Määrä ei korvaa edelleenkään laatua

(IPRinfo 4/2005)

Suomen Akatemia järjesti 27.10.2005 päätösseminaarin immateriaalioikeuksiin suunnatun tutkimusrahoituksen tuloksista. Akatemian rahoittamat tutkimusprojektit olivat käynnissä 2001-2004 ja ne pitivät tilaisuudessa seitsemän puheenvuoroa.
Kommentit oli tilattu ”käytännöstä” kuten patenttiasiamieheltä, teollisuusjuristilta, ja lakia valmistelevalta virkamieheltä.

Kokonaisvaikutelma tilaisuudesta jäi ainakin allekirjoittaneelle varsin sekavaksi. Lähestulkoon jokaisella tutkijalla (lukuun ottamatta projektien koordinointia ja Rainer Oeschin johtamaa lisensointiprojektia) tuntui olevan oikeuspoliittinen sanoma hihassa: immateriaalioikeudet ovat laajentuneet liikaa ja niitä pitää kaventaa. Mieluiten heti.

Kun poliitikot nousivat puhujapönttöihin…
Yksi korosti kilpailuoikeutta, toinen taloustieteellisiä teorioita, kolmas sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja kehitysmaiden asemaa ja olipa mukana ”perinteisempiä” immateriaalioikeuden sisäiseen tasapainotavoitteeseen vetoavia. Jos sulki silmänsä, niin välillä olisi saattanut kuvitella olevansa eduskunnan suuressa istuntosalissa.

Onko todella niin, että keskeisin immateriaalioikeuksia koskeva tutkimuskysymys on normatiivinen? Ja onko vastaus aina välttämättä se, että immateriaalioikeuksien suoja-alaa pitää kaventaa ja kestoa lyhentää? Valitettavasti kellään ei tuntunut olevan argumenttiensa taakse mitään vakavasti otettavia faktoja – luultavasti siksi, että niitä ei ole.

Tiukkaa kritiikkiä alan ammattilaisilta
Paikalla olleet käytännön ihmiset tuntuivatkin tyrmäävän lähestulkoon poikkeuksetta tutkijoiden retoriset kuvitelmat joko liian akateemisina ”ajatusharjoitteina” vailla käytännön relevanssia lakien laadinnassa, faktuaalisesti selvästi virheellisiin lähtökohtiin perustuvina tai käytännön yritystoiminnan kannalta liian kapeakatseisina. Kritiikki oli aika ajoin varsin voimakasta.

Kun koordinaatioprojektin johtaja Niklas Bruun oli esittänyt tilaisuuden alussa, että seuraavan kahden vuoden aikana voidaan odottaa kymmentä uutta väitöskirjaa immateriaalioikeuden alalta, niin pelko alkoi hiipiä vanhan vallankumousjohtajan puseroon.

Jos kritiikki oli vähääkään oikeassa, niin nopeasti kasvava tutkijajoukko ei tule auttamaan Suomen taloutta, kilpailukykyä, tai edes rikastuttamaan yhteiskuntakeskustelua laajemmin. Hatarin asiatiedoin liikenteessä oleva yksipuoluejärjestelmä ei ole eduksi edes tutkijayhteisölle itselleen.

On totta, että immateriaalioikeuspolitiikan kritisoiminen on kansainvälinen trendi eivätkä suomalaiset tutkijatkaan voi sen vaikutuksilta välttyä. Kysymys kuuluukin, missä on tutkijoiden itsekritiikki. Pitääkö tutkimusteemat ja tutkimuksen tavoitteet suunnata aina trendien mukaisesti?

Omasta näkökulmastani immateriaalioikeuspolitiikan tutkijavetoinen kritiikki teki jo pari vuotta sitten tehtävänsä Suomessa. Tällöin saatiin kunnolla keskustelua eri näkökulmista esimerkiksi ohjelmistopatenttidirektiivin kansalliseen valmisteluun.
Aiemmin keskustelua ei yksinkertaisesti ollut, kun ei ollut vastakkaisten argumenttien esittäjiä. Mutta viimeistään tekijänoikeuslain käsittelyn yhteydessä kritiikki lähti jo siinä määrin käsistä, että tutkijoilla ei taida olla poliittiseen keskusteluun enää mitään järkevää lisättävää.

Lähtökohtien ja tavoitteiden koordinointi tärkeää
Akatemian suulla todettiin tilaisuuden lopuksi, että ainakaan lähivuosina ei ole uutta immateriaalioikeuksiin korvamerkittyä rahaa tiedossa. Viesti oli ainakin minulle ilmeinen: tutkimuksen lähtökohtia ja tavoitteita pitäisi alkaa koordinoida paremmin immateriaalioikeuksia hyödyntävien yritysten kanssa.

Jos tässä onnistutaan, yritykset voisivat myös rahoittaa tutkimusta entistä paremmin, sillä tarvetta epäilemättä riittää. Itse olen työskennellyt enemmän tai vähemmän päätoimisesti vuodesta 2000 yritysten osittain rahoittamissa immateriaalioikeuksia tutkivissa hankkeissa. Yhteydenpito yrityksiin varmistaa, että tutkimus ei ajaudu akateemisiksi ajatusleikeiksi.

Eri asia on politisointi, jota jokainen voi tietysti harrastaa vapaa-ajallaan, jos energiaa siihen liikenee. Tutkijoiden on kuitenkin hyvä muistaa, että immateriaalioikeuspolitiikkaa ei Suomessa enää juuri linjata. Tämä keskustelu käydään tätä nykyä pääosin aivan muilla foorumeilla.

Sen sijaan suomalaiset yritykset joutuvat opettelemaan immateriaalioikeuksien suojaamisen kansainväliset normit ja niiden käyttämisen periaatteet yhä tarkemmin. Kun esimerkiksi teekkareille pidetään kurssia immateriaalioikeuden perusteista, on toki järjestelmän poliittinen kritiikki hyvä ottaa esiin, koska siitä keskustellaan mediassa niin paljon. Mutta paljon tärkeämpää on tuoda esiin järjestelmän toiminta käytännössä ja sen keskeinen merkitys Suomen elinkeinoelämälle.

Mikko Välimäki
FT, OTK, opettava tutkija
Teknillinen korkeakoulu