Kolumni. Hajautettu oikeus
(IPRinfo 3/2004)
Äimistyin aika lailla kun luin Victor Hugon virkaanastujaisesitelmää Ranskan akatemiasta 160 vuotta sitten. ”Ihmisten kaikki kaunopuheisuus kaikissa yhteenliittymissä kaikkina aikoina kiteytyy kysymykseen, laki vai oikeus.”
Kun olin päässyt takaisin tuolille, muistelin häpeillen, että samaa asiaa kiertelin minäkin 15 vuotta sitten kirjoittaessani oikeudesta kulttuuri-ilmiönä ja laskiessani samalla liikkeelle silloin kummastellun käsitteen ”oikeuskulttuuri”. En osannut ilmasta itseäni. En osaa vieläkään.
Olen takellellen puhunut ”sopimusperäisestä immateriaalioikeudesta”. Moni luulee, että tarkoitan tekijänoikeussopimuksia ja sen sellaisia. Tarkoitan immateriaalioikeuden kaltaisia järjestelyjä, joilla ei ole tukea laissa. Sellaisia ovat ainakin yksinoikeudet olympialaisten ja jalkapallo-ottelujen televisiointiin.
Mielestäni on mahdollista löytää ja kuvitella tällaisia luonteeltaan oikeudellisia eli pakottavan vallan sanktioimia järjestelyjä, joista tuomioistuimet ja eduskunnat eivät tiedä. Ehkäpä esimerkki olisi kielletty tai kielletyn rajaa hipova kartellisopimus Suomen puunjalostusteollisuudessa 1920-1994.
Järjestelmä sitoi tehokkaasti kaikkia arvoketjuun kuuluvia, mutta esimerkiksi polkumyynti tai puun hankinta ”väärältä” alueelta vastoin horisontaalista kartellisopimusta olisi tuskin ollut tuomioistuimessa toteutettavissa.
Tästä päädyn päättelemään, että on aihetta kuvitella hajautettu oikeudellinen järjestelmä. Lainsäädäntöön perustuva ja muu positiiviseksi myönnetty oikeus on legitiimiä ja siksi hierarkkista.
On suppeiden ryhmien kvasi-oikeudellisia järjestelmiä, jotka eivät ole välttämättä lainkaan hierarkkisia. Sellaisia esiintynee runsaastikin esimerkiksi uskonnollisissa yhteisöissä, joissa äärimmäinen sanktio on yhteisöstä sulkeminen. Tällaisten yhteisöjen jäseniä kerääntyy joka kesä noin kaksisataa tuhatta sanan kuuloon. Kokoukset, joita nimitetään seuroiksi, on organisoitu vapaaehtoistyöllä eli yli ja ohi muodollisten laillisten järjestelmien.
Lähinnä tietojenkäsittelytieteen ympärillä on nyt kymmenen – viisitoista vuotta pohdittu hajautettuja järjestelmiä, jollaisia ovat oikeastaan kännykät ja vertaisverkot. PC-farmit ovat hajautettuja. Tutkijat ovat pohtineet itseorganisoitumisen ongelmia. Vallankin Napster oli hurja ilmiö, ei tekijänoikeuden kannalta, vaan kansanliikkeenä. Vertaisverkoissa on tätä nykyä monia kymmeniä miljoonia jäseniä, joille kukaan ei ole lukenut oikeuksia ja velvollisuuksia ja joilla ei ole mitään oikeudellisesti tunnistettavaa muotoa tai rakennetta.
Itseorganisoituminen on keskeinen ilmiö kompleksisissa järjestelmissä, kuten elävä solukko ja toimiva hermosto. Sen sosiaalinen ulottuvuus on tuntematon ja arvoituksellinen.
Visioin: immateriaalioikeuden jättiläismäiset ja hyvin kalliit pyramidiorganisaatiot ovat kenties tiensä päässä. Kukaties meneillään on organisaation muutos, jonka tuloksena on jotain etäisesti tuotanto- ja kulutusosuuskuntia muistuttavaa.
Oikeus, ei laki.
Jukka Kemppinen
