Missiona IPR-informaation levitys – 10 vuodessa on päästy alkuun

(IPRinfo 4/2009)

IPR University Centerillä oli aluksi Hankenin 6. kerroksessa muutama huone Statistik-yksikön kyljessä.

Työhuoneista oli pulaa, ja instituutin vajaakäyttöiset tutkijakammiot herättivät hieman närää. Ne täyttyivät kuitenkin nopeasti, kun professori Niklas Bruun sai vetääkseen projektin ”Intellectual Property Rights in Transition – Mapping the New Terrain of the Global Intellectual Property Rights Regime in the Information Age”.

Hänen vastuullaan oli myös kuuden IPR-projektin koordinointi Suomen Akatemian Immateriaalioikeuden suunnatussa haussa 2001-2004. Nämä hankkeet loivat instituutin tutkimusyhteistyön verkoston pohjan – ja ensimmäiset kunnolliset kotisivut.

Koulutustoiminta ja IPRinfo-lehden julkaiseminen oli aloitettu jo, kun instituutin ensimmäinen muoto, IPR University Center Association, ei vielä ollut edes rekisteröity yhdistys. Ensimmäinen seminaari 10.12.1999 käsitteli työsuhdekeksintöjä, osanottajia oli 33. Lehdestä ilmestyi 2 numeroa jo 1999.

Kaikki koulutustilaisuudet pidettiin aluksi Hankenilla tai yliopistolla, mutta jo 2002 alkupuolelta seminaaritilat ja -tarjoilut ostettiin kokouspaketteina. Opeteltiin ulkoistamaan myös monistuspalvelut, kokouskahvitukset sekä IPRinfo-lehden jakelu. Näin instituutti pystyi keskittymään sisältöihin, koulutusaineistoihin ja palautteisiin.

Ensimmäinen muutto oli Hankenilla kerrosta alemmas, Handelsrättin tiloihin 2003. Se ei vielä edellyttänyt juurikaan hallinnollisia ja tietoteknisiä järjestelyjä, kuten vuoden 2004 lopussa muutto yliopistolle, Heimolan talon 7. kerrokseen.
Onneksi yliopiston muuttomiehet siirsivät tavarat vaivatta oikeisiin paikkoihin, ja suurin osa tietokoneistakin saatiin nopeasti toimintaan. Nyt naapureinamme oli suomen kielen laitoksen tutkijoita. Tupaantuliaiset järjestimme talkootyönä 16.2.2005.

Hermot olivat mennä ensimmäisen yliopistovuoden keväällä. Tuhansien ihmisten työpaikassa ei selvitä ilman sääntöjä, mutta outona erillislaitoksena IPR University Centerin asiakirjat – johtosäännöstä kynäostoksiin – tuntuivat jatkuvasti juuttuvan johonkin byrokratian rattaaseen.

Karusta Heimolasta päästiin juhannuksena 2006 perusteellisesti remontoituun Porthaniaan. Valoisat tilat, hyvin varustetut luentosalit, hyvät vahtimestaripalvelut… nyt alkoi elämä hymyillä. Ammatillinen kanssakäyminen on nykynaapureiden, yksityisoikeuden laitoksen, kanssa vilkasta. Vuoden kuluttua kilpailutetaan taas jäsenyliopistoja: kuka tekee parhaan tarjouksen instituutin sijoittamisesta?

Työntekijöiden muistikuvia: Postitusta, pilkunviilausta ja atk-pulmia

Informaatikko Päivi Helander:
Jo IPR University Centerin perustamisasiakirjoissa mainittiin informaatiopalvelujen tarjoaminen ja IPR-aiheisen kirjaston ylläpito. Talvella 2001 eräs ystäväni mainitsi saaneensa postia omituisesta instituutista. Tunnistin ”pomot” KATTI-vuosiltani ja värväydyin oitis informaatikoksi.

Johdon pettymykseksi jouduin kertomaan, että tietopalvelun perustaminen ja sen tunnetuksi tekeminen vie vähintään kolme vuotta. Myöskään suurta kirjastoa tai artikkelitietokantaa ei kannattanut ruveta rakentamaan, koska oikeus-, talous- ja teknistieteellisiä kirjastoja ja niiden kautta valmiita tietokantoja oli useita ennestään.

Instituutin informaatiopalveluita oli yritetty hoitaa Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan kirjaston kautta, mutta siellä ei ollut tällaiseen ylimääräiseen panostukseen resursseja.

Tuolloinen henkilökunta koostui johtaja Bruunista, pääsihteeri Marja-Leena Mansalasta ja suunnittelija Marja Dixonista, jonka englannintaidon pohjalta instituutin monet tekstit edelleenkin lähtevät, vaikka Marja on jo vuosia ollut näistä kuvioista poissa.

Instituutin kotisivuja, verkkotunnuksia, oikeustapausten käsittelyä ja kirjahankintoja olivat hoitaneet tuntityöläisinä oikeustieteen opiskelijat, jotka sittemmin ovat tulleet tutuiksi erilaisista IPR-yhteyksistä: Mikko Välimäki, Mikko Manner, Pekka Salomaa ja Anne Salomaa.

