Kolumni: Puuttuva laki

(IPRinfo 3/2011)

Yli puoli vuosisataa oikeuskirjallisuudessa on tähdennetty ”vaihdannan etujen turvaamista”. Moni arvostettu kirjoittaja on sanonut, että velvoiteoikeuden ja osittain esineoikeuden yksi keskeinen tarkoitus on tämä. Tekijän- ja patenttioikeudesta sanotaan yleensä, että niiden tarkoitus on tekijän ja keksijän etujen turvaaminen.

Epäjohdonmukaisuuden pitäisi herättää huomiota.

Varallisuusoikeudessa oikeuksien, etenkin omistusoikeuden, täsmentäminen nähdään oikeusturvan ehtona. Omistusoikeutta ei tähdennetä, jotta toisilla olisi rahaa ja toisilla ei, vaan siksi, ettei ainakaan toistaiseksi ole nähty oikeudellista järjestelmää, joka toimisi edes auttavasti ilman tätä pilaria. Saa sanoa ja on sanottu, että omistusoikeus taataan, jotta ihmisillä olisi jotain, mikä häneltä voidaan ottaa pois.

Niinpä oikeuden siirtäminen (luovuttaminen) ja menettäminen on keskeinen osa järjestelmää.

Samalla tavalla tekijän oikeudellinen turvaaminen on keskimmäinen pilari. Sen perustelemiseen ei tarvita pehmeitä puheita. Tavalliset argumentit kannustamisesta eli insentivoinnista ovat ehkä paikallaan, mutta ne ovat tarpeettomia. Tekijänoikeutta ei ole, ellei tekijän oikeusasema perustu lakiin.

Tekijänoikeus on olemassa ”vaihdannan etujen turvaamiseksi”. Mitä sellaisella tekijänoikeudella olisi virkaa, jonka turvin ei voisi saada korvausta – rahaa? Se on vaihdantaa, että maalari myy taulun ja kirjailija antaa osakeyhtiölle oikeuden kustantaa teos.

Tekijänoikeuslaissa on huimaava määrä eksoottisia sääntöjä, joiden käytännön merkitys on pieni. Laissa on tekijänoikeuden luovutuksesta kolme hyvin kummallista pykälää (27 – 29 §). Hankittua tekijänoikeutta ei 28 §:n mukaan saisi luovuttaa edelleen. Todellisuus on aivan toinen. Muutoin lain erinäisiä sopimuksia koskevat säännökset ovat tahdonvaltaisia ja sellaisinakin täysin vanhentuneita.

Vaihdanta eli tekijänoikeutta koskeva tai tekijänoikeutta sivuava elinkeinotoiminta on tätä nykyä valtavan suuri osuus koko maailmankaupasta, siis tavaroiden ja palvelujen vaihdannasta. Kun tekijänoikeus on selkeästi mukana kirjoissa ja lehdissä, televisiossa, elokuvissa, tietokoneohjelmissa ja tietokonepeleissä, puhe ei ole pienistä rahoista. Tekijänoikeudella voi olla merkitystä myös kaikessa tieteeseen ja opetustoimintaan liittyvässä.

Saksan, Ranskan, Englannin tai Italian tekijänoikeuslakiin perehtyminen on suositeltavaa, ja Sveitsin erityisesti, koska se ei kuulu EU:hun ja valaliiton lainsäädäntöperinne on pitkä sekä taso erittäin korkea.

Noissa laeissa on yleensä lyhyt ja suora viittaus yleiseen lakiin. Oikeuksia käytetään ja myös seuraamukset esimerkiksi sopimusrikkomuksesta määräytyvät kuten irtaimen kaupassa tai palveluiden välityksessä muutenkin. Niinpä noissa maissa meillä täysin epäselvät kysymykset usealle luovutuksesta, vastuun ketjuuntumisesta, suoritusvirheistä ja kymmenestä muusta isosta asiasta on määritelty selkeästi ja jäsennellysti siviililakikirjassa. Näin siis Saksassa BGB:ssä, Sveitsissä siviililakikirjan velvoiteoikeusosassa, Ranskassa Code civilessä ja niin edelleen.

Itse asiassa luin ne äskettäin aika tarkasti läpi, totta puhuen ensi kertaa pitkään aikaan, ja valaistuin suuresti. Jos saksalainen juristi joutuisi pohtimaan tekijänoikeuslain ”hyvitystä”, hän osaisi siirtyä BGB:hen ja katsoa, mitä kaikkea siellä sanotaan käsitteestä ”Entgeld”, joka on suomeksi lähinnä ”vastike”. Tuo suomennos muuten jo selvittää asiaa. Siis esimerkiksi vastike siitä, että on asunut toisen huoneissa tai majaillut toisen maalla.

Tekijänoikeusjuristia ajatus varallisuusoikeuden osaamisesta voi kauhistuttaa. Pelko pois. Itse asiassa ”yleiset säännöt” vaikuttavat meilläkin niin paljon, ettei ”tekijänoikeusjuristi” tahdo pärjätä oikeudenkäynnissä.

Jukka Kemppinen