Musiikin massakäytössä sopimuslisenssi toimii

(IPRinfo 2/2004)

Olli Vilanka tuo kirjoituksessaan IPRinfo-lehden viime numerossa esiin kiinnostavia näkökohtia tekijänoikeuslain ns. sopimuslisenssisäännöksiin liittyen (“Yksilöllinen tekijänoikeus ja kollektiivilisenssit”, IPRinfo 1/2004). Individuaalisen tekijänoikeusteorian ja kollektiivijärjestelyjen välinen tasapaino onkin tärkeä ja ajankohtainen kysymys, kun käynnissä olevan tekijänoikeuslain muutoksen yhteydessä sopimuslisenssisäännöksiä ollaan uudistamassa.

Teosto r.y. on säveltäjien, sanoittajien, sovittajien ja musiikinkustantajien tekijänoikeusjärjestö ja yksi niistä tekijänoikeuden kollektiivijärjestöistä, joiden toimintaan sopimuslisenssisäännökset vaikuttavat. Teostoon on liittynyt noin 15 000 kotimaista tekijää ja kustantajaa. Ulkomaisia tekijöitä, joita Teosto edustaa, on noin 2 miljoonaa.

Sopimuslisenssisääntelyn kautta Teoston kanssa tehty sopimus saa laajennetun vaikutuksen – esimerkiksi Yleisradio saa esittää Teoston kanssa neuvotelluin ehdoin myös sellaisten tekijöiden teoksia, jotka eivät kuulu Teostoon tai vastaavaan ulkomaiseen järjestöön. Nämä Teostoon kuulumattomat tekijät voivat hakea heille kuuluvan korvauksen Teostolta kolmen vuoden kuluessa lähetysvuoden jälkeen.

Toisin kuin Vilanka väittää, korvausten hakeminen ei jää kuolleeksi kirjaimeksi, vaan korvauksia hakevat Teostosta niin koti- kuin ulkomaisetkin oikeudenhaltijat. Sopimuslisenssisäännökset koskevat sellaisia musiikin käyttöalueita, joista teosten käyttäjien on toimitettava yksityiskohtaiset musiikkitiedot. Esimerkiksi Yleisradio raportoi vuosittain Teostolle noin miljoona musiikinesitystapahtumaa, jotka Teosto käsittelee kokonaisuudessaan rahojen täsmällistä tilitystä varten. Yleisradion maksamat korvaukset jaetaan juuri näiden teosten tekijöille.

Sopimuslisenssi helpottaa myös tekijöiden toimintaa

Vilangan keskeinen kysymys kuuluu: ovatko kollektiivilisenssit olemassa vain käyttäjien toiminnan helpottamiseksi? Kuten hän mainitsee, otettiin esimerkiksi Yleisradiota koskeva sopimuslisenssisäännös lakiin jo vuonna 1961 “käytännöllisistä syistä”. Lain esitöiden mukaan käytännössä oli yleistä, että yritykset lähettivät radiossa ja televisiossa teoksia sopimatta siitä etukäteen, ja maksoivat siitä tavanomaisen korvauksen jälkikäteen. Sopimuslisenssisäännöksillä tämä poikkeuksellinen menettely laillistettiin.

On kuitenkin selvää, että järjestelystä on käytännön hyötyä yhtä lailla tekijöille ja käyttäjille. Yksittäisen tekijän ei tarvitse yrittää valvoa ja neuvotella sävelteoksensa käyttöä suoraan suuren massakäyttäjän kuten Yleisradion kanssa, vaan hän saa korvauksen helposti ja kootusti Teostosta. Etujärjestön neuvottelema korvaustasokin voi olla parempi kuin mitä musiikkiraaka-aineensa myyjä yksin saisi neuvoteltua.

Tekijänoikeusteorian valossa asia on kuitenkin toden totta monisyisempi. Eurooppalainen tekijänoikeuskäsitys on vahvan individualistinen ja tekijän henkilöstä kumpuava – ja sisältää paitsi taloudellisia myös persoonallisoikeudellisia piirteitä. Teostoon kuuluvat tekijät käyttävät itse päätösvaltaa omassa järjestössään, ja siltä osin individuaalin näkökulma on mukana kollektiivissa.

Mutta sopimuslisenssisäännöksellä järjestöön kuulumattoman tekijän tahto tietyllä tavalla alistetaan järjestöön kuuluvien tekijöiden tahtoon, joten tasapainottavia keinoja tarvitaan. Ensimmäinen tärkeä keino on oikeus kieltää teoksen lähettäminen. Toinen yksilöä korostava keino on järjestöön kuulumattoman tekijän oikeus henkilökohtaiseen korvaukseen silloinkin, kun järjestöön kuulumattomat eivät sellaista saa.

Kielto-oikeutta ei ole tarvinnut käyttää

Kielto-oikeus on mielestäni – nimenomaan tekijänoikeusteorian kannalta – välttämätön osa sopimuslisenssisäännöstä, jotta yksilön ei niin halutessaan tarvitse suostua teoksen “pakkoesittämiseen” tai järjestön toteuttamaan linjaan. Ilman kielto-oikeutta sopimuslisenssisäännös on järjestöön kuulumattoman yksilön kannalta vaikutukseltaan kuin pakkolisenssi.
Vilangan mukaan kielto-oikeus jää kuitenkin tosiasiallisesti merkityksettömäksi, kun niin harva tekijä kieltää teoksensa esittämisen. Olen johtopäätöksestä täysin vastakkaista mieltä. Juuri kieltojen vähäisyys kertoo, että järjestelmä toimii myös tekijöiden näkökulmasta.

