Korkein asiantuntemus. Kolumni

(IPRinfo 1/2005)
Arvoisat tuulimyllyt! Täten haastan jälleen kerran teidät taisteluun. Mielevä hidalgo Don Quijote osui oikeaan. Maa-aatelin mylly-yksinoikeuden vuoksi aikakauden huipputeknologiaa edustavat tuulimyllyt olivat vihollisia. Niiden käyttöön tulon jälkeen kunnon aatelismiesten mahdollisuus rahatulojen hankkimiseen romahti. Ei jäänyt muita mahdollisuuksia kuin lähteä vaeltamaan kohti uusia seikkailuja.

Korkeimpaan oikeuteen olisi saatava lisää asiantuntemusta immateriaalioikeutta, teknologiaa, markkinoita ja kilpailua koskeviin asioihin.

Tuulimyllyt vastaavat verkkaan jauhaen: niitä juttuja on niin vähän. Ei niihin tarvita spesialistia.

Juttuja on vähän, koska ihmisillä on se valitettavan oikea käsitys, että jutut kestävät oikeudessa kauan ja lopputulos on Herrassa. Kuten Rabelais sanoi 1500-luvulla ”viheliäisiä ovat oikeudenkäynnit ja surkuteltavia oikeutta hakevat, sillä ennen loppuu heiltä elämä kuin löytyy heille oikeus”.

Asenne johtaa kierteeseen. Yritykset käyttävät yhä enemmän vaihtoehtoisia riidanratkaisutapoja ja tuomioistuinten asiantuntemus kuihtuu. Lopulta, kun joku oikeuksiensa perään kysyvä kansalainen saapastelee käräjäoikeuden permannolle, käräjäoikeus menee pöydän alle piiloon.

Jostain on syntynyt sellainen käsitys, että informaatio-oikeus olisi harvojen harraste ja kaikkiaankin jotain sellaista, mitä tavallisen juristin ei tarvitse tietää.

Näin ei ole.

Informaatio-oikeuden nimitys on vakiintumaton, mutta esimerkiksi M. B. Andersen ja Kloepher sisällyttävät empimättä tämän otsikon alle yksityisyyttä ja julkisuutta koskevan sääntelyn ja keskeisiä ihmisoikeuksia. Suomessa ainetta opetetaan tällä nimellä vain paikoin. Opetuksessa kiinnitetään erikoista huomiota tietoverkkoihin tukeutuvaan toimintaan. Luonteenomaisia pohdinnan aiheita ovat edustus ja kelpoisuus verkon kautta neuvotteluissa oikeustoimissa, reklamaatio ja vastuu tiedon oikeaperäisyydestä ja oikea-aikaisuudesta.

Esimerkiksi KKO:n naurettavat faksi-prejudikaatit ovat informaatio-oikeutta.

Koko tekijänoikeus, osa patenttioikeutta ja merkittävä osa tavaramerkki- ja toiminimioikeutta on joutunut uuteen ja vaikeasti arvioitavaan tilaan verkkoviestinnän yleistyttyä.

Johtuisiko väärinkäsitys siitä, että ”e-kauppa” on jäänyt kituliaaksi? Joka tapauksessa melkein kaikki kiinteistönkaupat, autokauppa, laitekauppa ja hyvin suuri osa palvelujen tarjontaa sisältää jossain välissä verkkoyhteyksien käyttämistä. Asialla on myös vahingonkorvausoikeudellinen ulottuvuus.

Vai suojeleeko KKO vain itseään keskittyäkseen kysymyksiin hovioikeuden menettelystä triviaaleissa asioissa ja maksuttoman oikeudenkäynnin palkkioista? Viimevuotinen Lego-jutun ratkaisu kumminkin henkäilee tietämättömyyttä välillisen tuotesuojan monikymmenvuotisesta keskustelusta.

Jukka Kemppinen