Pääkirjoitus. Mikä on oikea oikeuspaikka?

(IPRinfo 3/2001)

Teollisoikeuksia koskevassa lainsäädännössä on vanhastaan ollut oikeuspaikkaa koskeva säännös, jonka mukaan kaikki patenttia, tavaramerkkiä, mallia, hyödyllisyysmallia, integroitua piiriä ja kasvinjalostajanoikeutta koskevat riita- ja rikosasiat on keskitetty yhteen tuomioistuimeen eli Helsingin käräjäoikeuteen. Keskittämistä on perusteltu asioiden vaikeudella, harvalukuisuudella ja sillä, että keskittäminen mahdollistaa tuomioistuimen panostamisen teollisoikeuksien edellyttämään erityisosaamiseen.

Rikoslakia uudistettiin 1990 luvulla. Yksi uudistuksen tavoitteista oli keskittää rikoslakiin säännökset kaikista sellaisista rikoksista, joista seuraamuksena voi olla vankeutta. Uudistuksen yhteydessä rikoslain 49 luvun 2 §:ään otettiin säännös teollisoikeusrikoksesta. Teollisoikeusrikoksen tunnusmerkki toteutuu, mikäli joku loukkaa oikeutta tavaran tunnusmerkkiin, patentin tuottamaa yksioikeutta, mallioikeutta, oikeutta piirimalliin, hyödyllisyysmallioikeutta tai kasvinjalostajanoikeutta siten, että teko on omiaan aiheuttamaan huomattavaa taloudellista vahinkoa oikeuden haltijalle. Rikkomuksista, jonka seuraamuksena on ainoastaan sakkorangaistus, säädetään edelleen kutakin teollisoikeutta koskevassa laissa.
Rikoslain kokonaisuudistuksen yhteydessä 49 lukuun ei otettu erityistä oikeuspaikkasäännöstä. Asiasta ei myöskään ole mainintaa lain esitöissä. Missään lainsäädäntötyön vaiheessa ei ole asetettu kiistanalaiseksi teollisoikeuksia koskevan nykyisen oikeuspaikkasäännöksen tarpeellisuutta. Keskustelua onkin käyty siitä, tulisiko myös tekijänoikeutta koskevat asiat keskittää Helsingin käräjäoikeuteen.

Teollisoikeuksien merkityksen kasvaessa kasvaa myös loukkausten määrä. Erityisen selvästi tämä näkyy tavaramerkkiloukkauksissa. Tuoteväärennösten määrä on jo huolestuttavan suuri ja Suomen asema EU:n itäisenä rajana korostaa tehokkaiden oikeussuojakeinojen merkitystä. Teollisoikeuksia koskevissa rikos- ja riita-asioissa perusongelmat ovat samat. Perimmäisenä kysymyksenä on yksinoikeuden sisältö ja loukkaavaksi väitetyn teon arvioiminen teollisoikeuden suojapiirin kannalta. Näiden kysymysten arviointi ja ratkaisu edellyttävät asiantuntemusta.

Teollisoikeuksia koskevat lait on säädetty eri aikoina. Tästä johtuu, että oikeuspaikkasäännös on kussakin laissa hieman eri sisältöinen. Käytännössä tästä seuraa, että nykyisiä säännöksiä voidaan pelkästään sanamuotonsa perusteella tulkita epäyhtenäisesti ja siten, että rikoslain 49 luvun 2 §:n mukaisen rikoksen oikeuspaikka ei välttämättä olekaan Helsingin käräjäoikeus. Mitä tapahtuu, jos esimerkiksi Tampereen käräjäoikeudessa käsitellyssä rikoslain 49 luvun 2 §:n perusteella ajetussa tavaramerkin loukkausta koskevassa rikosjutussa todetaankin, että kysymyksessä on ainoastaan tavaramerkkilain 39 §:n mukaisesta rikkomuksesta. Tavaramerkkirikkomuksen oikeuspaikka on Helsingin käräjäoikeus. Siirtääkö Tampereen käräjäoikeus asian Helsingin käräjäoikeuteen viran puolesta ja käsitelläänkö asia alusta alkaen uudestaan Helsingin käräjäoikeudessa?
Saman tyyppinen ongelma ilmenee teollisoikeusrikosten tutkinnassa ja syyteharkinnassa. Ilman selkeitä säännöksiä tai ohjeita syyttäjille on täysin mahdollista, että laajan teollisoikeuksia koskevan jutun osalta esimerkiksi Haminan kihlakunnan syyttäjä suorittaa syyteharkinnan ja tekee syyttämättä jättämispäätöksen joidenkin vastaajien osalta, mutta siirtää muiden osalta syytteen Helsingin kihlakunnan syyttäjälle.

Nykyisessä muodossaan lainsäädäntö mahdollistaa sellaisen tulkinnan, jota kukaan ei tarkoittanut silloin, kun rangaistussäännökset siirrettiin osittain pois erityislaeista ja selkeän oikeuspaikkasäännöksen piiristä. Kauppa- ja teollisuusministeriössä on valmisteilla tavaramerkkilain kokonaisuudistus. Siinä yhteydessä on oivallinen mahdollisuus korjata lainsäädännössä oleva epätarkkuus ainakin tavaramerkin, mutta mieluiten kaikkien teollisoikeuksien osalta.

Marja-Leena Mansala
Pääsihteeri
IPR University Center