

Suojajärjestelmien kehitys ja muuttuminen ylikansallisiksi lisää ja korostaa myös kotimaisten immateriaalioikeuden asiantuntijoiden tarvetta. Suomen teknologiataso on korkea ja kehitys on voimakasta useilla teknologian aloilla. Kiristyvä kilpailu edellyttää entistä aktiivisempaa kilpailijaseurantaa ja ”selustan turvaamista” eli immateriaalioikeudellisten suojamuotojen tehokasta käyttämistä. Avukseen yritykset tarvitsevat vahvaa kansallista osaamista joka taholla.

Yhdysvalloissa, Japanissa ja useissa Euroopan maissa on jo pitkään ollut korkeatasoista ja järjestelmällistä immateriaalioikeuden koulutusta ja alaan liittyviä tutkintoja. Suomessa ei alan koulutus eikä myöskään tutkinnot valitettavasti ole sillä tasolla, jota nykytilanteessa edellytettäisiin. Kansallisen osaamisen säilyttämiseksi tulisikin sekä koulutusjärjestelmää että erilaisia tutkintoja kehittää vastaamaan kansallista tarvetta ja kilpailijamaiden tilannetta.

Keskustelu koulutuksesta, tutkintojen tarpeellisuudesta ja tilanteen parantamiseksi tarvittavista toimenpiteistä saa konkreettista pohjaa, kun IPR University Center julkistaa kauppa- ja teollisuusministeriön toimeksiannosta laaditun selvityksensä asiasta myöhemmin syksyllä.

Marja-Leena Mansala
Pääsihteeri
IPR University Center

Share: