Napsterin juttu takaisin alioikeuteen

(IPRinfo 1/2002) – uutinen

Vetoomustuomioistuin San Franciscossa on palauttanut Napsterin tapauksen alioikeuteen. Tuomioistuimen mukaan alioikeuden ratkaisu ei ollut tarpeeksi yksityiskohtaisesti perusteltu. Päätöksessään vetoomustuomioistuin antoi alioikeudele joitakin viitteitä siitä mistä sen tulisi uudessa tuomiossa lausua.

Vetoomustuomioistuin vahvisti alioikeuden kannan, jonka mukaan jokainen, joka levittää Napsterilla tekijänoikeudella suojattua musiikkia loukkaa tekijänoikeutta. Argumentti, jonka mukaan käyttäjien toiminta olisi ollut ”fair use” -doktriinin piirissä hylättiin. Tämä amerikkalainen oppi sallii mm. rajallisen kopioinnin yksityiskäyttöön.

Napsterin teknologiaa sinänsä ei katsottu laittomaksi. Sen sijaan tuomioistuimen mukaan Napsterilla on mahdollisuus kontrolloida jossain määrin mitä musiikkia sen kautta leviää. Niinpä tuomioistuimen mukaan Napsterin tulee teknisesti estää kaikkien niiden artistien musiikin levitys, jotka tästä ilmoittavat Napsterille. Teknisesti ainoat keinot tunnistaa kappaleet lienee tulkitsemalla tiedostojen nimiä ja niin sanottuja ID3 metatageja.

Stanfordin yliopiston professori Lawrence Lessig kommentoi tapausta ennustamalla, että käyttäjät tulevat kapinoimaan sitä mukaa kun artisteja katoaa Napsterin hakukoneesta. Lessigin mukaan tekijänoikeuden suoja-ala on laajentunut sen pitkän historiansa aikana jo liian suureksi. Lakia tulisi muuttaa. Epäilemättä toinen vaihtoehto on se, että käyttäjät siirtyvät kilpailevien palveluiden asiakkaiksi. Niitä riittääkin nykyään joka lähtöön.

Voi mennä vielä pitkä aika ennen kuin asiassa saadaan lopullinen päätös. Siihen asti kunnes alioikeus ratkaisee asian uudelleen, Napster jatkanee entisellään. Ja kun alioikeus on ratkaisunsa muotoillut, siitä epäilemättä valitetaan – olipa tuomio mikä tahansa.

Vetoomustuomioistuimen kotisivu, jossa myös päätösteksti:
http://www.ce9.uscourts.gov/

Share: