Kolumni. Perustukset järkkyvät

(IPRinfo 3/2003)

Pari suurta asiaa.

Ei ole ehkä asianmukaista, että nyt muutettavassa tekijänoikeuslaissa eri järjestöille annetaan yhä laajempia tehtäviä, kun ainoa muutoksenhakumahdollisuus on erikoislaatuinen välimiesmenettely.

Samanaikaisesti on säädettävänä hallintolaki, jossa aikaisempaa paljon suurempi asiamäärä siirretään hallintoriita-asioina tuomioistuimiin eli hallinto-oikeuksiin. Sellaisia ovat myös hallintosopimukset.

Jos viranomainen ei viitsi tai jaksa hoitaa esimerkiksi nauhoista ja levyistä perittäviä korvauksia, ei ole hyvän hallinnon perusteiden mukaista, että ratkaisut tehdään epämääräisesti.

Tekijänoikeuslaissa on joukko niin sanottuja sopimuslisenssejä, jotka ovat todellisuudessa pakkolisenssejä. Eikö nyt olisi aika avata tie tuomioistuimiin, nimenomaan hallinto-oikeuksiin? Kysymyksessä ovat suuret rahat, kohdittain erittäin suuret rahat.

Väitän että tekijänoikeuden herättämät mielikuvat, jollaisista lainsäätäjät ja tuomarit eivät ole välttämättä vapaita, ovat vanhentuneita. Tulkinnan olisi epäselvässä tilanteessa oltava tekijää suosiva. Miksi ihmeessä? Tekijä on heikompi osapuoli. Eihän se ole totta. Tekijäpuolella on yhä useammin Microsoft tai Disney, ja ostaja eli luvan pyytäjä voi olla lastentarha tai taksiyrittäjä.

Mielikuva vapaasta taiteilijasta tai tutkijasta, jota on kannustettava eli insentivoitava jatkamaan hyödyllistä toimintaansa, on vanhentunut ja valheellinen.

“Työmies on palkkansa ansainnut”, sanotaan kirjallisuudessa. Mutta eihän kukaan tekijä ole koskaan ollut “työmies”, vaan yrittäjä. Säveltäjä tai kirjailija eivät ole kustantajaan työsuhteessa. Ajatuksena on varmistaa, että he pääsevät osille kenties saatavasta liikevoitosta. Tällaisia tahoja sanotaan liikekumppaneiksi. On myös outoa ajatella, että tekijä toimisi jonkun johdon ja valvonnan alaisena.

Kannustusperustelua on toisteltu yli sata vuotta. Entä jos se on pötyä? Erittäin laajasti säveltäjät, kirjailijat ja taiteilijat hoitavat sopimuksella palkkionsa, eikä siihen tarvittaisi tekijänoikeutta ollenkaan. Sitä vastoin oikeuksien ostajat tarvitsevat tekijänoikeutta investointiensa suojaksi.

Taloustieteessä “insentiivi” tarkoittaa rahaa. Taloudellista toimeliaisuutta pitää yllä mahdollisuus ansaita rahaa. Mielestäni tämä on hyvä ja kokemuksen oikeaksi osoittama periaate. Uskon että kansantalouden kasvu tulee vain liikeyritysten tuotosta. Kaikki muu, kuten palkkatulot, on rahan siirtämistä taskusta toiseen.

Pelkään että tekijänoikeusjärjestelmä toimii näiden päämäärien vastaisesti. Tekijänoikeus sinänsä on välttämätön, mutta missä muodossa. Väitän, että jopa EY:n virkamiesmäisen lyhytnäköisen ja elinkeinopoliittisesti turmeltuneen direktiivinannon sisällä pysyen laista voitaisiin rakentaa paljon nykyistä parempi.

Tekijänoikeus saadaan toimimaan nykyistä paremmin, jos lopetetaan tyhjän puhuminen ja käytetään asioista niiden oikeita nimiä. Tutkijan on uskallettava rinnastaa saantosuoja ja tekijänoikeuden konsumoituminen. Kuka on viimeksi uskaltanut?
Ei pidä yrittää äyskäröidä talikolla eikä luoda tunkiota teelusikalla.

Jukka Kemppinen