Moni uutinen ja lehtijuttu olisi myöhemmin jäänyt kirjoittamatta ja oikeustapaustietokanta OIKKU päivittämättä ilman ”orjatyövoimaa”. Nämä erilaiset harjoittelijat ovat kunnon palkan sijasta saaneet toivottavasti hyvät eväät IPR-ymmärryksen syventämiseksi.

Informaatikon työhön kuuluu erilaista tietoteknistä ylläpitoa, mutta aluksi olin pahassa pulassa, kun mm. käyttäjätunnuksia ei ollut dokumentoitu mihinkään, ja verkkosivujen päivitys piti hoitaa ylläpitäjän kautta. Vähitellen toiminta on organisoitunut, ja tietopalvelu on paljolti siirtynyt verkkosivuille. Ne onkin uudistettu neljä kertaa.

Enni Heikintalo liittyi joukkoon 2002 koulutussihteeriksi ja systematisoi seminaarien ja konferenssien järjestämisen. Auri Saaraisen markkinointityö 2007 alusta lähtien on huikeasti parantanut instituutin tunnettuutta ja tuonut lisää ihmisiä sekä koulutukseen että IPRinfo-lehden lukijakuntaan. Toki myös lehden ulkoasun ja sisällön kehitys on houkutellut uusia lukijoita. Seuraava askel on luoda toimiva verkkoversio.

Projektisihteeri Ville Savela:
Palasin instituuttiin OTM:ksi valmistumiseni aikoihin 2008. Olin tutustunut laitokseen kesätöissä opiskelijana 2006, jolloin instituutti muutti. Matka oli vain Heimolan talosta Vuorikadun yli Porthaniaan, joka oli vasta tullut käyttöön kahden vuoden peruskorjauksen jälkeen.

Tuolloin olin tutkimusavustajana pk-yrityksiä ja patentteja koskevassa kyselytutkimuksessa.

Instituutin toiminta tuli myös tutuksi, koska osallistuin oikeastaan kaikkiin instituutin töihin postittamisesta uutisointiin ja tiedonhakuun.

Alle kymmenen ihmisen työpaikassa on vielä helppo saada kokonaiskuva toiminnasta ja toisten tehtävistä. Kaiken kaikkiaan sain käsityksen, mistä immateriaalioikeudessa on kysymys. Ehkä kiinnostavinta oli saada ”sisältä päin” hiukan kuvaa siitä, mitä IPR:n kentällä Suomessa ja EU:ssa oli tapahtumassa ja mitä intohimoja (!) siihen liittyi.

Kesään 2006 toi erityistä hyörinää ja hermostuneisuutta se, että Suomi oli loppuvuoden EU:n puheenjohtajamaa. Syyskuun alussa järjestettiin mittava IPR at the Crossroads -konferenssi, johon myös sisämarkkinakomissaari Charlie McCreevy osallistui. Valmistelu-urakka oli kestänyt oikeastaan koko vuoden, ja sen huipentavaa konferenssia tarvittiin pyörittämään kaikki vakituiset työntekijät ja harjoittelijat kolmeksi pitkäksi päiväksi.

Erityisesti vakituiset työntekijät olivat helpottuneita ja silmin nähden väsyneitäkin konferenssin jälkeen. Mieleen jäi myös konferenssin puheenjohtaja (KTM:stä), joka osoitti monitaitoisuutta esittämällä konferenssi-illallisella mm. jazzklassikko Summertimen.

Viestintäsihteeri Auri Saarainen:
Liityin instituutin pieneen ja tehokkaaseen joukkoon 1.12.2006. Heti seuraavana päivänä oli johtokunnan kokous, jonka sihteeriksi jouduin ”pystymetsästä”.

Instituutin toiminta ei ollut vielä jäsentynyt päässäni lainkaan, eikä johtokunnan toiminnasta ollut mitään hajua. Hiki päässä sitten kirjoitinkin ylös kaiken, mitä kokouksessa puhuttiin. Nyt johtokunnan ja kannatusyhdistyksen hallituksen kokouksia on takana kymmeniä. Enää en ihan kaikkea sentään kirjoihini merkitse!

Alku instituutissa oli opettavaista ja hiukan raivostuttavaakin. Päässäni pursusi markkinointi-ideoita, jotka suoralta kädeltä tyrmättiin yhteisissä kahvihetkissä tai palavereissa liian lennokkaina. Masentavaa.

En myöskään ollut tottunut instituutissa harjoitettavaan ”pilkunviilaamiseen”, mikä tarkoitti kaikkien kirjallisten tuotoksien kierrätystä ja tarkistusta moneen kertaan. Mielestäni asioiden piti sujua nopeasti, nopeammin ja heti.

Mutta maltillinen markkinointi on kannattanut. Muutaman vuoden aikana instituutin nimi on tullut ihmisille tutuksi ja koulutusten kävijämäärät ovat kolminkertaistuneet.

Olenpa myös itse oppinut melkoiseksi pilkun viilaajaksi, kiitos kollegoideni. Nämä lähes kolme vuottani instituutissa ovat olleet varsin opettavaisia, joskin immateriaalioikeuden sisäistäminen onkin jäänyt varsin pintapuoliseksi. Toistaiseksi.