Tekijän intressissä on lähtökohtaisesti aina saada musiikkinsa kuuluviin, joka jo sinällään selittää vähäisen kiinnostuksen kieltää esittäminen. Sopimuslisenssijärjestelyn kautta tekijä saa käytöstä vaivatta kohtuullisen korvauksen ja voi keskittyä tärkeimpään eli uusien teosten luomiseen. Mikäli Teoston kautta tapahtuvaa lupajärjestelyä ei koettaisi oikeudenmukaiseksi ja hyödylliseksi, tulisi kieltoja varmasti paljon nykyistä enemmän.

Nykytilasta voidaan päätellä, että kollektiivihallinto toimii myös Teostoon kuulumattomia tyydyttävällä tavalla. Pyrimme toki jatkuvasti parantamaan toimintaamme. Esimerkiksi tilityksen laatua on nostettu siirtymällä pientenkin paikallisradioiden osalta otantamenetelmästä jokaisen musiikinesitystapahtuman käsittelyyn sitä mukaa kun tietojärjestelmät tekevät sen taloudellisesti järkeväksi.

Henkilökohtainen korvaus on yksilön suojaa

Myös järjestön ulkopuolisen tekijän oikeus henkilökohtaiseen korvaukseen on tärkeä juuri individuaalisen tekijänoikeusteorian valossa. Järjestöön kuulumattomalla pitää mielestäni todellakin olla tavallaan “parempi” asema kuin järjestöön liittyneillä. Kyseessä ei ole järjestelmän toimimattomuus vaan järjestöön kuulumattoman “suojaaminen” päätöksiltä, joihin hän ei voi itse vaikuttaa.

Jos vaikkapa Teostoon kuuluvat tekijät päättäisivät käyttää rahoja johonkin yhteiseen tarkoitukseen, on mielestäni perusteltua esittää vaatimus, että Teostoon kuulumaton saa silti aina hänelle kuuluvan korvauksen henkilökohtaisena. Näin voidaan tasapainottaa sopimuslisenssisääntelyyn kuuluvaa kollektiivisuuden piirrettä kohti yksilökeskeisempää tekijänoikeuskäsitystä.

Sopimusvapaus on olennainen osa sopimuslisenssiä

Tekijänoikeuslain säännöksiä kollektiivihallinnosta täydentävät kilpailuoikeudelliset normit. Esimerkiksi Teostolla on Suomessa tosiasiallinen määräävä markkina-asema, vaikka mikään ei estäkään perustamasta kilpailevaa tekijänoikeusjärjestöä. Näin ollen Teoston tulee kohdella käyttäjiä tasapuolisesti ja avoimesti. Musiikinkäyttösopimuksesta kieltäytymiselle Teostolla tulisi olla kilpailuoikeudellisesti hyväksyttävät perusteet.

On kuitenkin ehdottoman olennaista, että tekijänoikeuslain sopimuslisenssisäännöksissä ei ole sopimuspakkoa. Juuri sopimusvapauden periaate on sääntelyn merkittävin ero pakkolisenssiin. Koska sopimuksesta on mahdollista kieltäytyä, on sopimuslisenssi tekijöiden yksinoikeutta vain minimaalisesti rajoittava järjestely. Sopimusvapauden, kielto-oikeuden ja individuaalikorvauksen vuoksi sopimuslisenssisääntely on tekijänoikeusteoreettisesti aivan erilainen ilmiö kuin pakkolisenssi.

Sopimuslisenssin luonne muuttunut

Hallituksen esityksestä uudeksi tekijänoikeuslaiksi (HE 28/2004) välittyy kuva, että sopimuslisenssiä ei enää edes pidetä varsinaisena tekijänoikeuden rajoituksena, vaan oikeuksien kollektiivisen hallinnoinnin muotona. Tämä onkin perusteltu käsitys tiettyjen edellytyksien täyttyessä.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että yksilökeskeinen tekijänoikeuskäsitys edellyttää silti aina, että sääntelylle on painava tarve molemmin puolin: sekä teosten massakäyttäjillä että käytettävien teosten tekijöillä. Sopimuslisenssijärjestön on oltava laajalti edustava. Kielto-oikeus on säädettävä silloin kun sen toteuttaminen on käytännössä mahdollista, eli ainakin aina kun kyseessä on tekijän kannalta ensisijainen käyttömuoto. Järjestön ulkopuolisen tekijän on aina voitava saada henkilökohtainen korvaus. Sopimusvapauden takaavien säännösten tulisi olla ehdottomia, joten pakollisesta välimiesmenettelystä olisi luovuttava.

Olen samaa mieltä Vilangan kanssa siitä, että yksittäisen tekijän määräysvallan toteuttaminen on tärkeä kysymys. Mielestäni teosten laajoissa massakäyttötilanteissa sopimuslisenssisääntely on kuitenkin myös tietoyhteiskunnassa edelleen tekijänoikeuslain 2. luvun sääntelyvalikoimasta paras menetelmä varmistaa käyttäjille tarvittavat luvat ja tekijöille kohtuullinen korvaus vaivattomasti.

Vappu Verronen
Sopimuspäällikkö
Asiakaspalvelu / Media
Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto r.y.

Olli Vilanka jatkaa keskustelua seuraavalla sivulla