PRH on nyt tutkiva PCT-viranomainen

(IPRinfo 2/2005)

Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) on aloittanut patenttiyhteistyösopimuksen (PCT) mukaisena uutuustutkimusviranomaisena (ISA) ja kansainvälisenä patentoitavuuden esitutkimusviranomaisena (IPEA) huhtikuun ensimmäisenä päivänä.

Maailman henkisen omaisuuden järjestön (WIPO) yleiskokouksessa syyskuussa 2002 todettiin, että PRH täyttää kaikki tutkivalle PCT-viranomaiselle asetetut vaatimukset eli sillä on riittävä tutkimuskapasiteetti ja tutkimusmateriaali. Koska poliittinen keskustelu PCT-viranomaisuudesta oli kesken, Suomelle ei kuitenkaan tässä kokouksessa myönnetty PCT-viranomaisasemaa.

PRH:n ja Suomen tavoite toteutui, kun WIPOn yleiskokouksessa syksyllä 2003 PRH nimitettiin kansainväliseksi uutuustutkimus- ja patentoitavuustutkimusviranomaiseksi. Muita tutkivia PCT-viranomaisia ovat Euroopan patenttiviraston (EPO) lisäksi Australian, Espanjan, Itävallan, Japanin, Kanadan, Kiinan, Korean, Ruotsin, USA:n ja Venäjän patenttiviranomaiset.

Valmistelu alkoi jo 1990-luvun lopussa
Valmistautuminen tutkivaksi PCT-viranomaiseksi aloitettiin 1990-luvun loppupuolella. Jo vuonna 1998 PRH ilmoitti pohjoismaiden patenttiyhteistyön kokouksessa kiinnostuksensa ryhtyä tutkivaksi PCT-viranomaiseksi.

Kauppa- ja teollisuusministeriön kuulemistilaisuudessa kesällä 2001 asiakaskunnalta ja intressipiireiltä saatiin täysi kannatus asialle. EPOn johdolle hanke esiteltiin keväällä 2002.

PRH valmistautui samanaikaisesti myös käytännön järjestelyin asiaan. Aloitettiin on line -tutkimuksen kehittäminen, johon kuului laadun parantaminen ja tuottavuuden lisääminen. Edelleen vuonna 1998 laadittiin patenttikäsikirja, joka sisältää yhdenmukaiset ohjeet tutkijoille. Ohjeet käsittävät koko patenttihakemuksen käsittelyprosessin ja väiteprosessin.

Patenttikäsikirjaa päivitetään jatkuvasti. Tämän lisäksi PRH:n käyttöön saatiin EPOQUE -tutkimustietojärjestelmä, joka sisältää tutkimuksessa tarvittavan laajan tiedoston. Järjestelmä helpottaa tutkimusta.

Neljä vuotta kohti PCT-viranomaisuutta
Vuonna 2000 ryhdyttiin entistä järjestelmällisemmin valmistautumaan tutkivaksi PCT-viranomaiseksi. Koulutusta lisättiin ja kehitettiin, rekrytoitiin uusia tutkijainsinöörejä ja patenttihakemusten tutkiminen yhdenmukaistettiin EPOn kanssa.

Vuonna 2001 perustettiin laadunvarmistamistyöryhmä (LaaVa). Työryhmän tehtävänä on ollut toimia niin, että tutkimuksen laatu taataan, hakemukset käsitellään sujuvasti, asiakaspalaute otetaan huomioon ja kansainvälistä kehitystä seurataan tiiviisti sekä tutkijoille järjestetään koulutusta. Koulutukseen on kuulunut kattava pätevöitymisohjelma kaikille tutkijainsinööreille sekä kielikoulutusta.

PCT-viranomaiseksi hyväksymisen jälkeen PRH:ssa perustettiin välittömästi PCT-prosessityöryhmä. Työryhmässä selvitettiin ensin tarkkaan kaikki se, mitä ISA-uutuustutkimusvaihe ja IPEA-patentoitavuustutkimusvaihe käsittävät.

Tämän jälkeen määriteltiin ne tehtävät ja toimenpiteet, jotka PRH:n tulee tutkivana PCT-viranomaisena tehdä. ISAn ja IPEAn osalta piti myös luoda tietojärjestelmä. Vuoden 2005 alusta hakemusten vastaanottamisessa vastaanottavan viranomaisen (RO) tehtävän osalta ryhdyttiin käyttämään samaa tietojärjestelmää kuin mitä käytetään myös ISAn ja IPEAn osalta.

Tietojärjestelmän vaihto vastaanotettavien hakemusten osalta toimi myös harjoituksena ISA- ja IPEA -vaiheille.
PRH päätti myös maksujen suuruudesta sekä muista suomalaisen hakijan valittavana olevista tutkivista PCT-viranomaisista. Lisäksi päätettiin siitä, mitä hakemuksia PRH:ssa ei tutkita; näiden joukossa ovat tietokoneohjelmia ja liiketoimintamenetelmiä koskevat hakemukset.

Ensimmäinen hakemus ensimmäisenä päivänä
PRH teki kuukautta ennen toiminnan aloittamista WIPOlle säännösten mukaisesti ilmoituksen siitä, että se aloittaa tutkivana viranomaisena 1.4.2005.
Ilmoituksen mukaisesti:

  • PRH tutkii ne kansainväliset hakemukset, jotka on tehty 1.4.2005 tai sen jälkeen ja joissa PRH on nimetty uutuustutkimusviranomaiseksi (ISA) ja/tai patentoitavuuden esitutkimusviranomaiseksi (IPEA).
  • hakija, joka on Suomen kansalainen tai, jolla on kotipaikka Suomessa voi jättää kansainvälisen hakemuksen tutkittavaksi Suomessa, kun itse kansainvälinen hakemus on tehty joko PRH:lle tai kansainväliselle toimistolle (WIPO) eli nämä ovat olleet ns. vastaanottavia viranomaisia.
  • hakija voi myös pyytää uutuustutkimusta tai patentoitavuuden esitutkimusta Ruotsin patenttivirastolta tai Euroopan patenttivirastolta.
    Jo aikaisemmin oli sovittu, että PRH:ssa käsittelykielet uutuustutkimuksessa (ISA) ja patentoitavuuden esitutkimuksessa (IPEA) ovat suomi, ruotsi tai englanti.
    PRH:lla tutkivana PCT-viranomaisena on tavoitteena, että hakija saa korkealaatuisen hakemuskäsittelyn omalla äidinkielellään. Ensimmäinen hakemus, jossa PRH oli valittu tutkivaksi PCT-viranomaiseksi saapui 1.4.2005.
    Euroopan patenttiviraston (EPO) hallintoneuvoston ensi kesäkuun kokouksen asialistalle tulee eurooppalaiseen PCT-yhteistyöhön liittyviä asioita, kuten yhteistyösopimukset kansallisten virastojen kanssa sekä asiakkaille EPOn alueellisessa vaiheessa aikaisempien tutkimusraporttien perusteella myönnettävät alennukset.

Maarit Löytömäki
Apulaisjohtaja
Patentti- ja rekisterihallitus

Laila Jungfelt
Toimistopäällikkö
Patentti- ja rekisterihallitus, patentti- ja innovaatiolinja

Share: