Oiva teos tunnusmerkkioikeudesta
(IPRinfo 3/2010)
Taina Pihlajarinne: Tunnusmerkin suoja verkkotunnuskäytössä. Edita Publishing. Helsinki 2009. LX+370 s. ISBN 978-951-37-5675-8.
Taina Pihlajarinteen kirja on tarpeellinen lisä tunnusmerkkioikeudesta kiinnostuneen juristin kirjahyllyyn.
Taina Pihlajarinteen väitöskirja Tunnusmerkin suoja verkkotunnuskäytössä tarkastettiin Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa 23.1.2010. Tutkimus täyttää merkittävän aukon suomalaisessa oikeuskirjallisuudessa käsitellessään kattavasti tavaramerkkien ja toiminimien suojaa verkkotunnuskäytössä.
Kirjassa on keskeisesti käyty läpi, millä edellytyksillä verkkotunnus on siirrettävä tunnusmerkin haltijalle, jonka tunnusmerkkiin verkkotunnus on sekoitettavissa. Kirja soveltuu hyvin myös verkkotunnuksen siirtotilanteita koskevaksi käsikirjaksi laajan oikeustapausaineiston vuoksi.
Teos on kirjoitettu sujuvasti, ja kappalejako on lukijaystävällinen. Verkkotunnuslain soveltamisen kanssa käytännössä tekemisissä olevan lukijan huomio kiinnittyy erityisesti muutamaan kohtaan, joita käyn tarkemmin läpi.
Tutkimuksen pohjana laaja aineisto
Teoksessa on käyty läpi verkkotunnuslakiin (228/2003) perustuvaa oikeuskäytäntöä sekä kansainvälisestä käytännöstä .com-tunnuksia koskevassa UDRP- ja .eu-tunnuksia koskevassa ADR-riidanratkaisumenettelyssä annettuja ratkaisuja. Lisäksi on siteerattu eräitä lähinnä pohjoismaisia verkkotunnuksiin liittyviä tuomioistuinratkaisuja.
Tutkimuksen johtopäätökset on tehty paljolti ratkaisukäytännön perusteella. Tämä on perusteltua, koska verkkotunnuksia koskevat säännökset ovat monelta osin tulkinnanvaraisia, ja säännökset saavat sisältönsä lopulta vasta oikeuskäytännössä. Kirjallisuutta on käyty läpi laajasti.
Koska verkkotunnuslaki koskee vain 1.9.2003 alkaen myönnettyjä suomalaisia verkkotunnuksia (.fi ja .ax), lukija toivoisi myös lyhyttä katsausta aiemmin rekisteröityjen verkkotunnusten riidanratkaisumenettelyyn. Monet tälläkin hetkellä voimassa olevat tunnukset on myönnetty ennen verkkotunnuslain voimaantuloa voimassa olleiden säännösten mukaisesti.
Korkein hallinto-oikeus (KHO) on tähän mennessä antanut vain neljä julkaistua verkkotunnuksia koskevaa ratkaisua.
Tutkimuksessa on käytetty hyväksi laajasti myös Helsingin hallinto-oikeuden ratkaisukäytäntöä. Hallinto-oikeuden päätökset kuvaavat vallitsevaa käytäntöä, mutta varsinaiset linjaukset tapahtuvat vasta KHO:ssa, joten pitkälle menevien johtopäätösten tekeminen lain tulkinnasta ei hallinto-oikeuden ratkaisujen perusteella ole mahdollista.
Koska Suomen verkkotunnuksia koskevan oikeuskäytännön määrä on vähäinen, lukija jää kaipaamaan kannanottoa siihen, ovatko UDRP- ja ADR-menettelyissä annettujen ratkaisujen oikeusohjeet sovellettavissa myös suomalaiseen käytäntöön ainakin kun arvioidaan, mitä voidaan pitää verkkotunnuslain tarkoittamana ”hyväksyttävänä perusteena” toisen tavaramerkin käyttämiselle verkkotunnuksessa.
Koska sekä verkkotunnuslaki että kansainväliset säännösten ovat varsin samankaltaisia tältä osin, tämä olisi perusteltua. Käytännössä lienee mahdollista saada vihjearvoa tästä oikeuskäytännöstä myös verkkotunnuslain soveltamiseen.
Mikä on hyväksyttävä peruste verkkotunnuslaissa?
Jos verkkotunnuksen haltija on rekisteröinyt verkkotunnuksen, joka on identtinen kolmannen tavaramerkin tai toiminimen kanssa, verkkotunnuksen haltijalla on oltava hyväksyttävä peruste oikeudelleen.
Viestintäviraston käytännössä hyväksyttäväksi perusteeksi katsottiin aluksi ainoastaan identtinen tunnusmerkki, joka oli rekisteröity sanamerkkinä, toiminimenä, tai tätä tunnusta koskeva lisenssisopimus. KHO linjasi kuitenkin ratkaisussaan KHO 2006:41 myös toiminimen iskuosan muodostavan hyväksyttävän perusteen verkkotunnuksen rekisteröinnille.
