Kolumni. Teosten orvot ja lesket
(IPRinfo 3/2006)
Moniaalla, kerran jo hallituksen esityksenä, on käsitelty teoksia, joiden tekijä on tietymättömissä. Yhdysvalloissakin on selvitelty ongelmaa otsikolla ”orphaned works”.
Ongelma on ikävän tuttu muun muassa yleisradioyhtiölle. Kuka oli ”radion viihdeorkesteri” vuosikymmeniä sitten? Kustantajat joutuvat välistä miettimään, miten selvittää esimerkiksi sotavuosina lehdissä nimettöminä julkaistujen reportaasien kirjoittajat ja valokuvaajat. Oikeastaan sekään ei ole aivan selvää, mikä on sotilastehtävissä liikekannallepanon jälkeen luotujen teosten oikeudellinen asema nyt.
Tämä on periaatteessa tuttua, mutta ilmeinen johtopäätös on tekemättä.
Tekijänoikeuslain seuraamussäännöksiä voitaisiin muuttaa Bernin sopimuksen velvoitteista tinkimättä.
Olisi annettava ohjeet esimerkiksi tekijänoikeusvirastosta, jolle halukkaat voisivat osoittaa maksun teoksen käyttämisestä sen jälkeen, kun tekijää on rehellisesti mutta turhaan etsitty.
Lain olisi määrättävä, että tuollaisessa tapauksessa teknisesti tekijänoikeutta loukannut taho olisi velvollinen suorittamaan vain kohtuullisen hyvityksen, jos se ylittäisi jo virastolle suoritetun summan, mutta sitä vastoin vahingonkorvausta ja rangaistusta ei tuomittaisi.
Säännös ei olisi edes kovin vaikea kirjoittaa. Sen laatiminen sekä oikeudenomistajien että käyttäjien kannalta oikeudenmukaiseen ja kohtuulliseen muotoon ei olisi mitenkään ihmeellinen suoritus.
Aion tehdä sen, erään tutkimuksen yhteydessä. Menisikö asia eteenpäin, se jää nähtäväksi.
Tekijänoikeuslainsäädännön rakenteessa on se historiallinen kieroutuma, että niin monet säännökset on kirjoitettu ajatellen vain tekijää tai ensimmäistä luovutusta, alkuperäisen tekijän ja hänen ensimmäisen sopimuskumppaninsa suhdetta.
Nykymaailmassa tuo tilanne on harvinainen ja lähes aina ongelmaton. Sitä vastoin teosten ”jälkimarkkinat” ovat merkittävät. Esimerkiksi Yle on vastikään avannut ”Elävän arkiston”. Valintoja rajoittaa ikävästi epävarmuus tekijöistä.
Tällä hetkellä esimerkiksi vanhojen valokuvien selvittäminen on siirtymäsäännösten mutkikkuuden vuoksi huomattavaa asiantuntemusta vaativat tehtävä – miten vanhoja valokuvia siis saa vapaasti käyttää?
Kuka uskaltautuu vastaamaan? – Tuskin monikaan.
Seuraava vaihe on palaaminen suoja-ajan ongelmaan. Henkilökohtaisena, oikeuspoliittisena mielipiteenäni ilmoitan julkisesti, että nykyinen 70 vuotta tekijän kuolinvuodesta on hyvin monissa tapauksissa täysin mieletön ja koko tämän lainsäädännön julkilausuttujen tavoitteiden vastainen.
Jukka Kemppinen
