Ohjelmaformaatti – idea vai suojattu teos

(IPRinfo 3/2006)

Ohjelmaformaattien oikeudellinen suoja on ongelmallinen kysymys. Vaikka ohjelma voi nauttia tekijänoikeudellista suojaa, ohjelman ideaa tai rakennetta ei pääsääntöisesti suojata.

Yhä useammat televisio-ohjelmat perustuvat valmiina ostettuun ohjelmaideaan ja ennalta määriteltyyn tuotantoprosessiin. Ohjelmaformaattien taloudellinen merkitys on kasvanut televisio-ohjelmateollisuudessa.

Onnistuneet formaatit houkuttelevat paljon katsojia, mikä puolestaan kiinnostaa mainostajia. On ennustettu, että digitaalisen television mahdollistama kanavien lisääntyminen tulee entisestään kasvattamaan ohjelmaformaattien suosiota.
Ohjelmaformaateista on tullut myös vientituotteita. Tällä hetkellä suurimmasta formaattien tuottajamaasta Englannista ovat peräisin meilläkin tutut Idols, Haluatko miljonääriksi, Kokkisota, Heikoin lenkki ja Tanssii tähtien kanssa.

Mikä on formaatti?
Formaatilla tarkoitettiin alkujaan Yhdysvalloissa tietokilpailuohjelmia, mutta sanan käyttö on levinnyt kuvaamaan muitakin tiettyjä, vakiomuotoisia ohjelmatyyppejä. Ohjelmaformaatti määrää televisio-ohjelman rakenteen ja toteutustavan.
Formaatissa on kiinteitä osia, kuten lavastus, juontaja, iskulauseet, kamerakulmat, ohjelmatunnukset ja tunnusmusiikki, ja muuttuvia osia, kuten vaihtuvat kilpailijat. Yleensä ohjelman rakenne kiinteine ja vaihtuvine osineen kuvataan kirjallisessa muodossa olevassa tuotantokäsikirjassa, Format bible’ssa. Formaatin monistettavuus erottaa sen yksittäisistä televisio-ohjelmista.

Toistettavuuden ja monistettavuuden kautta on mahdollista saada yksittäisen ohjelmaosan tuotantokustannukset alas. Yhdessä maassa tai tuotantoalueella onnistunut ohjelmaformaatti on monistettavissa uudelleen kansallisesti lokalisoituna.
Yhden maan televisiotekijöiden tietotaitoa lisensioidaan maasta toiseen parhaimpien formaattien markkinoiden ollessa maailman laajuiset. Hyvistä ohjelmista on tullut tärkeitä vientituotteita, joita myydään ja ostetaan niihin erikoistuneilla kansainvälisillä messuilla.

Oikeudellinen suoja ongelmallinen
Formaattien oikeudellista suojaa, tai suojan puutetta, on pidetty ongelmallisena. Tekijänoikeus suojaa sitä ilmenemismuotoa, johon teos on saatettu. Idea ei saa suojaa. Eli pääsääntöisesti tekijänoikeus ei suojaa ohjelman ideaa tai rakennetta, vaikkakin toteutettu ohjelma voi olla suojaa nauttiva teos.

Myöskään muut immateriaalioikeudet eivät anna joko ollenkaan tai ainakaan selkeästi suojaa ohjelmaformaatille. Tavaramerkillä voi suojata ohjelman nimen tai logon, mutta kattavaa suojaa ei sen kautta saa. Sopimusjärjestelyillä voi saada suojaa ainoastaan suhteessa omaan sopimuskumppaniinsa.

Vapaata kilpailua suojelevat ja vilpillisen kilpailun kieltävät normit ovat yleensä kansallista oikeutta. Kun ohjelmaformaattien markkinat ovat kansainväliset, maittain vaihtelevat lait eivät välttämättä anna tarvittavaa suojaa.

Formaateista on vireillä jatkuvasti oikeudenkäyntejä niin Euroopassa kuin muuallakin. Oikeudellisia riitoja on aiheutunut erityisesti seuraavissa tyyppitapauksissa:

o Itsenäinen tuottaja kertoo ohjelmaideastaan televisioyhtiölle. Myöhemmin kyseinen televisioyhtiö tuottaa tai sen ainakin väitetään olevan valmistelemassa ohjelmaa samanlaisesta ideasta. Televisioyhtiötä syytetään ”varkaudesta”.
o Formaattiin perustuvaa ohjelmaa esitetään ja se menestyy. Toiselle kanavalle ilmestyy vastaavanlainen ohjelma ja alkuperäisen ohjelman tekijä haastaa toisen tekijän oikeuteen.

Oikeudenkäyntejä jo 1980 luvulta
Ensimmäinen ja tunnetuin formaattioikeudenkäynti koski Opportunity Knocks -nimisen ohjelman toteuttamista Uudessa-Seelannissa. Kyse oli tuotannossa jo pitkään olleen ja menestyneeksi havaitun formaatin kopioimisesta toisella markkina-alueella.

