Maksullista viihdettä laillisesti verkossa

(IPRinfo 3/2010)

Tekijänoikeuspäivässä voitaisiin jatkossa painottaa työelämän näkökulmaa.

Viime vuonna Tekijänoikeuspäivässä kaikki peräänkuuluttivat uusia keinoja tuoda musiikkia, elokuvia ja kirjallisuutta helposti ja laillisesti kuluttajien ulottuville. Tänä vuonna ”Ostoskeskus internetiin” -seminaarissa huhtikuussa vihdoin esiteltiin uusia palveluita ja malleja.

Liiketoiminnan suunnitteluun tuo erityistä haastetta se, että netissä ei ole tarjonnan niukkuutta, joka loisi lisää kysyntää. Investointi nettipalveluun ei siksi houkuta monia yrittäjiä.

Suomessa toimivat verkkokaupan toimijat esittelivät liiketoimintamallejaan. Ruotsalainen SF Anytime vuokraa ja myy elokuvia netin kautta. Sen toimitusjohtaja Jonas Dahllöf huomautti, että filmiteollisuuden edustajat ovat juuttuneet aiemman menestyksen formaattiinsa, mikä on jarruttanut uusien toimintamallien kehittämistä.

Espooseen sijoittunut SecuryCast tarjoaa verkkomusiikin ja -elokuvien lisäksi myös muita palveluita, kuten konsultointia ja yrityspaketteja. Universal Music puolestaan, päivän teemaan sopivasti, ON eräänlainen ostoskeskus. Sen kotisivun kautta pääsee tilaamaan sekä musiikkiäänitteitä että online-musiikkia eri lataussivustoilta.

Seminaarissa kuultiin hyviä puheenvuoroja muun muassa elokuvan tekemisen realiteeteista ja sopimustoiminnan haasteista digiympäristössä. Paneelissa ja yleisökommenteissa kritisoitiin yhä monien palvelujen kömpelyyttä ja maksamistapojen jäykkyyttä: esimerkiksi alaikäisillä ei ole luottokortteja, joten helpot prepaid-järjestelmät olisivat tarpeen.

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (joka tosin ei päässyt itse paikalle) muistutti, että niin sanotut luovat alat ovat samalla kentällä innovaatiotoiminnan kanssa. Tuotekehitysajattelu, tekijöiden tulojen kohtelu muun muassa verotuksessa, aineettoman omaisuuden arvon huomioon ottaminen yrityksissä – uusia näkökulmia tarvitaan. Sääntelyn lisääminen ei hänen mukaansa kannustane luovuutta; pelejä ei voiteta sääntökirjaa tihrustamalla, vaan katseen on oltava kentällä ja pallossa.

Tilaisuuden lopuksi julkistettiin laillista verkkokauppaa edistävä toimialaprojekti ja mainoskampanja. Olisiko ensi vuonna jo aika laajentaa Tekijänoikeuspäivän teemaa viihteestä työhön: harva ehtii työpaikallaan miettiä käsiteltävien ja kopioitavien aineistojen oikeuksia ja niiden sopimuksia.

Päivi Helander

Tekijänoikeuspäivällä on oma kotisivu, missä mm. edellisen seminaarin (28.4.2010) ohjelma, yleistä informaatiota ja sarjakuva.
http://www.tekijanoikeuspaiva.fi

Ks. myös keskustelua laillisesta ja laittomasta aineiston lataamisesta. IPRinfo 3/2010 pääkirjoitus käsittelee tätä aihetta ja sen ohessa on linkkejä verkkokeskusteluihin.

Share: