Kolumni. ’Look alike’ -pakkaukset ongelmana
(IPRinfo 3-2000)
Markkinoinnin säätelyn eräs esikuva on hyvinkin voinut olla vanhan maakaaren säännös, ettei ole lupa kylvää naapurin pellolle. Joka näin teki, menetti, jos oikeutta etsittiin, kylvönsä tuloksen pellon omistajalle. Nykypäivinä väärään kylvöön markkinoinnissa syyllistynyt saattaa joutua joko käräjäoikeuteen tai markkinatuomioistuimeen taikka pahimmassa tapauksessa molempiin.
Jos molempiin, miten käy? Samalla tavalla tai molemmissa eri tavalla.Lopullisesti tällaista ristiriitaa ei ole vielä ratkaistu, mutta vireille saakka on ehditty.
MELITTA – pakkausta koskevassa riidassa markkinatuomioistuin ehti ensin lähteelle, ratkaisten MELITTA – ja KERTA – pakkauksia koskevan riidan siten, että hylkäsi hakijan kanteen (1999:004/21/98).
Markkinatuomioistuin tosin katsoi vastaajan kotitalouksille markkinoiman suodatinpakkauksen muistuttavan yleisilmeeltään vastaavaa hakijan pakkausta. Tästä huolimatta asiassa annettu päätös oli hakijalle kielteinen. Näin, koska hakijan ja vastaajan pakkausten yhdenmukaisuus johtuu niissä käytetyistä punaisesta ja vihreästä värestä sekä näiden värien sijoittelupaikasta pakkauksissa.
Vierekkäin asetettuina vastaajan pakkaus selvästi eroaa hakijan pakkauksesta. Kun lisäksi kahvinsuodatinpaperia ostavat henkilöt tuntevat hakijan tuotteen nimenomaan tuotenimen perusteella, vastaajan ei katsottu tuotepakkauksensa ulkoasua valitessaan menetelleen elinkeinotoiminnassa sopimattomasti.
Helsingin käräjäoikeus (tuomio 12361/ 98/ 20855) päätyi päinvastaiseen tulokseen. Käräjäoikeus katsoi, että MELITTA – pakkaus on tuotemerkkinä, niin nimenä kuin pakkauksen ulkoasuna tehokkaasti vakiinnutettu Suomessa ja että kantajan ja vastaajan pakkaukset ovat sekoitettavissa toisiinsa. Kun näin oli, vastaajan suodatinpakkaukset antoivat väärän kuvan suodattimien kaupallisesta alkulähteestä.
Tässä siis ollaan: markkinatuomioistuin ja yleinen alioikeus päätyvät eri lopputuloksiin. Onko hyvä näin? Pitäisikö jotain tehdä?
Oikeustapausselostuksessa Defensor Legis- lehden numerossa 2/2000 (s. 387 -393) olen selostanut lainsäädännöllisiä, historiallisia syitä, miksi näin on ollut odotettavissa. Kun pohditaan, mitä ehkä on tehtävä ” ongelmien ” poistamiseksi, huonoin mahdollinen ratkaisu olisi puuttua markkinatuomioistuimen rakenteeseen tai vaatia tämän erikoistuomioistuimen poistamista.
Näin ei pidä tehdä, markkinatuomioistuin on hyvä instituutio ja tekee merkittävää työtä sen hyväksi, että markkinointi Suomessa on asianmukaista, ” sopivaa ”. Yhtä hyvin, itse asiassa yhtä huonosti, voisi puuttua vaikkapa välimiesmenettelyn yleiseen käytettävyyteen. Sensijaan on ilmeisesti välttämätöntä selvittää nimenomaan ” look-alike ” tapausten rationaalisen käsittelyn turvaamiseksi, miten sovittaa yhteen ja tarpeen vaatiessa kumuloida kilpailumenettelyä koskeva lainsäädäntö ja tunnusmerkkilainsäädäntö.
Kun näin tehdään, on syytä erityisen tarkoin säännellä lis pendens – sidonnaisuutta. Tällöin on ilmeisesti tarpeen jopa harkita erityistä ” ylimääräistä muutoksenhakua ” tilanteissa, joissa vain tunnusmerkki- ja kilpailulainsäädännön kumulatiivinen käyttö johtaa aineellisoikeudellisesti tyydyttävään ratkaisuun.
Kunnes MELITTA – kiista on lainvoimaisesti ratkaistu alan asianajat joutuvat ”look-alike” kiistoissa edelleen kahden heinäpaalin ongelmaan. Helpoin ratkaisu on valita jompikumpi – mutta miksei molemmat … ?
Keijo Heinonen