Hughie Green oli kehittänyt Opportynity Knocks -nimisen visailuohjelman, jota oli tuotettu ja esitetty Britanniassa 1960-luvun alkupuolelta aina vuoteen 1978 asti. Vuonna 1989 Green nosti kanteen Broadcasting Corporation of New Zealandia vastaan formaatin laittomasta kopioinnista. Tämä Uuden- Seelannin suurin televisioyhtiö oli tuottanut ja esittänyt saman nimistä ohjelmaa Uudessa-Seelannissa vuosina 1975 – 1978.

Ohjelmissa oli useita samanlaisia piirteitä: nimi, identtiset iskulauseet ohjelman eri vaiheissa, ns. taputusmittari, jolla mitattiin yleisön reaktioita ohjelman aikana ja sponsoreiden käyttö. Oikeudenkäynnin lopputulos oli kaikkien oikeusasteiden mukaan se, että alkuperäinen ohjelma ei saanut suojaa vilpillistä kilpailua eikä tekijänoikeutta koskevien säännösten nojalla.

Sittemmin ohjelmaformaateille on haettu suojaa vaihtelevalla menestyksellä sekä vilpilliseen kilpailuun että tekijänoikeuteen perustuvilla väitteillä. Usein riidat, joita on ajettu tekijänoikeudellisilla perustella, eivät ole menestyneet. Jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, löytyy päinvastaisiakin ratkaisuja, esimerkiksi Hollannista ja Brasiliasta.

Tyypillistä formaatteihin liittyvissä riidoissa on, että iso osa erimielisyyksistä sovitaan oikeussalien ulkopuolella. Esimerkiksi Englannissa sovittiin toukokuussa 2005 juuri ennen varsinaista tuomioistuinkäsittelyä kaksi riitaa, jotka liittyivät Haluatko miljonääriksi -ohjelmaformaattiin.

Suojaa vilpillistä kilpailua koskevan normiston kautta
Tanskassa käytiin oikeutta niin ikään ohjelmaformaatin Haluatko miljonääriksi nauttiman suojan osalta 1990-luvun lopulla. Brittiläinen ohjelmaformaatti oli lisensioitu Tanskan TV2:lle. Tanskalainen DR Television -niminen yhtiö tuotti ohjelman Kvit eller Dobbelt, joka sisältönsä ja muotonsa perusteella muistutti läheisesti Haluatko miljonääriksi -ohjelmaa.

Oikeus katsoi, että televisioformaatti, joka muodostuu kokoelmasta ideoita, ei saa tekijänoikeudellista suojaa. Formaatin tekijä sai kuitenkin oikeussuojaa vilpillistä kilpailua koskevien normien kautta.

Tuore tuomioistuimen ratkaisu löytyy Pariisin ensimmäisen asteen tuomioistuimelta loppuvuodesta 2005. Kyseessä oli Saranga Production -nimisen yhtiön kanne sekä levittäjää Canal Plus-yhtiötä että tuottajayhtiötä vastaan.
Canal Plus oli lähettänyt 2P2L-nimisen yhtiön tuottaman c’est déjà demain-ohjelman, jossa poliitikot pohtivat, mitkä tulevat olemaan tärkeimpiä asioita seuraavien 10 – 15 vuoden aikana ja millaiseksi he olettivat tulevaisuuden maailman muodostuvan.

Kantaja katsoi, että ohjelma oli luvaton kopio heidän kehittämästään ohjelmasta, jota he olivat esitelleet edellisen vuoden aikana eri televisio- ja tuotantoyhtiöille, joihin kuuluivat myös Canal Plus ja 2P2L. Vastaajat taas katsoivat muun muassa, että he olivat kehittäneet itsenäisesti oman ohjelmansa, ja että he olivat itse ennen kantajan kanssa käytyjä neuvotteluita identifioineet tietyt samat ohjelmaideat.

Tuomioistuin ei hyväksynyt väitettä, vaan katsoi, että esitetty näyttö ei uskottavasti osoittanut, että vastaajat olisivat ennen kantajan kanssa käytyjä neuvotteluita pohtineet samoja ohjelmalle ominaisia tekijöitä. Tuomioistuin katsoi vastaajien tietoisesti kopioineen kantajan ohjelman ja samalla vieneen kantajalta mahdollisuuden lisensioida se. Tuomioistuin velvoitti vastaajat maksamaan 300.000 euroa kantajalle. Ratkaisu perustuu Ranskan vilpillistä kilpailua koskevaan lakiin. Päätöksestä on valitettu.

Suomessa ei ole oikeudenkäyntejä
Formaatin suojasta ei Suomessa ole oikeuskäytäntöä. Tekijänoikeusneuvosto on kuitenkin ottanut kantaa formaatin suojaan kahdessa 1990-luvun alun ratkaisussaan, jotka molemmat koskivat televisio-ohjelman ja sen rakenteen mahdollisesti nauttimaa suojaa. Tekijänoikeudellisesti niiden sisältö on edelleen ajankohtainen.