Väitöskirjassa esitetään perustellusti kritiikkiä siitä, että vain tunnusmerkki voisi muodostaa tällaisen hyväksyttävän perusteen. Kirjassa ei kuitenkaan oteta kantaa, millainen tämä hyväksyttävä syy voisi olla.
Käytännön elämässä esiintyy tilanteita, jossa tietyn alan yleisnimi on rekisteröity verkkotunnukseksi. Tällä hetkellä katsotaan, ettei se, että sana liittyy verkkotunnuksen haltijan toimintaan, ole hyväksyttävä peruste rekisteröinnille, jos sana on toisen osapuolen rekisteröimä tavaramerkki.
Verkkotunnuksen haltija ei voi kuitenkaan rekisteröidä tällaista yleisnimeä tavaramerkiksi, koska se ei ole erottamiskykyinen verkkotunnuksen haltijan tavaroille tai palveluille. Esimerkiksi Viestintävirasto siirsi Fortum Oyj:n (yhtiön toimialaan kuului tuolloin myös diesel-polttoaineen valmistus ja myynti) verkkotunnuksen diesel.fi tavaramerkin Diesel haltijalle.
Jos yrityksen toiminimi on pitkä ja muodostuu useista sanoista, verkkotunnus muodostetaan usein tämän nimen ensimmäisistä kirjaimista. Ulkomaisessa käytännössä tätä ei ole pidetty hyväksyttävänä perusteena verkkotunnuksen rekisteröinnille, ellei tunnus ole vakiintunut.
Lukija olisi kaivannut jonkin verran lisää kannanottoja tällaisiin tilanteisiin. Aiheesta avautuukin vielä varmasti useita mielenkiintoisia tutkimusmahdollisuuksia.
Sana- ja kuviomerkkien suojaan liittyy ongelmia
Suomalaisessa .fi-verkkotunnuksia koskevassa oikeuskäytännössä tavaramerkin, joka on rekisteröity sanamerkkinä, suoja on erittäin vahva. Pihlajarinteen tutkimuksessa on hyväksytty Suomessa tällä hetkellä vallitseva linjaus, jonka mukaan kuviomerkkinä rekisteröity pelkästään kirjaimista muodostuva kuvio katsotaan täysin samoista kirjaimista muodostetun verkkotunnuksen johdannaismerkiksi.
Tällöin verkkotunnus on siirrettävissä ainoastaan, jos verkkotunnuksen rekisteröinti on tehty hyötymis- tai vahingoittamistarkoituksessa. Vastaavassa tilanteessa sanamerkki riittää sellaisenaan siirron perusteeksi.
Käytännössä on havaittu, että vallitseva tulkintatapa voi johtaa kohtuuttomiin lopputuloksiin, jos esimerkiksi pelkästään kirjaimista muodostuva kuviomerkki on erottamiskykyinen kyseisessä tavara- tai palveluluokassa.
Helsingin hallinto-oikeus hylkäsi Isännöitsijöiden Auktorisointiyhdistys ISA ry:n vaatimuksen verkkotunnuksen isa.fi peruuttamisesta ja siirtämisestä (päätös 29.4.2005, Dnro 03218/04/7506). Vaatimus perustui yhdistyksen nimeen ja tavaramerkkiin ISA (kuviomerkki, tyylitellyt kirjaimet ISA, katso kuva). Merkki oli rekisteröity luokkaan 36 (isännöintipalvelu).
Kuviomerkki muodostuu pelkästään tyylitellyistä kirjaimista, ja merkki on erottamiskykyinen luokassa 36 myös sanamerkkinä. Hallinto-oikeuden ratkaisua voisi perustellusti kritisoida ja katsoa, että verkkotunnus isa.fi muodostuu pelkästään tavaramerkistä. Tällöin verkkotunnus voitaisiin siirtää tavaramerkin haltijalle, ellei verkkotunnuksen rekisteröinyt voi osoittaa hyväksyttävää perustetta rekisteröinnilleen.
Tämäntyyppisten ratkaisujen vuoksi lukija olisi toivonut tutkimukselta joiltakin osin kriittisempää otetta Suomessa omaksuttuihin ratkaisukäytäntöihin.
Taina Pihlajarinteen väitöskirja kuuluu jokaisen tunnusmerkkioikeudesta kiinnostuneen juristin kirjahyllyyn. Teos antaa laajan kokonaiskuvan tutkimuskohteesta ja soveltuu myös jokapäiväiseen käyttöön alan juristeille.
Jyrki Siivola
Asianajaja, OTL
Asianajotoimisto Hammarström Puhakka Partners Oy
