Kolumni. Kohteista

(IPRinfo 4/2004)

Lain soveltamispiiriä määrittäviä käsitteitä on pelkästään oikeudellisia ja havaintomaailmaan liittyviä. Kommandiittiyhtiötä ei löydy luonnontieteen keinoin, vaikka kuinka syvälle kaivautuisi, vaikka miten korkealle kohoaisi. Se on lailla luotu nimitys.

Teos, keksintö, tavaramerkki, malli ja toiminimi ovat tässä suhteessa välimuotoja. Välimeren rannasta poimittu näkinkenkä ei ole ”Shell” eli tavaramerkki, vaan ”shell” eli simpukka.

Muita käsitteitä kuvataan laissa niin että tulkitsija saa tiettyä osviittaa. Mallin kuvaus on pahamaineinen. Kukaan ei ole ymmärtänyt sitä ensimmäisellä, toisella eikä kolmannella lukemalla. ”Tavaran ulkomuodon tai koristeen (ornamentin) esikuva.”

”Teos” kuvataan hauskasti vain kertomalla, millaisiin alalajeihin teos jakautuu: kirjallinen tai taiteellinen, selittävä kirjallinen… Ja tietokoneohjelma ja kartta.

Onko ”teos” musta laatikko vai valkoinen laatikko? Insinöörit ja maisterit puhuvat mustasta laatikosta piirtäessään koneita tai prosesseja tarkoittaen, että tässä on tällainen värkki, jonka toimintatavasta ei ole nyt puhe. Valkoinen laatikko on ainakin jossain määrin ”läpinäkyvä”. Patenttiselityksessä ja piirustuksessa esiintyvä tavanomainen kone-elin on valkoinen laatikko. Sarana, nivel, ratas, alennusvaihde.

Tekijänoikeuslainsäädännön varhaisessa vaiheessa, ehkäpä toiseen maailmansotaan asti, ”teos” oli valkoinen laatikko. Käsite enemmän tai vähemmän viittasi todellisuuteen. Oikeudenkäynneissä esiintyi aivan totta asiantuntijoita, jotka kertoivat, onko jokin kanto tai muurahaispesä ”teos” vai ei. Ratkaisuperuste oli kulttuurinen konventio. Mieleeni juolahti vuonna 1968 eräässä hotellissa, joka on nykyisin purettu, kielikuva. Teos on sellainen, minkä voi myydä teoksena.

Muunnelma: teokset ovat sellaisia esineitä ja ilmiöitä, joita on tapana ostaa teoksina. Siis tila-aika-teos on tilapäisyydestään huolimatta teos, koska sellaisia näkee näyttelyissä. (Tyypillinen tila-aika-teos voisi koostua videotykin arpomista kuvista ja katsojan kuvajaisesta tai varjosta.) Ilotulitus ei ole teos.

Mielessä on siis tuotteistaminen eli vaihdannan piiriin saattaminen. Eksoottisia tulkinnanvaraisuuksia löytyy kyllä, esimerkiksi rajusti improvisoitu jazz.

Tietokoneohjelma ja tietokanta ovat mustia laatikoita. Kirjallinen teos on valkoinen laatikko.

Tietokoneohjelman käsitteessä on se omituisuus, että tämä ”teos” onkin funktionaalinen, koska se on omiaan aiheuttamaan tietyn seurauksen (tietokoneen tilan muutoksen).

Lainsäätäjää ei pidä moittia. Tarkasti katsoen patentti- ja tavaramerkkilaissa on samaa tulkinnanvaraisuutta. Ehkä se ei ole vältettävissä.

Olen esittänyt tämän tähdentääkseni, että lain keskeiskäsite ei välttämättä tarkoita samaa eri kohdissa lakitekstiä eikä sitä niin ollen ole välttämättä tulkittava samalla tavoin. Samalla kaatuu yritys kirjoittaa johdonmukainen teksti aiheesta ”tekijänoikeuslain teoskäsite”.

Olen usein korostanut, että ”teos” ei tarkoita välttämättä samaa, kun puhe on tekijänoikeuden kohteesta ja kun puhe on tekijänoikeuden siirtymisestä. Kun ”tekijänoikeus” kohdistuu ”teokseen”, perinteinen siviilioikeudellinen analyysi ei liioin toimi. Valkoinen laatikko katoaa näkyvistä, jos se pannaan mustaan laatikkoon. Musta laatikko näkyy valkoisesta laatikosta selvästi.

Jukka Kemppinen