Lausunto 1991:11 koski Ryhmäteatterin suunnittelemaa tuotantoa, joka perustui Neil Hardwickin keksimään ideaan. Tarkoituksena oli, että maksavan yleisön edessä näyttelijät improvisoivat esityksiä, jotka perustuivat yleisön antamiin tehtäviin.

Juontajana toiminut Hardwick kulki yleisön joukossa ja ”suodatti” yleisön antamat tehtävät. Tapahtumat taltioitiin ja kuvamateriaalista leikattiin ohjelmasarja. Sittemmin idea toteutettiin myös televisiosarjana.

Neuvosto katsoi, että televisio-ohjelman rakenteeseen liittyvä idea ei sellaisenaan ole tekijänoikeuden kohde. Televisio-ohjelma saattoi kokonaisuudessaan olla tekijänoikeudellisesti suojattu, mikäli sen toteutusmuoto oli itsenäinen ja omaperäinen.

Lausunto 1992:9 koski sitä, loukkasiko Yrityskisa-niminen televisio-ohjelma Businessvisa-nimistä ohjelmaa. Molemmat ohjelmat olivat tehtävä- ja tietokilpailuosuuksista koostuvia kilpailuja. Valmiisiin televisio-ohjelmiin ei sisältynyt samoja otoksia tai samaa elokuva- tai valokuvamateriaalia. Ohjelmien samankaltaisuus rajoittui ohjelman rakenteeseen, toimittajan henkilöön ja esiintyjien valintaperusteisiin.

Tekijänoikeusneuvosto katsoi, ettei myöhemmin tehty ohjelma loukannut aikaisemman ohjelman tekijänoikeuksia. Televisio-ohjelmassa käytettyä ideaa sai hyödyntää vapaasti siitä huolimatta, että ohjelma ja sen tallenne voivat saada suojaa teoksena.

Oikeudelliseen suojaan yritetty saada muutosta
Britanniassa esitettiin vuonna 1996 tekijänoikeuslain muuttamista siten, että ohjelmaformaatin tekijänoikeudellinen suoja olisi ollut mahdollinen. Esitys kuitenkin raukesi. Myös Euroopan unionissa on formaatin suojaa pohdittu, mutta asia ei ole edennyt. Lisäksi on pohdittu formaattien rekisteröimisvelvollisuutta, mutta tämäkin ajatus on jäänyt toteuttamatta.

Tanskassa Hanne Kirk Deichmann teki Haluatko miljonääriksi -ratkaisun innoittamana ohjelmaformaatin oikeudellisesta suojasta väitöskirjan Programkoncepter. Ophavsret till tv-formater (Kööpenhamina 2002). Tutkimuksen lopputulos ja keskeinen ajatus on, että tekijänoikeuslain tulisi soveltua myös ohjelmaformaatteihin.

Alan teollisuudessa on pidetty epäkohtana sitä, että formaattia ei lähtökohtaisesti suojata tekijänoikeudella. Vuonna 2000 eräät televisioyhtiöt perustivat FRAPA (Format Recognition and Protection Association ) -nimisen yhdistyksen, jonka tarkoituksena on pyrkiä televisio-ohjelmien formaattisuojan oikeudelliseen parantamiseen. Yhdistys on tehnyt alalle omat käytännesäännöt ja pyrkii siihen, että ohjelmaformaatin luonut taho saisi työstään itselleen kuuluvan kunnian ja taloudellisen hyödyn.

Yhdistys tarjoaa formaatteja luoville tahoille neuvoja siitä, miten suojata aikaansaannoksensa. Yhdistys on lisäksi perustanut formaattirekisterin, jonka toivotaan auttavan näytön hankkimisessa silloin, kun riita koskee sitä, kuka on ensimmäisenä tehnyt tietyn ohjelmaformaatin. Yhdistys tarjoaa myös välittäjäpalvelua väitettyjen loukkaustapausten selvittämiseksi.
Lähtökohtaisesti ajatus siitä, että pelkästään idealle rakentuville ohjelmaformaateille luotaisiin oma erityinen oikeus tai tekijänoikeussuojaa laajennettaisiin koskemaan myös niitä, tuntuu hankalalta. Alan kilpailu voisi vääristyä olennaisesti suurten ohjelmatalojen haaliessa yksinkertaisetkin ohjelmaideat itselleen. Tämä taas voisi vaikuttaa ohjelmatarjontaan, jonka supistuessa katsojien valinnanvara pienenisi.

Nähtäväksi jää, hautautuvatko muutosesitykset ja jatkuvatko erilaiset formaatteihin liittyvät riidat myös tulevaisuudessa.

Minna Aalto-Setälä, VT,
Procopé & Hornborg Asianajotoimisto Oy