Pääkirjoitus

LehtiarkistoIPRinfo_2-2000 Pääkirjoitus 1.4.2000

Suomi on pitkään seurannut perässä, mitä muut ovat tehneet. Tämä on pätenyt niin teknologiaan kuin lainsäädäntöönkin. Myös immateriaalioikeuden osalta Suomi on yleensä ensin katsonut, miten muut Pohjoismaat ja varsinkin Ruotsi ratkaisevat asiat ja seurannut perässä. Teknologinen murros ja sen mukanaan tuoma kehitys, jossa Suomi on kärkisijoilla, on muuttamassa tätä asetelmaa myös lainsäädännön ja varsinkin immateriaalioikeuden osalta. Suomen AIPPI ryhmä teki 1990 luvun alussa aloitteen, jossa tutkittiin yritystunnuksen (corporate identifier) suojantarvetta eli yritysten tarvetta suojata nimensä tai tunnuksensa koko toimintaansa varten. Suomen aloite johti kansainvälisen AIPPI:n antamaan suositukseen, jossa korostettiin yritystunnusten lisääntyvää itsenäisen suojan tarvetta. WIPO on antanut ohjeiston, jonka tarkoituksena on selventää ja yhtenäistää tunnettujen merkkien (well known mark) suojaa Pariisin yleissopimukseen kuuluvissa valtioissa. Suojauksen tärkeys on tunnustettu, mutta perusongelmaa eli miten luodaan kansainvälinen mekanismi tarvittavaan suojaukseen, ei kuitenkaan ole vielä ratkaistu.

Tavaramerkkilain 6 §:ssä on laajalti tunnetulle merkille myönnetty, kansainvälisten periaatteiden mukaisesti, suoja sekoitettavuutta vastaan yli tavaraluokkien. Laissa ei kuitenkaan ole selkeää mekanismia sen seikan toteamiseksi, koska merkki on laajasti tunnettu. Patentti- ja rekisterihallituksessa on käsiteltävänä hakemus, jossa on pyydetty toteamaan tavaramerkin 6 §:n mukainen suoja. Samalla on pyydetty tekemään merkintä asiasta rekisteriin.

Suomella on mahdollisuus toimia suunnannäyttäjänä tunnettujen merkkien suojan järjestämisessä. Ratkaisuksi voidaan tarjota erillistä rekisteriä, johon viranomaisen päätöksellä merkitään tavaramerkki, jonka perusteellisten tutkimusten jälkeen on todettu täyttävän laajasti tunnetun merkin kriteerit. Koska ongelma on yleismaailmallinen, voidaan ajatella, että mainittu ratkaisukin oikein toteutettuna voisi vähitellen muodostua yleismaailmalliseksi. Rajat ylittävistä tavaramerkeistä on jo saatu positiivista kokemusta yhteisötavaramerkin myötä. Mikäli reksiteröintimaksu on korkea ja tunnettuisuuden kriteerit ankarat, rekisteri voi selkeyttää olemassaolevaa tilannetta ja parantaa niin oikeudenomistajien kuin muidenkin oikeusturvaa. Asiaa ei ainakaan voida torpedoida vetoamalla siihe, ettei tällaista rekisteriä ole muissa EU-maissa. Asia on otettava vakavasti ja se on ehdottomasti perusteellisen selvityksen arvoinen.

Marja-Leena Mansala
Pääsihteeri
IPR University Center