Liikesalaisuuksien suoja oikeudenkäynneissä

(IPRinfo 2/2003)

Yritykset pyrkivät suojaamaan liikesalaisuuksiaan erityisesti suhteessa työntekijöihin ja yhteistoimintayrityksiin. Koska nämä tilanteet ovat ainakin suuremmille yrityksille arkipäivää, on niitä varten käytettävissä vakiintuneet menettelytavat NDA (non-disclosure agreement) -sopimuksineen. Harvemmin eteen tuleva tilanne on liikesalaisuuksien suojaaminen oikeudenkäynneissä.

Liikesalaisuuksien suojaaminen oikeudenkäynneissä on kuitenkin yhtä tärkeää kuin muissakin yhteyksissä. Seuraukset väärin valituista menettelytavoista tai epäonnistuneesta strategiasta voivat olla merkittävät. Kaikki ei ole mennyt aivan kohdalleen, jos itse oikeudenkäynti on voitettu, mutta omat liikesalaisuudet ovat päätyneet julkisen oikeudenkäyntiaineiston välityksellä kenen tahansa luettaviksi.

Erityisen kriittisiä ovat oikeudenkäynnit, joissa itse prosessin kohteena ovat liikesalaisuudet ja niihin kohdistuneet loukkaukset. Tällaisen oikeudenkäynnin menestymisen perusedellytyksenä on sen toteen näyttäminen, että riidan kohteena olevat tiedot ovat liikesalaisuuksia. Käytännössä tämä saattaa edellyttää sellaistenkin tietojen tuomista prosessiin, joista vastapuoli ei aiemmin ehkä ole ollut edes tietoinen.

Liikesalaisuusjutussa kantaja saattaa onnistua siinä, etteivät ulkopuoliset pääse tutustumaan riidan kohteena oleviin liikesalaisuuksiin. Tältä osin oikeudenkäyntiaineiston julkisuuden rajoittamiseen löytyvät laista tarvittavat säännökset. Vastapuoleen nähden salassapito ei kuitenkaan onnistu: asianosaisjulkisuus ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteet takaavat sen, ettei tieto jää vastapuolelta pimentoon.

Erityisen mielenkiintoinen asetelma syntyy yritysvakoilua koskevissa rikosoikeudenkäynneissä. Yritysvakoilija hankkii ensin liikesalaisuuksia sisältäviä dokumentteja itselleen. Tämän jälkeen poliisi takavarikoi dokumentit pois epäillyn hallusta; ja lopuksi jäljennökset dokumenteista luovutetaan epäillylle takaisin – jotta tämä voisi puolustautua.

Asianosaisen valvottava itse etujaan

Oikeudenkäyntiaineiston ja itse käsittelyn julkisuus määräytyvät oikeudenkäynnin julkisuudesta annetun lain säännösten perusteella. Pääsääntö on julkisuus: kuka tahansa voi tulla seuraamaan oikeudenkäyntiä ja tilata itselleen jäljennöksiä oikeudenkäyntiaineistosta; myös asianosaiset voivat vapaasti hyödyntää prosessin yhteydessä tietoonsa saamiaan seikkoja. Käsittelyn toimittaminen yleisön läsnä olematta ja myös dokumenttien määrääminen salassa pidettäviksi on mahdollista vain, jos laissa säädetyt edellytykset täyttyvät.

Tuomioistuin voi päättää, että suullinen käsittely toimitetaan tarpeellisin osin yleisön läsnä olematta, jos siinä esitetään liikesalaisuuden sisältävä asiakirja tai ilmaistaan liikesalaisuutena pidettävä tieto. Suljettu käsittely on mahdollinen myös, jos oikeus on velvoittanut todistajan kertomaan liikesalaisuuden piirissä olevista seikoista. Sama koskee tilanteita, joissa asianosainen on velvoitettu tuomaan oikeuteen liikesalaisuuksia sisältävän asiakirjan tai esineen.

Jos suullinen käsittely on ollut kokonaan tai osittain suljettu tai jos oikeudenkäynnissä on esitetty liikesalaisuuksia sisältävä asiakirja tai ilmaistu liikesalaisuuden piirissä oleva tieto, myös oikeudenkäyntiaineistoa voidaan määrätä salassa pidettäväksi. Enimmäismääräaika salassapidolle on 40 vuotta; liikesalaisuuksien osalta tosin jo kymmenenkin vuotta on lähes aina riittävä aika.

Oikeudenkäyntiaineiston osalta sovellettavaksi tulevat myös viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain säännökset. Yrityksen liiketoimintaa koskevan tiedon osalta salassapito voi ulottua paitsi varsinaisiin liike- ja ammattisalaisuuksiin myös ”muuhun vastaavaan elinkeinotoimintaa koskevaan tietoon”, jos tällaisen tiedon paljastumisesta aiheutuisi vahinkoa.

Asianosaisen kannattaa huomata, ettei liikesalaisuuksia määrätä oikeudenkäynneissä automaattisesti salassa pidettäviksi. Salassapitoa on syytä itse vaatia – käytännössä jo siinä vaiheessa, kun salassa pidettävää asiakirjaa tai tietoa muulla tavoin ollaan tuomassa prosessiin. Jos molemmat asianosaiset ovat yhtä mieltä tiedon luonteesta liikesalaisuutena ja salassapidon tarpeesta, salassapitomääräys annettaneen käytännössä helpommin. Jos asiasta on erimielisyyttä, kynnys voi olla korkeammalla.

Viime kädessä salassapitomääräyksen antaminen on kuitenkin aina tuomioistuimen harkinnassa: tuomioistuin ”voi” päättää salassapidosta, mutta sen ei ole pakko. Harkintaa toki ohjaavat lakiin sidotut periaatteet – joissakin tapauksissa oikeudenkäynnin julkisuus voi kuitenkin painaa periaatteena enemmän kuin asianosaisen liiketoiminnan suojaamisen tarve. Sellainen julkisuuden karttaminen, jonka perusteena on vain liiketoiminnan kannalta ikävän huomion välttely, ei ainakaan voine onnistua.

Saako todistaja vuotaa liikesalaisuuksia?

Oikeudenkäymiskaaren mukaan todistaja saa kieltäytyä antamasta lausumaa, jolla liike- tai ammattisalaisuus tulisi ilmaistuksi. Vaitiolo-oikeus ei kuitenkaan ole ehdoton: jos erittäin tärkeät syyt vaativat todistajan kuulemista myös liikesalaisuuden piirissä olevista seikoista, vaitiolo-oikeus voidaan murtaa.

Oikeudenkäymiskaaren mukainen suoja liikesalaisuuksille ei perustu vaitiolovelvollisuuteen; kysymys on vain oikeudesta vaitioloon. Asetelma ei aiheuta ongelmia, jos todistajan paikalla on yrittäjä itse. Hän voi vapaasti punnita, haluaako oikeudenkäynnissä käyttää liikesalaisuuksiensa suhteen vaitiolo-oikeuttaan vai ei.

Ongelmallinen asetelma voi muodostua, jos todistajana on elinkeinonharjoittajan palveluksessa oleva työntekijä. Aineellinen lainsäädäntö kieltää häntä paljastamasta työnantajansa liikesalaisuuksia, mutta prosessuaalisessa lainsäädännössä viitataan vain vaitiolo-oikeuteen, ei velvollisuuteen.

Työnantaja saattaa valistaa todistamaan lähtevää työntekijäänsä oikeudesta olla vastaamatta kysymyksiin, joiden yhteydessä liikesalaisuudet paljastuvat. Jos työntekijä jättää käyttämättä tämän oikeutensa, herää kysymys, onko kysymyksessä lainvastainen ja mahdollisesti jopa rangaistava liikesalaisuuksien luvaton paljastaminen? Vastaukset oikeuskirjallisuudessa ovat perustellusti vaihdelleet – molemmille kannoille nimittäin löytyvät argumenttinsa.

Editio ja liikesalaisuudet

Henkilö, jolla on hallussaan todisteena merkityksellinen asiakirja, voidaan velvoittaa toimittamaan se oikeudelle. Editiovelvollisuutta ei kuitenkaan ole, jos liikesalaisuus asiakirjan myötä paljastuisi. Toisaalta tätäkin koskee poikkeus: jos erittäin tärkeät syyt niin vaativat, asiakirja on toimitettava.

Liike-elämää koskevissa riidoissa editiovaatimukset ovat suhteellisen yleisiä; vastapuoli pyrkii löytämään lisäargumentteja kantojensa tueksi yrityksen sisäisistä asiakirjoista. Lähes vakiovastaus vaatimuksiin on, että pyydetyt asiakirjat sisältävät liikesalaisuuksia. Usein näin onkin, mutta ei aina. Yrityksen koko asiakirja-aineisto voi tuskin olla liikesalaisuuden piirissä.

Toisaalta tuomioistuimet eivät kovinkaan usein velvoita toimittamaan asiakirjoja, joiden kohdalla esitetään väite liikesalaisuuksista. Asianosaisen ilmoitukselle annetaan merkitystä – varsinkin jos sitä kyetään tukemaan joillakin objektiivisilla argumenteilla. Enempää ei yleensä voida vaatiakaan; asian erityisen perusteellinen selvittäminen kun saattaisi johtaa siihen, että suojattavaksi halutut tiedot paljastuvat.

Liike-elämän riidat yleisissä tuomioistuimissa

Näkyvät oikeudenkäynnit yleisissä tuomioistuimissa eivät yleensä ole yrityksille kovinkaan hyvää mainosta. Useissa tapauksissa oikeudenkäyntejä pyritäänkin mahdollisimman pitkälle välttämään. Vaikka oikeudellisesti katsottuna prosessiin olisikin perusteita, siihen ei haluta liiketoimintaan liittyvien syiden takia ryhtyä.

Hyväksi esimerkiksi käyvät liikesalaisuuksiin ja niiden loukkaamisiin liittyvät erimielisyydet. Useissa tapauksissa on riskinä, että oikeussuojan hakeminen johtaa pelkästään siihen, että aiheutunut vahinko suurenee: lisää liikesalaisuuksia paljastuu ulkopuolisille.

Ongelma on siinä, että liikesalaisuuksien suojaan ja oikeudenkäynnin julkisuuteen liittyviä näkökohtia ei ole aina helppoa sovittaa yhteen. Viime kädessä kysymys on siitä, että tietoa ja sen leviämistä on kovin vaikea hallita – lainsäännöksillä tai muutenkaan. Liikesalaisuuksien leviämisen estäminen on kuitenkin yrityksille ainakin lähtökohtaisesti helpompaa, jos oikeudenkäynnit voidaan ohjata yleisen tuomioistuimen sijasta välimiesmenettelyyn.

Pekka Puhakka
Asianajaja
Asianajotalo ANPR Oy

Klaus Nyblin
Asianajaja
Asianajotalo ANPR Oy

IPRinfo -lehden seuraavassa numerossa kirjoittajat tarkastelevat liikesalaisuuksien suojaa välimiesmenettelyssä.